Jussi Eho vahvistamaan Schneider Electricin johtoporrasta
24.10.2024 11:12:00 EEST | Schneider Electric | Tiedote

Schneider Electric on nimittänyt Jussi Ehon Suomen teollisuusautomaation liiketoiminnan sekä järjestelmäintegraattori- ja OEM-kanavien johtoon. Eho on jo aiemmin ollut väliaikaisesti vastuussa kyseisistä tehtävistä, ja nyt hänet on nimitetty rooleihin vakituisesti. Lisäksi hän jatkaa maayhtiön johtoryhmän jäsenenä.
Ennen viimeisintä nimitystä Eho on työskennellyt Schneider Electricin palveluksessa kolmen vuoden ajan. Hän aloitti teollisuusautomaation myyntiorganisaatiossa ja on sittemmin toiminut teollisuusautomaation liiketoiminnan myyntijohtajana.
– Jussi on erinomainen valinta uusiin rooleihin, sillä hän on jo aiemmin vakuuttanut meidät ohjelmisto- ja automaatioalojen asiantuntemuksellaan ja vankalla kokemuksella myynnistä ja johtamisesta. Hänen taitonsa tiimijohtamisessa, asiakassuhteiden hallinnassa ja liiketoiminnan kehittämisessä vahvistavat koko organisaatiotamme, kertoo Schneider Electricin Finlandin toimitusjohtaja Jani Vahvanen.
Ennen uraansa Schneider Electricillä Eho on toiminut erilaisissa johto- ja myyntitehtävissä pääasiassa teollisuuden ohjelmistojen parissa muun muassa Cadmaticilla ja EPLAN Software & Service AB:lla sekä työskennellyt erilaisissa tehtävissä teknisessä konsultoinnissa ja sähkösuunnittelussa. Hänellä on MBA-tutkinto myynnin johtamisesta.
– On hienoa päästä hyödyntämään kokemustani entistä laajemmin Schneider Electricin palveluksessa. Haluan omalta osaltani olla mukana varmistamassa, että Schneider Electric pystyy jatkossakin tarjoamaan alansa johtavia ohjelmisto- ja laiteratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin, Eho kertoo.
Lisätietoja:
Jussi Eho, jussi.eho@se.com, puh. +358 40 165 6767
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirpa IkolaVice President, Strategy & Development, Schneider Electric Finland
Puh:+358 40 638 6639sirpa.ikola@se.comTietoa Schneider Electricistä
Schneider luo merkitystä tarjoamalla kaikille mahdollisuuden hyödyntää energiaa ja muita resursseja parhailla mahdollisilla tavoilla. Kaikessa toiminnassamme yhdistyy edistys ja kestävä kehitys. Kutsumme tätä ajatusta teemalla Life Is On.
Globaalina teollisena teknologiajohtajana tuomme sähköistämisen, automaation ja digitalisoinnin huippuasiantuntemusta älykkääseen teollisuuteen, joustavaan infrastruktuuriin, tulevaisuuden datakeskuksiin, älykkäisiin rakennuksiin ja intuitiivisiin koteihin. Syvällisen toimialatuntemuksemme ansiosta tarjoamme integroituja, koko elinkaaren kattavia ja tekoälypohjaisia teollisia IoT -ratkaisuja, joissa yhdistyvät kytketyt tuotteet, automaatio, ohjelmistot ja palvelut. Rakennamme asiakkaillemme myös digitaalisia kaksosia kannattavan kasvun mahdollistamiseksi.
Tärkein voimavaramme ovat ihmiset: 150 000 kollegaa ja yli miljoona kumppania yli 100 maassa varmistavat läheisen yhteyden asiakkaisiimme ja sidosryhmiimme. Integroimme monimuotoisuuden ja inkluusion kaikkeen toimintaamme, ja meitä ohjaavat tavoitteemme luoda kestävää tulevaisuutta kaikille.
www.se.com/fi/fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Schneider Electric
Schneider Electric ja Nodeon: Yhteistyö ohjelmistokeskeisen automaation parissa vauhdittaa kriittisen infrastruktuurin kehitystä Suomessa10.6.2026 10:09:42 EEST | Tiedote
Schneider Electric ja suomalainen älykkään infran teknologia-asiantuntija Nodeon edistävät strategista yhteistyötään tavoitteena kehittää kriittisen infrastruktuurin automaatiota, parantaa huoltovarmuutta ja vastata kasvaviin kyberturva- ja digitalisaatiovaatimuksiin. Yhteistyössä keskeisessä roolissa on ohjelmistokeskeinen automaatio ja avoimiin standardeihin, kuten IEC 61499:ään, perustuvat ratkaisut.
Schneider Electric mukana turvaamassa Korkeasaaren sähkönjakelun käyttöönottoa4.6.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Schneider Electric oli mukana projektissa, jossa uudistettiin Korkeasaaren sähköistystä. Schneider Electricin avulla asiakkaat saavat laadukkaan huolto- ja käyttöönottopalvelun, jonka Schneiderin sertifioidut huoltoinsinöörit toteuttavat. Huolloista asiakas saa aina myös kattavat ja selkeät raportit, joiden avulla tulevien huoltojen ja ennakoivien toimenpiteiden suunnittelu on helpompaa. Korkeasaaren eläintarha on merkittävä matkailu- ja virkistyskohde helsinkiläisille ja eri puolilta Suomea ja maailmaa tuleville matkailijoille. Korkeasaaren tehtävänä on suojella uhanalaisia eläimiä ja tukea luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Schneider Electricin huoltoinsinöörit olivat mukana uudistamassa saaren sähkönjakelua. Huoltopalveluiden tarkoituksena on varmistaa, että sähkönjakelu toimii joka päivä kaikissa tilanteissa ja että mahdolliset riskit ennakoidaan jo ennen kuin ne muuttuvat ongelmiksi. Uudistusprojektin avulla Korkeasaaren sähköjärjestelmien käytettävyys, kestävyys ja turvallisuus
Asiantuntija: Sähköintensiivinen teollisuus voi vakauttaa Suomen sähköverkkoa2.6.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Suomen sähköjärjestelmä on keskellä historiallista muutosta. Uusiutuvan energian osuuden kasvaessa myös sähköverkon tasapainottamisesta tulee entistä haastavampaa. Schneider Electric Finlandin toimitusjohtaja Jani Vahvasen mukaan ratkaisu löytyy sähköintensiivisestä teollisuudesta, joka voi toimia koko energiajärjestelmän vakauden tukena.
Schneider Electric kannustaa EU:ta vauhdittamaan energiamurrosta: ”Itsetyytyväisyys on Euroopan suurin energiariski”28.5.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Schneider Electric muistuttaa, että nykyisten onnistuneiden toimien lisäksi Euroopan unionin tulee parantaa joustavuuttaan panostamalla entistä enemmän energiatehokkuuteen ja sähköistämiseen. Tilannetta voitaisiin parantaa tarjoamalla yrityksille kohdennettua taloudellista tukea ja kannustimia akuuttien energiansäästötoimenpiteiden toteuttamiseen. Vanhentunut energiaverojärjestelmä on lopetettava, sillä se suosii edelleen fossiilisia polttoaineita puhtaan ja tehokkaasti tuotetun energian sijaan. Kansainvälinen energiateknologiajohtaja Schneider Electric kehottaa viiden kohdan linjauksessaan EU:ta edistämään nopeasti energiatehokkuutta ja sähköistämistä, sillä muita skaalautuvia, paikallisia ja vastuullisia tapoja vastata energian hintojen epävakauteen ei ole. Maailmanlaajuisten energianhintojen odotetaan nousevan tänä vuonna 24 prosenttia, mikä on suurin hintapiikki vuoden 2022 jälkeen. Eurooppa on erityisen haavoittuvainen, sillä sen energiakustannukset ovat tyypillisesti kahdesta nel
Schneider StarCharge Fast 720 vastaa ammatti- ja henkilöliikenteen pikalataustarpeisiin26.5.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Schneider StarCharge Fast 720 on uuden sukupolven pikalatausasema sähköajoneuvoille. Ratkaisu on suunniteltu julkisiin lataustarpeisiin kaupallisissa ja teollisissa kiinteistöissä sekä sähköisen kaluston lataamiseen kalustovarikoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme