Se laajenee ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi
27.10.2024 08:52:27 EET | Avain | Tiedote
Eino Tainan esikoisromaani Se laajenee (Avain) on ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kaikki kymmenen palkintoehdokasta esitellään Helsingin Kirjamessuilla Senaatintori-lavalla tänään klo 12:30.

Se laajenee on kertomus yhteyden metsästämisestä, loputtomista keskusteluista, haahuilusta, ystävyydestä ja mielen järkkymisestä maailmassa, jota ei pysty hallitsemaan. Helsinkiin sijoittuva sukupolviromaani kuvaa nuoruutta; sen noloutta, kiihkoa, nostetta ja vaikeutta.
”[Se laajenee] Tarjoaa tarttumapintaa etenkin elokuvien, popmusiikin sekä internetin äkkiseltään joutavalta sälältä näyttävän sisällön kasvattamalle porukalle. Ajattomampi ulottuvuus löytyy romaanin abiturienttivuottaan elävän pojan tuskailusta olemassaolon peruskysymyksen syöverissä: olenko merkityksellinen vai merkityksetön? Olennaista on liki polttavan kuumottavasti kuvattu elämäntunne”, arvioi Antti Majander, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon palkintoraadin puheenjohtaja teosta.
Eino Taina (s. 2001) on helsinkiläinen käytännöllisen filosofian opiskelija.
15 000 euron palkinto jaetaan vuoden parhaalle kaunokirjalliselle esikoisteokselle 14.11.2024.
Avain on mukana Helsingin Kirjamessuilla osastolla 6e58.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet
info@avain.netVilja Kujanpääviestintäjohtaja
viestintä
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Pirkko Soininen: tutkimusmatkalla taiteilijakodeissa30.3.2026 09:15:00 EEST | Blogi
"Mitä jälkiä meistä jää paikkoihin, joissa olemme joskus tehneet intohimoisesti taiteellista työtämme, rakastaneet, pettyneet, olleet onnellisia tai onnettomia? Ehkä jotain jää tai mitään ei jää. Tämä oli kysymys, johon lähdin etsimään vastausta, kun kaksi vuotta sitten aloin kiertää suomalaisia taiteilijakoteja, jotka on muutettu museoiksi", kirjoittaa kirjailija Pirkko Soininen Kustantamon kuulumisia -blogissa. Soinisen ensimmäinen tietokirja Siellä missä sydän on. Kylässä taiteilijakodeissa syntyi noilla retkillä.
Avaimen syksyn 2026 kirjat julkistettu26.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Avaimen syksyn 2026 kirjasadon antimia ovat muun muassa kirjailija Eino Tainan uusi, odotettu romaani Piilopaikat ja Taina Brummerin esikoisromaani Mitä en kertonut kenellekään. Tietoa tarjoavat Antti Ahon ja Suonna Konosen kirjoittama kirjailija Jukka Itkosen elämäkerta, Heikki Valkaman omakohtainen matkakertomus Japanista, Maarit Leskelä-Kärjen Pääskysen laulu ja hiljaiset surut – Minna Krohnin muistettu ja kerrottu elämä -teos sekä Henri Hyppösen kuvaus aikuisiällä diagnosoidusta ADHD:stä. Timo Leppäsen Einon bussimatka kuljettaa pienemmät lukijat ympäri Helsinkiä, Varpu Erosen Pikkupieni ja neulottu puutarha -kuvakirja sekä Kati-Annika Ansaksen Voihan vahvero, sanoi kantarelli -runoteos vievät luovuuden ja tiedon äärelle. Useiden selkokirjojen joukosta löytyy muun muassa Marja-Leena Tiaisen ensimmäinen aikuiselle lukijalle kirjoitettu romaani Mitä kuuluu Veera?
Susanna Makaroffin romaani vie lukijan mysteerin keskelle Tapiolaan20.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Susanna Makaroffin esikoisromaani Piiri pieni pyörii on tumman huumorin sävyttämä romaani tapiolalaisesta rivitaloyhtiöstä, jossa jokaisella on jotain salattavaa. Millaisiin tekoihin ihminen pystyy suojellakseen itseään ja läheisiään?
Niko Jutilan Paha Pohjanmaa kartoittaa 1900-luvun alun veritekoja17.3.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Niko Jutilan kirjoittama Paha Pohjanmaa. Lakeuksien henkirikoshistoria tarjoaa syväluotaavan katsauksen tavallisten suomalaisten elämään ja heidän epätavallisiin kohtaloihinsa 1900-luvun alkupuoliskolla. Kirja keskittyy kahteentoista veritekoon eri puolilla Pohjanmaata.
Ahma – metsän osma -tietokirja on ylistys Suomen pienimmälle suurpedolle17.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
Ahma on Suomen luonnon salaperäisin ja ehkäpä väärinymmärretyin suurpeto. Se on hiljainen kulkija, joka on opittu tuntemaan sitkeydestään ja pelottomasta luonteestaan. Daga Ulvin uutuusteos Ahma – metsän osma kutsuu kaikenikäiset lukijat mukaan löytöretkelle, jossa tutustutaan tämän taitavan kiipeilijän ja mestarietsivän elämään kauniin kuvituksen ja kiinnostavan tiedon siivittämänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

