Aluehallitukselle esitetään Pohjois-Pirkanmaan sote-palvelujen kilpailuttamista yhtenä kokonaisuutena
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle esitetään, että Pohjois-Pirkanmaan sosiaali- ja terveyspalvelut hankitaan jatkossa kilpailuttamalla alue yhtenä kokonaisuutena. Edeltävänä toimenpiteenä esitetään, että palvelujen hankintasopimus Kolmostien Terveys Oy:n kanssa irtisanotaan.
Esitys kokonaisuuden kilpailuttamisesta perustuu Keiturin Soten ja Kolmostien Terveyden palveluista tehtyihin tuotantotapa-analyyseihin, selvityksiin, haastatteluihin sekä arvioon henkilöstön saatavuudesta. Aluehallitus käsittelee kilpailuttamista maanantaina 28.10.
Hyvinvointialueella tänä vuonna tehdyissä selvityksissä on todettu, että alueen ulkoistusten toimintamallit ovat hallinnollisesti raskaita suhteessa väestöpohjaan, eivätkä ne riittävästi tue hyvinvointialueen strategisia tavoitteita yhdenvertaisista palveluista. Analyysien perusteella Pohjois-Pirkanmaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannustehokkuus on heikko, jos palveluja verrataan kuntakohtaisiin ja hyvinvointialueen keskimääräisiin kustannuksiin.
Aluehallitukselle esitetään, että hyvinvointialue ryhtyy valmistelemaan Virtain, Ruoveden, Parkanon, Kihniön, Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen asukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista koskevaa kilpailutusta. Kokonaisuutta ei tässä vaiheessa suunnitella otettavaksi omaksi toiminnaksi.
-Hyvinvointialue toimii strategiansa mukaisesti monituottajamallilla ja haluamme palvelujen tuottamisessa edistää erilaisia kumppanuuksia sekä toimivia markkinoita. Olemme arvioineet, että riski henkilöstön saatavuudesta olisi nykytilanteessa liian suuri, jos ottaisimme myös kaikki Pohjois-Pirkanmaan palvelut omaksi tuotannoksi hyvinvointialueelle, perustelee hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Hyvinvointialue haluaa kuitenkin selkiyttää alueen palvelujen yhtiömuotoista tuottamista ja turvata asukkaiden yhdenvertaisuuden koko Pirkanmaalla.
-Kilpailutuksessa määritellään tarkemmin ne palvelut, joita jatkossa hankitaan ulkoiselta tuottajalta.
Tällä hetkellä kolme eri sopimusta
Pohjois-Pirkanmaalla kolme erillistä ulkoistussopimusta, joissa palveluntuottajina toimivat hyvinvointialueen omistama Keiturin Sote (Virrat ja Ruovesi) sekä osittain omistamat Kolmostien Terveys (Parkano ja Kihniö) sekä Mäntänvuoren Terveys (Mänttä-Vilppula ja Juupajoki). Yhtiöiden sopimuksissa on toisistaan poikkeavia ehtoja ja sisältöjä.
Sopimukset ovat siirtyneet hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa ja niitä on päivitetty vastaamaan muuttunutta lainsäädäntöä ja alueen palvelurakennetta. Sopimuksista on siirretty muun muassa erikoissairaanhoitoa ja joitakin sosiaalipalveluja koskevia osa-alueita hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi.
Yhteyshenkilöt
Erhola MarinaHyvinvointialuejohtaja, yhteydenotot assistentti Heidi Moksénin kautta
Puh:044 4729908marina.erhola@pirha.fiSand JuhaniKonsernipalvelujohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Hatanpään sairaalaan avattiin Pirkanmaan kolmas kampuskuntoutusyksikkö9.9.2025 14:49:23 EEST | Tiedote
Uudistuneen V3-osaston avajaisia vietetään 4. syyskuuta. Kampuskuntoutusyksikkö on yleislääketieteen kuntoutusosasto, jossa hoidetaan jatkokuntoutusta vaativia neurologisia ja ortopedisiä potilaita.
Päivystykseen vai ei – tutkimus Taysissa etsii tekoälystä työkalua lasten hoidon tarpeen arviointiin9.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Milloin lapsen kanssa pitäisi lähteä päivystykseen ja milloin kotihoito riittää? Taysin lasten päivystyksessä on alkanut tutkimus, joka etsii tekoälystä apua kysymykseen, joka tuottaa päänvaivaa niin lasten vanhemmille kuin ammattilaisillekin.
Aluehallitus käynnisti kuntoutuksen organisaatiomuutoksen valmistelun8.9.2025 11:52:53 EEST | Tiedote
Aluehallitus käynnisti maanantaina kuntoutuspalveluiden yhdistämistä koskevat valmistelut. Tavoitteena on muodostaa yksi yhtenäinen kuntoutuksen toimialue, jonne siirtyisi henkilöstöä avopalvelujen ja sairaalapalvelujen kuntoutustoiminnasta. Aluehallitus käynnisti muutosta koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena ei ole vähentää henkilöstöä.
Kuntoutusta organisoidaan uudelleen3.9.2025 15:02:21 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueella on tarkoituksena luoda yksi yhtenäinen kuntoutuksen toimialue, johon siirtyisi henkilöstöä avopalveluista ja sairaalapalveluista. Muutosta käsitellään aluehallituksessa 8. syyskuuta. Muutoksen toteuttaminen edellyttää yhteistoimintaneuvotteluita.
Kätilöiden pitämät synnytysvalmennukset Taysissa jatkuvat3.9.2025 12:55:14 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen synnytysvalmennuskokonaisuutta uudistetaan. Etävalmennusten ja virtuaalitutustumisten rinnalle palautetaan pitkään tauolla olleet synnytysyksikön kätilöiden pitämät synnytysvalmennukset Taysissa. Valmennukset on suunnattu erityisesti ensisynnyttäjille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme