Osallistu seminaariin kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12.
7.11.2024 09:09:21 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Kansainvälistä vammaisten päivää juhlistetaan tiistaina 3. joulukuuta kello 13.00–15.50 seminaarissa. Järjestäjät toivottavat kaikki tervetulleiksi Helsingin yliopiston Minerva-torille tai seuraamaan seminaaria suorana verkkolähetyksenä kello 13–15 Helsingin yliopistolta.

Kohtuullisilla mukautuksilla kohti yhdenvertaisuutta – kotimaisia ja kansainvälisiä näkökulmia -seminaari lisää tietoisuutta vammaisten ihmisten yhdenvertaisuudesta.
Kouluissa ja oppilaitoksissa voidaan tehdä kohtuullisia mukautuksia järjestämällä luokkatilaan tarpeellisia apuvälineitä, kehittämällä opintojen suoritusmahdollisuuksia ja mukauttamalla opetusta.
– Helsingin yliopiston tilanne ei ole vielä ihanteellinen. Yliopiston vammaisten opiskelijoiden järjestön Rampaopiskelijat ry:n puheenjohtaja Anu Welling kertoo kohtuullisten mukautusten toteutusten nykytilanteesta seminaarissa, kertoo professori Hisayo Katsui Helsingin yliopistolta.
Työelämässä puolestaan kohtuullinen mukautus voi tarkoittaa esimerkiksi työpisteen muokkaamista työntekijälle sopivaksi, erilaisten työmenetelmien tai tietoteknisten järjestelyiden käyttöön ottamista.
Ravintoloissa näkörajoitteiselle asiakkaalle voidaan kertoa ruokalistan sisällöstä. Kuulorajoitteiselle asiakkaalle puhutaan selkeästi ja pidetään katse asiakkaan suuntaan. Viittomakielen tulkkia käytetään kaikissa asiointitilanteissa, joissa asiakkaalla on tulkki mukanaan.
Yhdenvertaisuuslain mukaisesti viranomaisten, koulutuksen järjestäjien, työnantajien sekä tavaroiden ja palvelujen tarjoajien on tehtävä kohtuullisia mukautuksia vammaisten ihmisten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi.
– Sopivia mukautuksia arvioitaessa on huomioitava kunkin vammaisen ihmisen yksilöllinen tilanne. Mukautusten tekemättä jättäminen on yhdenvertaisuuslain mukaan syrjintää, muistuttaa Helsingin vammaisneuvoston puheenjohtaja Sirpa Puhakka.
Vuoden 2024 esteettömyys- ja saavutettavuustunnustus myönnetään seminaarin yhteydessä
Seminaarin aikana julkistetaan Helsingin vammaisneuvoston esteettömyys- ja saavutettavuustunnustuksen kohde. Tunnustus myönnetään vuosittain kohteelle, joka on edistänyt vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kaupunkilaisten yhdenvertaista osallistumista ja palveluiden helppoa saavutettavuutta.
Tunnustuksen ovat aiemmin saaneet Selkeästi meille -hanke (2023), Pasilan aseman ja Triplan suunnittelun ja toteutuksen yhteistyö (2022), Olympiastadionin peruskorjaus (2021), Lammassaaren esteetön luontoreitti (2020), Helsingin keskustakirjasto Oodi (2019), HSL:n raitiovaunujen ja bussien kuulutukset (2018), Helsingin Satama – Länsiterminaalin esteettömyys ja saavutettavuus (2017) ja Palvelukartan esteettömyyssovelluksen kehittänyt projektipäällikkö Mirjam Heikkinen (2016).
Helsingin vammaisneuvosto lisää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kaupunkilaisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta Helsingissä.
Ilmoittaudu ennakolta mukaan seminaariin
– Suomen kielellä järjestettävä seminaari on kaikille avoin. Järjestäjinä toivomme kuitenkin, että osallistujat ilmoittautuvat mukaan 25. marraskuuta mennessä. Helsingin yliopiston Minerva-torille mahtuu sata osallistujaa paikalle, kertoo vammaisten helsinkiläisten osallisuuden asiantuntija ja Helsingin vammaisneuvoston sihteeri Tiina Lappalainen.
Kirjoitustulkkaus ja viittomakielen tulkkaus ovat saatavilla vain paikan päällä Minerva-torilla järjestettävässä seminaarissa ja Zoomin kautta osallistuttaessa. Zoom-linkki lähetetään ennakolta ilmoittautuneille.
Tilaisuuden järjestävät Helsingin vammaisneuvosto, Helsingin yliopisto ja Suomen Vammaistutkimuksen Seura ry.
Kansainvälistä vammaisten päivää on vietetty jo yli 30 kertaa
Yhdistyneiden kansakuntien (YK) julistamaa kansainvälistä vammaisten päivää on vietetty vuodesta 1992.
YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista hyväksyttiin vuonna 2006. Se astui Suomessa voimaan vuonna 2016. Sopimuksessa korostetaan vammaisten tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeuksia yhteiskunnassa.
Tämä tiedote on julkaistu ruotsiksi ja englanniksi Hel.fi-sivustolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seminaari:
Helsingin yliopiston vammaistutkimuksen professori Hisayo Katsui, hisayo.katsui@helsinki.fi, p. 040 7236680
Helsingin vammaisneuvosto:
Helsingin vammaisneuvoston puheenjohtaja Sirpa Puhakka, sirpa.puhakka@pp2.inet.fi, p. 045 7731 3000
Esteettömyys- ja saavutettavuustunnustus:
Helsingin vammaisneuvoston varapuheenjohtaja Sari Sepponen, sari.h.sepponen@gmail.com, p. 040 5050 530
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
En stark turistsommar i Helsingfors – antalet övernattningar ökade jämfört med förra sommarens rekordsiffror24.9.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Mätt i antalet övernattningar av turister var den gångna sommaren livlig i Helsingfors, och ökningen översteg toppsiffrorna från förra sommaren. Särskilt juli var en stark månad mätt i antalet övernattningsdygn, då man i Helsingfors noterade rekordhöga 599 689 övernattningar.
Helsingissä vahva matkailukesä - yöpymiset kasvoivat edelliskesän ennätysluvuista24.9.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Mennyt kesä oli Helsingissä vilkas matkailijoiden yöpymisissä mitattuna, ja kasvu ylitti edelliskesän huippuluvut. Erityisesti heinäkuu oli vahva majoitusvuorokausissa mitattuna, jolloin Helsingissä kirjattiin ennätykselliset 599 689 yöpymisvuorokautta.
Strong summer for tourism in Helsinki – More overnight stays compared to last summer’s record-breaking numbers24.9.2026 12:30:00 EEST | Press release
Summer 2026 was a busy one in Helsinki in terms of overnight stays by tourists, with growth exceeding the record-breaking numbers of the previous summer. July, in particular, was a strong month measured in numbers of overnight stays, with a record 599,689 overnight stays reported in Helsinki.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Rautatientorin metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman23.9.2026 22:00:16 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 23. syyskuuta muun muassa Rautatientorin metroaseman perusparannuksen hankesuunnitelman ja Länsisataman pikaraitiotien hankesuunnitelman.
Helsingfors ligger på första plats i en internationell jämförelse som utvärderar hållbarheten hos resmål23.9.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors har återigen placerat sig på första plats i indexet Global Destination Sustainability (GDS), som mäter hur hållbara olika resmål är. Helsingfors var etta i jämförelsen även 2024 och 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme