SDP:n Saku Nikkanen: uimahallit oltava kaikkien kuntalaisten saavutettavissa ja käyntihinnat sen suuruisia, että kaikilla on varaa niissä käydä
25.10.2024 14:53:34 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Liikkumattomuuden kasvu on laajalti tunnettu ja tunnustettu ongelma Suomessa. Tämän takia edullisten liikuntamahdollisuuksien tarjonta on erityisen tärkeää. Ylen tuoreen jutun mukaan Suomessa on noin 190 uimahallia, joista noin puolet on heikossa kunnossa. Valtio aikoo kuitenkin leikata liikuntapaikkarakentamisen rahoitusta. Tämä on erityisen huono päätös suomalaisten liian vähäisen liikkumisen vuoksi. Liikkumattomuus on ongelma kaikissa ikäryhmissä, ja tämänkin perusteella voidaan puhua kansallisesta kriisistä, joka ei pelkällä valistustyöllä poistu. Tämän takia leikkaukset uimahallien ylläpitoon on peruttava, toteaa Saku Nikkanen.
Suomen uimahalleista miltei 130 on rakennettu ennen vuotta 1980. Osin huonoon kuntoon päässeet uimahallit ovat yksi esimerkki siitä, kuinka palvelut voivat tulevaisuudessa muuttua kuihtuvissa kunnissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan kaikkien Suomen liikuntapaikkojen korjausvelka on noin 680‒1 335 miljoonaa euroa. Kustannusarvion suuri vaihteluväli johtuu siitä, arvioidaanko liikuntahallissa olevan tarvetta myös käyttötarkoituksen muutokselle tai perusparannukselle. Ministeriöllä ei ole arviota pelkistä uimahallien korjaustarpeista.
Liikuntapaikkarakentamisen valtiontuki on ollut kunnille tärkeä elementti ja investointien mahdollistaja. Leikkaus uhkaa aiheuttaa sen, että kunnat luopuvat jo päätetyistä investoinneista tai lykkäävät niitä hamaan tulevaisuuteen.
Liikkumattomuuden torjunta on kuitenkin meidän kaikkien yhteinen asia. Uimahallit ovat erityisen tärkeitä sillä ne mahdollistavat monen sellaisen ihmisen liikkumisen, jotka eivät voi muulla tavoin liikuntaa harrastaa. Sitä kautta uimahallit luovat erityisen suurta hyötyä ihmisten terveydestä huolehtimiseen. Liikkumattomuuden taloudelliset ja inhimilliset kustannukset ovat merkittävä riski tulevaisuuden hyvinvointivaltiollemme. Muutetaan suunta liikkumiseen panostamalla, kun se vielä on mahdollista, toteaa Nikkanen.
Yhteiskunnan on edistettävä terveellisiä elämäntapoja ja aktiivista liikkumista kuntarajat ylittäen. Esimerkiksi niin, että kunnat yhdessä rakentavat tai korjaavat uimahalleja. Ratkaisuja on löydettävissä. Rakennusalamme tarvitsee myös kipeästi investointeja sekä työtä. Uimahallien rakentaminen ja peruskorjaus sekä yleisesti liikuntapaikkojen rakentaminen luo rakentamisvaiheessa valtavasti työtä ja heijastevaikutuksia talouteen. Nämä toimet tuovat pitkällä tähtäimellä myös säästöjä alati kasvaviin sosiaali- ja terveyspalveluiden kuluihin. Laitetaan Suomi siis liikkeelle myös teoin, eikä pelkästään sanoin. Tämän takia leikkaukset uimahallien ylläpitoon on peruttava ja rahat sekä niiden ylläpitoon että kunnostamiseen löydyttävä, linjaa Nikkanen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme