Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirja on Vuoden kotimainen keittokirja 2024
24.10.2024 12:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote
Ruokatoimittajat ry:n valitsema Vuoden kotimainen keittokirja aloittaa juurileivonnan uuden nousun. Satu Koiviston helppoutta korostava leipomisfilosofia auttaa uudet hapanjuurileipurit alkuun ja herättää lepotilassa olevat hapanjuuret uudelleen toimintaan.

Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirja on ruokatoimittaja Satu Koiviston kädenojennus kaikille, jotka rakastavat juurileipää ja haluaisivat ottaa sen salat haltuun. Koivisto oikoo hieman perinteisiä menetelmiä ja näyttää kädestä pitäen, miten juurileipä onnistuu helposti kotona. Kokemus ja osaaminen paistavat kirjasta, jonka ohjeet ovat vakuuttavia ja selkeitä.
Ruokatoimittajat ry:n Vuoden kotimainen keittokirja -raadin ennakkosuosikki piti pintansa läpi kisan. Kirjan punainen lanka kantaa alusta loppuun ja nimi ja sisältö vastaavat hyvin toisiaan.
"Hyvin kirjoitetut reseptit sekä selkeät vaihekuvat houkuttelevat kokeilemaan. On helppo lähteä leipomaan, kun koko ideologia on yksissä kansissa ja etenee selkeästi. Asenne on yksinkertaisempi ja rennompi kuin aiemmissa hapanjuurileivontaa koskevissa kirjoissa. Vaikka asiaa on paljon, teksti etenee rennolla otteella ja sujuvasti", raati arvioi.
Inspiroiva teos sai ruokatoimittajat elvyttämään uinuvat hapanjuurensa ja onnistumaan kaikessa, mitä he testasivat. Ciabatta- tai lesesämpylät on kirjailijan oma suositus aloittelevalle hapanjuurileipurille.
"Tämän kirjan lukemisen jälkeen olen saanut pidettyä juureni elossa ja innostuin uudelleen hapanjuurileivonnasta", totesi useampi raatilainen.
Havainnollisten työvaihekuvausten ja kuvallisten ohjeiden lisäksi raati kiittää teoksen tiedollista antia. Tiesitkö, että leivontarippeet kuuluvat biojätteeseen, eivät viemäriin? Hapanjuuri tai taikinajämät toimivat putkissa sementin lailla ja saavat ne tehokkaasti tukkoon. Satu Koivisto opastaa muun muassa näin: "Taikinaiset kädet kannattaa puhdistaa ennen pesemistä dippaamalla ne jauhoihin ja hieromalla niitä yhteen. Näin leipomossakin tehtiin. Kuivat taikinaroippeet on helppo pyyhkäistä pöydältä biojätteeseen.”
Kunniamaininnat kahdelle keittokirjalle
Aiemmin Suomen ruokahistorian yksien kansien väliin koonnut tutkija Ritva Kylli paneutuu uudessa teoksessaan reissuruokaan. ”Ruokaa reissussa - Suomen matkaruokahistoria kuivalihasta laivabuffetiin” vie herkulliselle historialliselle retkelle läpi suomalaisen ruokamatkailun menneitten vuosikymmenten.
Anni Pyykkö ja Eveliina Netti viestivät Ruokasankarit-kirjassaan Vennin ja Lylyn avulla lapsia innostaen, miten jokainen voi olla aktiivinen osallistuja. Nerokas kirja nykyaikaiseen lasten ruokakasvatukseen tarjoaa myös aikuisille virkistävää kertausta ja uutta tietoa. Ruokasankarit on hyvä yhdistelmä satumaista kerrontaa, tietokirjamaisuutta ja aiheeseen sopiva reseptejä. Vaikka puhutaan vakavasta aiheesta, ruokahävikistä, kirja pursuaa ruokailoa ja herättää keskustelemaan. Ruokasankarit on osuva nimi teokselle!
Vuoden kotimainen keittokirja -palkinto ja kunniamaininnat luovutettiin Viini & Ruoka -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Vuoden kotimainen keittokirja
Satu Koivisto: Helpomman hapanjuurileivonnan käsikirja (readme.fi, 2024)
Kunniamaininnat
Anni Pyykkö ja Eveliina Netti: Venni ja Lyly – Ruokasankarit (Lasten Keskus, 2024)
Ritva Kylli: Ruokaa reissussa (Gaudeamus, 2024)
Lisätietoja Vuoden kotimainen keittokirja -palkinnosta:
Ruokatoimittajat ry, Vuoden kotimainen keittokirja -raadin puheenjohtaja Mariaana Nelimarkka, p. 050 548 9999, mariaana.nelimarkka@gmail.com
Lisätietoja Viini & Ruoka -tapahtumasta:
Helsingin Messukeskus, viestinnän asiantuntija Antti Karjunen, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Näin löydät oikean moottoripyörän – MP Koeajopäivät Tampereella, Turussa ja Vantaalla21.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
MP Koeajopäivät tarjoavat moottoripyöräilijöille ainutlaatuisen mahdollisuuden löytää juuri itselle sopiva pyörä. Kesäkuun alussa Tampereella, Turussa ja Vantaalla järjestettävissä koeajopäivissä pääsee vertailemaan useita eri moottoripyörämalleja saman päivän aikana ja kokemaan erot käytännössä.
Helsingfors Mässcentrum köper solkraftverk av Helen – andelen solel ökar ytterligare under de kommande åren20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingfors Mässcentrum och Helen byggde ett av Helsingfors största solkraftverk på mässcentrets tak år 2019. Mässcentrum köpte solkraftverket av Helen i början av maj. Andelen solel kommer att öka ytterligare hösten 2027 när framtidens evenemangsutrymme Mässcentrum Solar står färdigt och det nya solkraftverket på dess tak tas i bruk.
Helsingin Messukeskus osti Heleniltä aurinkovoimalan – aurinkosähkön osuus kasvaa entisestään lähivuosina20.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin Messukeskus ja Helen rakennuttivat Messukeskuksen katolle Helsingin suurimpiin kuuluvan aurinkovoimalan vuonna 2019. Messukeskus osti aurinkovoimalan Heleniltä toukokuun alussa. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön osuus kasvaa entisestään syksyllä 2027, kun Messukeskuksen tulevaisuuden tapahtumatila Messukeskus Solar valmistuu ja sen katolle tuleva aurinkovoimala otetaan käyttöön.
Elokuvateatteri, Ana Kraš, Kallesø Architects, All the Way to Paris ja yhdeksän suunnittelijan käsitteellinen verstas – esimakua Habitaren 2026 runsaasta ohjelmasta13.5.2026 11:58:14 EEST | Tiedote
Habitare 2026 avaa ovensa 2. syyskuuta teemallaan Juonenkäänteitä / Plot Twists. Viiden päivän ohjelma tuo lavalle kansainvälisiä keynote-puhujia, teräviä alan keskusteluja ja yllättäviä kohtaamisia. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 2.–6.9.2026.
Kutsu medialle: Arctic Lights Comic Con 16.-17.5.20266.5.2026 15:11:51 EEST | Kutsu
Hyvä toimittaja, Maailmalla vakiintunut comic con -konsepti ottaa nyt näkyvän askeleen myös kotimaisessa tapahtumakentässä, kun Arctic Lights Comic Con järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Messukeskuksessa 16.-17.5.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

