Tuholaisvahinko vuokra-asunnossa? – vakuutus ei välttämättä korvaa, tuore vertailu paljastaa
Vuokra-asuntoa suojaamassa on tavallisesti vuokralaisen oma kotivakuutus ja taloyhtiön kiinteistövakuutus. Markkinoilla on myös kattava valikoima vuokranantajan vakuutuksia täyttämään kotivakuutuksen ja kiinteistövakuutuksen aukkoja. Päänvaivaa vakuutusten viidakossa tuottavat kuitenkin edelleen erilaiset tuholaisvahingot, selviää Suomen Vuokranantajat ry:n teettämästä tuoreesta vakuutusvertailusta.

”Tuholaistilanteissa vuokranantajan suoja jää vakuutusvertailumme valossa puutteelliseksi etenkin, jos vuokralaisen kotivakuutus vastuuvakuutuksineen syystä tai toisesta puuttuu. Paha ludeongelma voi tuottaa vuokranantajallekin jopa viisinumeroisen vahingon. Tuholaisvahinkojen ollessa yhä yleisempiä tässä olisi nähdäkseni merkittävä tuotekehityksen paikka vakuutusyhtiöille niin osakkeenomistajan ja taloyhtiön kuin vuokralaisenkin vakuutusten osalta”, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Saara Penttilä toteaa.
Tuholaisvahinko ei yleensä ole suoraan kotivakuutuksesta korvattava. Se voi kuitenkin tulla korvattavaksi vuokralaisen vastuuvakuutuksesta, jos vuokralainen aiheuttaa vaikkapa ludeongelman omalla tuottamuksellaan. Lisäksi kiinteistövakuutuksella voidaan vakuuttaa torjuntakustannukset ja suoranaiset kiinteistön esinevahingot. Sen korvauspiiri ei kuitenkaan ulotu vuokranantajan irtaimistoon tai hänen tilaamansa torjunnan kustannuksiin ja vuokratulon menetykseen. Vuokranantajan vakuutuksesta tuhoeläinvahinkoja ei lähtökohtaisesti korvata.
Kotivakuutus on pääsääntöisesti olemassa asunnossa asuvien omaisuuden suojaksi. Vuokra-asunnossa kotivakuutus on siis ennen kaikkea vuokralaisen ja hänen irtaimistonsa turvana. Kotivakuutukseen liitetty vastuuvakuutus kattaa myös vuokralaisen huolimattomuudellaan tai laiminlyönnillään aiheuttamia vahinkoja esimerkiksi vuokranantajalle tai taloyhtiölle. Taloyhtiön kiinteistövakuutus taas on olemassa esimerkiksi taloyhtiön rakenteille aiheutuvien vahinkojen varalta.
Vuokranantaja voi hallita riskejä omalla vakuutuksella
”Vuokralaisen kotivakuutus tai taloyhtiön kiinteistövakuutus eivät yleensä kata vuokralaisen tahallaan aiheuttamia vahinkoja. Joskus myös vuokratulon saaminen voi keskeytyä vaikkapa vesivahinkoremontin ajaksi. Mahdotonta ei ole sekään, että vuokrasuhteen osapuolet joutuvat ratkomaan erimielisyyksiään tuomioistuimessa suurella kuluriskillä. Vuokranantajan vakuutus voi tuoda tällaisissa tilanteissa toivottua lisäturvaa”, Penttilä avaa.
Vuokranantajan arvioidessa vakuutusten sopivuutta valintaan vaikuttaa muun muassa se, onko asuntoja yksi vai useampi, millaisia asuntoja vuokrataan, kuinka kattavan turvan vuokranantaja haluaa, millainen on hänen riskinkantokykynsä ja vuokrataanko kohteita pitkäaikaisesti vai lyhyemmissä jaksoissa kalustettuna. Myös keskittämisalennukset ja vakuutusehtojen vaihtelu kannattaa pitää mielessä.
Penttilän mukaan vakuutus kannattaa valita oma sijoitusstrategia mielessä pitäen. Markkinoilla on nykyisin yhä enemmän vaihtoehtoja, ja perusturvan lisäksi niihin on saatavissa myös lisätuotteita vuokratulon keskeytymisen tai oikeusprosessien varalle. Vakuutuksen kustannukset ovat myös vähennyskelpoisia vuokratulojen verotuksessa. Kuten muissakin sijoitusmuodoissa, myös asuntosijoittamiseen kuuluu riskejä eikä kaikkiin mahdollisiin riskeihin voi mitenkään varautua vakuutuksilla.
”Vuokranantaja voi vakuutusten lisäksi vähentää riskejä merkittävästi omalla toiminnallaan, sillä esimerkiksi vuokralaisen valinnalla on suuri merkitys. Rahallinen puskuri takataskussa on myös hyvä varautumiskeino yllättäviin tilanteisiin”, Penttilä muistuttaa.
Suomen Vuokranantajat ry teettää vuosittain vertailun markkinoilla tarjolla olevista yksityisten vuokranantajien vakuutusvaihtoehdoista. Vertailun toteutti Söderberg & Partners Oy:n vakuutusmeklari Pekka Määttä. Vertailuun voi tutustua Suomen Vuokranantajien jäsensivuilla (vain jäsenet) tai pyytämällä sitä mediakäyttöön Kiia Etelävuorelta tai Saara Penttilältä.
Saara Penttilä
juristi
Suomen Vuokranantajat ry
saara.penttila@vuokranantajat.fi
p. 0505266171
Kiia Etelävuori
viestintäjohtaja
Suomen Vuokranantajat ry
p. 050 557 6488
kiia.etelavuori@vuokranantajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara PenttiläJuristi, Suomen Vuokranantajat ry
Puh:+358 50 5266 171saara.penttila@vuokranantajat.fiSuomessa on noin 350 000 asuntoa, joita vuokraavat yksityiset vuokranantajat. Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 30 000 vuokranantajaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry
Opiskelijoiden asumisen tuki muuttui – mitä ottaa huomioon kimppakämpän vuokrasopimuksessa?4.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Opiskelijat eivät enää 1.8.2025 jälkeen saa yleistä asumistukea, vaan jatkossa he voivat saada opintotuen asumislisää. Muutos on herättänyt kysymyksiä erityisesti kimppakämpissä asuvien opiskelijoiden vuokrasopimuksista. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Saara Penttilä kertoo, millainen vuokrasopimus toimii parhaiten.
Vuokrakehityksessä tehtiin historiaa – pääkaupunkiseudun vuokrat laskivat ensimmäistä kertaa tilastohistoriassa17.7.2025 08:59:51 EEST | Tiedote
Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2025 toiselta neljännekseltä huhti-kesäkuulta. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat koko maassa keskimäärin 0,5 prosenttia vuoden takaisesta. Pääkaupunkiseudulla vuokrakehitys kääntyi selvästi laskevaksi – vuosimuutos oli -0,3 prosenttia. Muualla Suomessa vuokrat nousivat selkeästi enemmän, 0,9 prosenttia. Yhä useammalla alueella vuokrakehitys on jatkanut hidastumistaan ja pääkaupunkiseudun vuokrakehitys on selvästi laskevaa. Vuokrakehityksen kärjessä jatkavat Rovaniemi ja Oulu, sekä uutena kärkikolmikkoon nousi Vaasa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Suomen Vuokranantajien uutena toiminnanjohtajana aloittaa Eeva Tammisalo: ”Teemme kaikkemme ollaksemme vuokranantajien ja asuntosijoittajien paras kumppani”11.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Vuokranantajat ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty Eeva Tammisalo (KTK, eMBA, ITS, AIT, 49). Tammisalo aloittaa tehtävässään 4.8.2025 alkaen.
Uusi vuokralainen tulossa? Vältä kalliit virheet näillä vinkeillä!9.7.2025 09:57:54 EEST | Tiedote
Kun vuokralaisvalinta on tehty ja vuokrasopimus solmittu, vuokranantajan tehtävät eivät suinkaan pääty siihen. Vuokrasuhteen sujuva alku rakentuu huolellisista valmisteluista ennen avainten luovutusta. Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen muistuttaa tärkeistä toimenpiteistä, jotka jokaisen vuokranantajan kannattaa hoitaa ennen vuokralaisen sisäänmuuttoa.
Pääkaupunkiseudun vaikeudet näkyvät Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Helsinki syöksyi4.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Helsinki on pudonnut peräti 12 sijaa ja löytyy nyt sijalta 23. Rovaniemi on puolestaan noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi, syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan, ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme