KOVA ry

KOVA: Sosiaaliturvamuutokset näkyvät kohtuuhintaisten asuntojen merkittävästi suurempana kysyntänä

Jaa

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenten asuntojen hakijamäärä on kasvanut kuluvan vuoden sosiaaliturvamuutosten seurauksena keskimäärin 14 prosenttia. Erityisesti hakijamäärä on kasvanut keskisuurilla paikkakunnilla, joissa hakijamäärä on kasvanut 40 prosentilla. Lisäksi asunnonhakijoiden kysyntä sekä neliöiltään että huoneluvultaan pienempiä asuntoja kohtaan on kasvanut merkittävästi.

- Kysynnän kasvu kohtuuhintaisia asuntoja kohtaan on sosiaaliturvamuutosten ennakoitu seuraus. Yleisen asumistuen suuruus määräytyy kokonaisvuokran perusteella, joten kun enimmäiskorvausprosenttia laskettiin huhtikuussa, lisääntyi tuen varassa elävien kysyntä entistä halvempia asuntoja kohtaan, mikä kohtuuhintaisessa asuntokannassa tarkoittaa pienempiä asuntoja. Samalla Helsingissä yleistä asumistukea laskettaessa huomioon otettavat enimmäisasumismenot laskivat. Toisaalta yleisen asumistuen muutosten ohella toimeentulotuen hyväksytyille asumismenoille asetettiin kuntakohtaiset enimmäisrajat, mikä lisää tarvetta kohtuuhintaisille asunnoille pienimmillä paikkakunnilla, KOVAn ekonomisti Eetu Kauria arvioi.

Sosiaaliturvamuutokset näkyvät myös KOVAn jäsenten tarjoaman asumisneuvonnan työmäärän huomattavana kasvuna ympäri maan, mutta erityisesti keskisuurilla paikkakunnilla. Lisäksi asuntojen kokonaisvaihtuvuus on lisääntynyt keskimäärin 2,2 prosenttiyksikköä, mikä tarkoittaa 12 prosentin suhteellista kasvua. Vuokrasaatavien määrä on kohonnut oleellisesti etenkin kasvukeskuksissa. Maksuhaasteita havaitaan yleisesti eniten lomakausilla, kesällä ja vuodenvaihteessa.

- Asuntojen käyttöasteessa ei ole vielä havaittu merkittäviä muutoksia, sillä vaikka maksuhaasteet ja kokonaisvaihtuvuus on lisääntynyt, on asuntojen kysyntä kasvanut samaan aikaan selvästi. Hakijoiden joukossa yhden henkilön kotitaloudet korostuvat entisestään. On kuitenkin huolestuttavaa, kun yllä kuvatun kehityksen lisäksi Ulosottolaitos on kertonut häätömäärien olevan tuntuvassa kasvussa ja tästä huolimatta asumisneuvonnan määrärahat ovat tällä hallituskaudella puolittuneet neljästä miljoonasta eurosta vuodessa kahteen miljoonaan euroon vuodessa, Kauria toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 135 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa.  KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2024 yhteensä noin 6 200 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien nousutahti hidastui entisestään15.1.2026 08:57:56 EET | Tiedote

Vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokrat kasvoivat hitainta tahtiaan sitten vuoden 2023 alun. Keskimääräinen vuosikasvu viime vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 2,8 prosenttia. Yksiöissä vuokrat nousivat eniten (+3,3 %) ja kaksioissa vähiten (+2,6 %). Keskimääräinen valtion tukeman vuokra-asunnon kuukausivuokra oli 13,4 euroa neliömetriltä. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen tänään julkaisemasta aineistosta.

KOVA: Takauslainaa ei käytetä tai tulla käyttämään kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon13.1.2026 05:30:00 EET | Tiedote

Valtion tukemaa asuntotuotantoa voidaan rakentaa esimerkiksi korkotuki- tai takauslainojen avulla. Kohtuuhintaisten asuntojen yleishyödyllisistä rakennuttajista vain 2 prosenttia on vuosina 2024–2025 hakenut niin sanottua takauslainaa. Vastaavasti korkotukilainaa on hakenut 68 prosenttia rakennuttajista. Takauslainan suurimmaksi haasteeksi koetaan, ettei se sisällä suoraa tukea, toisin kuin valtion korkotuen sisältävä korkotukilaina, mikä tarkoittaa suurempia pääomakuluja ja siten korkeampia omakustannusvuokria. Erityisesti suuret kohtuuhintaiset asuntotoimijat raportoivat suoran tuen puutteen olevan takauslainan merkittävin heikkous. Tulokset pohjautuvat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenilleen teettämään kyselyyn.

Kommentti: Miksi vapaaehtoiseen energiasopimukseen kannattaa liittyä?18.12.2025 05:30:00 EET | Tiedote

Energiatehokkuussopimuksia on tehty Suomessa jo lähes 30 vuotta, joista 20 vuotta niillä on toimeenpantu EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksia. Vapaaehtoiset sopimukset ovat sopineet suomalaisten tunnolliseen ja tehokkaaseen tapaan toimia ilman raskasta valvontakoneistoa ja sanktioita. Käynnissä olevalla kaudella (2017–2025) mukana on 779 yritystä ja 164 kuntaa/kuntayhtymää, jotka kattavat lähes 60 % Suomen kokonaisenergiankulutuksesta.

KOVA: Erityisryhmien asuntokohteita ei tällä hetkellä juuri suunnitella tai rakenneta16.12.2025 04:30:00 EET | Tiedote

Erityisryhmien asuntokohteita suunnittelee tällä hetkellä vain hyvin harva kohtuuhintainen asuntotoimija. Vain 14 prosenttia asuntotoimijoista kertoo suunnitelleensa uusien erityisryhmien asuntokohteiden rakentamista vuosina 2024–2025. Kohteita suunnitelleista ainoastaan ne toimijat, joille on myönnetty erityisryhmien investointiavustus, ovat pystyneet käynnistämään erityisryhmien asuntokohteen rakentamisen. Investointiavustus on myönnetty harvemmalle kuin joka kymmenelle kohtuuhintaiselle asuntotoimijalle. Tulokset perustuvat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenilleen tekemään kyselyyn.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye