Sanna Marinissa tapahtunut muutos on ollut looginen, sanoo Lauri Nurmi
24.10.2024 09:44:51 EEST | Into Kustannus | Tiedote
Palkittu politiikan toimittaja Lauri Nurmi kertoo uutuuskirjassaan, mitä Sanna Marin ajatteli rikastumisesta jo 24-vuotiaana. Haaveileminen oli Marinin mielestä ihmiselle vahingollista. Sen sijaan rikastumisen eteen kannatti Marinin mukaan tehdä töitä. "Elämme yhteiskunnassa, jossa rikastuminen on haave", Marin kirjoitti kotisivullaan ja painotti, että ei koskaan lottoa. Marinin resepti rikkauksiin oli työtä, työtä ja työtä.

Nurmi tuo julkisuuteen Marinin 24-vuotiaana blogissaan kirjoittaman asian.
"Jos haaveena on tulla rikkaaksi, aivan kuten monella suomalaisella on, kannattaa asialle tehdä jotain. - - Haaveileminen ruokkii tekemättömyyttä."
– Marin on aina korostanut, että yhteiskunnan tehtävänä on taata ihmiselle vapaus. Kun vapauden ja riippumattomuuden tavoittelu yhdistetään Marinin kunnianhimoon ja intohimoon, muuttuu hänen loikkansa työläiskapinallisesta suihkuseurapiirien tähdeksi loogiseksi, Nurmi sanoo.
Politiikan huipulle Marin raivasi tiensä maallikkosaarnaajan palolla.
”Sytykkeenä heräämiselleni oli puhdas halu vaikuttaa päätöksentekoon ja hallintoon järjestelmän sisältä. Äänestäminen vaaleissa ei riittänyt vaan halusin huutaa mielipiteeni maailmalle”, hän kirjoitti Minä-otsikon alla 22-vuotiaana.
Lukion jälkeen Marin pohti pappisuraa.
”Harkitsin teologian opintoja miettiessäni, mitä pyrkisin lukemaan yliopistoon", Marin kertoi Nurmelle vuonna 2019.
Lauri Nurmi on seurannut Sanna Marinin uraa kunnallispolitiikka-ajoista saakka, haastatellut Marinia kymmeniä kertoja ja ollut paikalla useissa Marinin poliittisen elämän merkittävissä käänteissä. Nurmi on myös lukenut kaikki Marinin vuosina 2008–2020 verkkoon kirjoittamat blogitekstit, jotka Marin on poistanut avoimesti näkyviltä.
Kirja on nyt kaupoissa. Äänikirja ilmestyy 25.12.
Lauri Nurmi kertoo kirjasta lauantaina 26.10. klo 14 Helsingin Kirjamessujen Hakaniemi-lavalla Messukeskuksessa, perjantaina 8.11. klo 17 Helsingin keskustakirjasto Oodissa sekä sunnuntaina 1.12. klo 10.30 Maestro-salissa Tampereen Kirjafestareilla.
Iltalehden politiikan toimittaja Lauri Nurmi on kirjoittanut lukuisia valtakunnan ykkösuutisiksi nousseita politiikan skuuppeja niin puolueiden sisäisistä valtakamppailuista, ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kuin työmarkkinapolitiikasta. Nurmen edellinen tietokirja Suomen salattu tie Natoon (Into, 2023) nousi lukijoiden suosikiksi, ja kirjan sisältämät uudet tiedot saivat runsaasti huomiota mediassa niin Suomessa kuin ulkomailla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria Rossiviestintäpäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Ennakkotiedote: Onni Karin ja Lauri Nurmen kirja Riikka Purrasta julkaistaan 8.4.18.3.2026 11:28:39 EET | Tiedote
Onni Karin ja Lauri Nurmen kirja Riikka Purra – Suomen rautarouva on rehellinen ja silottelematon elämäkerta yhdestä Suomen tämän hetken vaikutusvaltaisimmista ja kiistanalaisimmista poliitikoista. Minkälaista tulevaisuuden Suomea Purra meille rakentaa?
Hunaja-ansa – miten länsimaiset pankit pyörittävät venäläistä mustaa rahaa17.3.2026 10:37:04 EET | Tiedote
Ruotsalaisten toimittajien kirja Hunaja-ansa – Swedbank, Venäjä ja maailman suurin rahanpesuskandaali paljastaa, miten maan arvostetuin pankki sotkeutui suurten voittojen perässä kansainväliseen rahanpesuskandaaliin. Kirjan mukaan kyseessä on paljon vakavampi asia kuin länsimaissa on ymmärretty. Venäjän varallisuutta ei ole siirretty länsimaihin oligarkkien ylellistä elämää varten, vaan Venäjän mustaan sotakassaan horjuttamaan länsimaiden yhteiskuntia.
Me Otukset -sarja jatkuu – seikkailulliset tarinat ja vaikuttavat valokuvat tukevat lasten luontosuhdetta ja lukuharrastusta12.3.2026 09:50:45 EET | Tiedote
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu Me Otukset -kirjasarja saa jälleen perheenlisäystä. Me Oravaiset on koko perheelle sopiva teos, joka yhdistää lumoavalla tavalla tiedon, tarinan ja Hannu Laakson upeat luontokuvat.
Tietokirja Suomen yleisimmästä linnusta tuo ilmi broilerintuotannon vaietut puolet4.3.2026 12:45:00 EET | Tiedote
Tiina Ollilan ja Helinä Äären Broilerin tarina on ensimmäinen riippumaton tietokirja Suomen syödyimmästä eläimestä ja yleisimmästä linnusta. Teos osoittaa, että broilerintuotanto on niin kestävyyden, avoimuuden kuin eläinoikeuksien näkökulmasta vaiettu ongelma.
Vendi – Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin4.3.2026 07:45:00 EET | Tiedote
Perjantaina 6.3. ilmestyvä kirja Vendi – Jotta muut tytöt pääsisivät kotiin kertoo 15-vuotiaan Vendin tarinan hänen läheistensä silmin. Teos herättää näkemään, millainen on tyttöjen ja henkirikoksen uhrien läheisten asema Suomessa. Se kurottaa surun ja tragedian yli ja ehdottaa, mitä meidän on tehtävä, jotta muut tytöt pääsisivät kotiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

