Kokoomuksen Talvitie: Hallitus vastaa työvoimapulaan laajentamalla ulkomaalaisten työnteko-oikeutta
Orpon hallitus laajentaa työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa olevien oikeutta työskennellä kaikilla työvoimapula-aloilla. Muutos on osa eduskunnan käsittelyssä parhaillaan olevaa esitystä ulkomaalaislain muutosta (kolmen/kuuden kuukauden työttömyyssäännöksi). Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie pitää muutosta erittäin tervetulleena, sillä työvoimapula rajoittaa suomalaisten yritysten kasvua.

Eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva kolmen/kuuden kuukauden työttömyyssääntö sisältää merkittäviä laajennuksia työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa oleskelevien oikeuksiin tehdä töitä ja vaihtaa työpaikkaa. Työntekijän oleskelulupa oli pitkään työnantajakohtainen ja tällä hetkellä se on alakohtainen. Jatkossa työntekijä voisi samalla luvalla vaihtaa työtä myös aloille, jotka on todettu valtakunnallisiksi työvoimapula-aloiksi.
”Ympäri Suomen on pulaa osaavista työntekijöistä. Tutkimusten mukaan jopa yli puolet pk-yrityksistä ilmoittaa, että osaavan työvoiman saatavuus rajoittaa kasvua. Laajentamalla ulkomaalaisen työvoiman työnteko-oikeutta työvoimapula-aloilla edistetään työvoiman saatavuutta”, Talvitie korostaa.
Talvitie pitää hyvänä myös sitä, että työvoimapula-alat, joita työnteko-oikeuden laajentaminen koskisi, säädettäisiin vähintään kerran vuodessa valtioneuvoston asetuksella. Tämä mahdollistaa nopean reagoinnin työmarkkinoiden ja työvoiman tarpeen muutoksiin.
”Työnteko-oikeuden suora laajennus laajentaa työttömänä olevan mahdollisuuksia uuden työn löytämiseen. On tärkeää, että he ulkomaalaiset, jotka ovat jo Suomessa työskennelleet ja täten osaksi yhteiskuntaa asettautuneet, voivat siirtyä työskentelemään osaamisensa mukaan työvoimapula-aloille”, Talvitie alleviivaa.
Esityksellä selkeytetään ulkomaalaisen työntekijän asemaa työttömyyden sattuessa. Tulevaisuudessa oleskelulupaa ei työttömyyden johdosta saa peruuttaa suoja-aikana, joka on yleisesti kolme kuukautta. Kaikille yli kaksi vuotta Suomessa työperusteisella työluvalla olleille se on kuusi kuukautta. Kuuden kuukauden suoja-aikaa sovelletaan suoraan myös erityisasiantuntijoihin ja johtotehtävissä toimiviin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari-Leena TalvitieEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Oulun vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto: Vihreiden lahja itsenäiselle Suomelle on lisää veroja ja kapuloita yrittäjien rattaisiin7.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ville Kaunisto pitää Vihreiden itsenäisyyspäivänä esittämää uutta, työnteon kannustimia heikentävää ja yrittäjiä kurittavaa maanpuolustusveroa vastuuttomana. Puolustusta pitää vahvistaa, mutta sen rahoittamisen tulee olla pitkäjänteistä ja oikeudenmukaista kaikille.
Kokoomuksen Sarkomaa: Hallitus helpottaa opiskelija-asuntojen rakentamista4.12.2025 17:15:00 EET | Tiedote
Hallitus esittää lakimuutosta, jonka myötä opiskelija-asuntoja voitaisiin jatkossa rakentaa kokonaan lainarahalla. Suurin lainaosuus nousisi 95 prosentista 100 prosenttiin. Tämä helpottaa tilannetta erityisesti nyt, kun valtion investointiavustuksia on kohdennettu vammaisten ja pitkäaikaisasunnottomien asuntohankkeisiin.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Hallituksen energia- ja ilmastostrategia korostaa Suomen asemaa puhtaan energian suurvaltana4.12.2025 13:54:48 EET | Tiedote
Hallitus on tänään torstaina 4.12. antanut eduskunnalle energia- ja ilmastostrategian sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman. Ne sisältävät hallituksen keskeiset linjaukset Suomen päästövähennyskeinoista sekä toimista, joilla Suomesta tehdään puhtaan energian suurvalta.
Kokoomusedustajat: THL:n leikkaukset laaturekistereihin olisivat vakava virhe3.12.2025 17:01:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat Maaret Castrén, Mia Laiho, Sari Sarkomaa, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen pitävät vakavana virheenä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suunnitelmaa vähentää terveydenhuollon laaturekistereiden ylläpidon määrärahoja.
Kokoomuksen Wallinheimo: Perintöverotus kevenee – helpotus monelle suomalaiselle3.12.2025 14:58:26 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tänään merkittävät helpotukset perintö- ja lahjaverotukseen. Perintöveron alaraja nousee ensi vuoden alusta 30 000 euroon ja lahjaveron 7 500 euroon. Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo kuvaa uudistusta pitkään odotetuksi korjaukseksi, joka tekee perintötilanteista vihdoin kohtuullisempia tavallisille suomalaisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme