Blogi: Kutsu lainanottovaltuustanssiin, saanko luvan

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus päätti maanantain kokouksessa, että hyvinvointialue voi tarvittaessa hakea lainanottovaltuuden muuttamista valtiovarainministeriöltä. Sinänsä asiassa ei ole mitään ihmeellistä, koska lainanottovaltuuden määrityskriteerit pitävät meidän lainanottovaltuutemme vielä pitkään nollassa eurossa. Lainanottovaltuusmenettelyn piti alun perin olla poikkeusmenettely, mutta lainsäädäntö on tehnyt siitä pysyvän menettelyn melkein kaikille alueille. Kanta-Hämeen osalta neuvottelut olisivat neljännet, joten edessä on osaltaan tuttua byrokratian pyöritystä.

Lainanottovaltuusmenettely on itsessään hyvä menettely. Neuvottelussa käydään läpi alueen suunnitelmia yhdessä valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön kanssa. Menettelyssä arvioidaan hyvinvointialueen investointisuunnitelman välttämättömyyttä palveluiden järjestämisen ja tuottamisen näkökulmasta.

Hyvinvointialueen investointeja ohjaavassa laissa on muutamia erittäin vaikeita ja tulkinnanvaraisia kirjauksia. Esimerkiksi “välttämättömyys”. Välttämätön on sana, joka tekee menettelystä haastavan niin alueille kuin ministeriöille. Yksittäinen investointirivi voi vaikuttaa tarpeettomalta, esimerkiksi pihan asvaltointi. Mutta käytännössä sen investoinnin hylkääminen voi aiheuttaa asiakkaan ajoneuvon rikkoutumisen, asiakkaan kaatumisen tai vaaratilanteita, kun ambulanssi ajaa monttuun pihalla. Yksittäiset rivit investointilaskelmassa voivat siis olla todella merkittäviä vaikutuksiltaan. Esimerkiksi yksittäiset laiteinvestoinnit on helppo siirtää toteutettaviksi vasta seuraaville tilikausille, mutta entä jos uusittavaksi tunnistetun laitteen hankintaa lykätään ja se vioittuu eikä potilaita pystytäkään hoitamaan?

Vuonna 2024 maan hallitus on päättänyt, että lainanottovaltuusmenettelyä tiukennetaan. Tämä on johtanut siihen, että lainanottovaltuusneuvotteluissa tarkastelu keskittyy yksittäisiin investointiriveihin, eikä kokonaisuuteen. Menettelytavan muutos myös lukitsee yksittäiset rivit niin, että alue ei voi käyttää harkintaa. Jos suunnitelmassa esimerkiksi lukee kaihilaitteiston hankinta Riihimäen yksikköön, niin sitä ei saa hankkia Hämeenlinnan yksikköön, vaikka tarve muuttuisi tilikauden aikana. Lupa investoinnin siirtoon on haettava samalta toimijalta kuin lainanottovaltuus on saatu, eli valtioneuvostolta. On myös kohtuutonta asettaa yksittäinen ministeriön virkamies asemaan, jossa hänen pitäisi pystyä arvioimaan investointeja näin yksityiskohtaisella tasolla.

Uskon, että maan hallitus ei ole tarkoittanut tätä, kun on päätetty menettelyn tiukentamisesta. Tälle tasolle menevä sääntely ei ole tarkoituksenmukaista, vaan aiheuttaa ongelmia ja epätarkoituksenmukaista julkisten varojen käyttöä. Hyvinvointialueiden on myös harkittava, miten investointisuunnitelmat laaditaan, jotta alueelle mahdollistuu myös järkevä oman harkinnan käyttäminen investointien toteuttamisessa. Tästä seuraa riski, että alueiden investointisuunnitelmat tehdään vain yleisellä tasolla eikä aluevaltuusto saa riittävää kokonaiskuvaa hyvinvointialueen investointisuunnitelmasta.

Kannatan itse lainanottovaltuusmenettelyn tiukentamista, kun se kohdennetaan alueen ja valtion talouden kannalta tärkeisiin hankkeisiin. Kanta-Hämeen osalta Riihimäen uuden palvelukeskuksen suunnittelu on sellainen kokonaisuus, jonka käsittelyyn toivon tiukkaa tarve- ja välttämättömyysarviointia ministeriöiltä. Olemme jo ennakoidusti pyytäneet hankkeen ohjausryhmään mukaan maakuntien tilakeskuksen edustajan. Näin voimme varmistaa, että uuden rakennushankkeen suunnittelu ja toteutus vastaavat valtakunnallisia linjauksia.

Investointien sääntelyn perusajatusmallissa on paljon hyvää, mutta lainsäädäntö on tehty eri toimintaympäristössä ja lain tulkinnat eivät välttämättä vastaa kaikilta osin alkuperäistä tarkoitusta. Toivottavasti myös tätä osakokonaisuutta kehitetään yhteistyössä hyvinvointialueiden kanssa.