MEDIAKUTSU: Vuoden nuori suunnittelija 2024 -kilpailun voittaja julkistetaan tiistaina 12.11. klo 15
29.10.2024 08:00:00 EET | Messukeskus | Kutsu
Suomen pitkäaikaisimmassa ja arvostetuimmassa vaatesuunnittelukilpailussa etsitään alan nousevia kykyjä. Kilpailun teemana oli Nimeämätön (Untitled). Vaatesuunnittelun opiskelijoille suunnattu kilpailu järjestettiin nyt 30. kertaa. Voittaja saa Suomen Messusäätiön lahjoittaman 5000 euron stipendin.

Vuoden nuori suunnittelija 2024 -kilpailun teema oli Nimeämätön (Untitled):
Taiteilijat usein sanovat, että teoksella ei ole nimeä. Untitled ei ohjaa eikä rajaa vastaanottajaa eikä tekijää. Kumpikin saa muodostaa oman näkemyksensä.
Kilpailutehtävä oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa tehtävänä oli suunnitella asukokonaisuus, joka heijastelee kilpailun teemaa. Kilpailun toisessa osassa tehtävänä oli suunnitella MIELI ry:n Mielinauha 2025. Mielinauha on MIELI ry:n vuosittain toistuva valtakunnallinen kampanja, jonka tuotoilla tuetaan kotimaista mielenterveystyötä ja kriisityötä. MIELI ry on I love me 2024 -messujen pääyhteistyökumppani.
Vuoden nuori suunnittelija -kilpailun voittajan valitsee muotialan vaikuttajista koostuva raati, johon kuuluvat raadin puheenjohtaja, Glorian päätoimittaja Kristiina Raitala, muotitaiteilija Ritva Falla, muodin sanansaattaja Taru Marjamaa, muotisuunnittelijat Hammi Mettinen ja Teemu Muurimäki, vaatesuunnittelija Katri Niskanen, stylisti ja muotitoimittaja Nina Nuorivaara, muotisuunnittelija Mert Otsamo ja vaatesuunnittelija Mari Talka. Vuosittain vaihtuvana jäsenenä on mukana Vuoden nuori suunnittelija 2023 Henna Lampinen. Osa raadin jäsenistä on tavattavissa julkistustilaisuudessa.
Voittajan suunnittelema asukokonaisuus nähdään julkistustilaisuudessa sekä I love me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 29.11.–1.12.2024, jossa Vuoden nuori suunnittelija on mukana omalla osastolla ja ohjelmassa.
RSVP torstaihin 5.11. mennessä täällä.
Paikka: Designmuseo, auditorio (1. krs), Korkeavuorenkatu 23, Helsinki
Tervetuloa!
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, puh. 040 5599 155, pia.sievinen@messukeskus.com
Vuoden nuori suunnittelija on Suomen Messujen ideoima ja Suomen Messusäätiön rahoittama kilpailu vaatesuunnittelun opiskelijoille. Suomen Messusäätiö on yleishyödyllinen säätiö, joka tukee suomalaista osaamista ja elinkeinoelämää jakaen vuosittain noin 500 000 € arvosta avustuksia, apurahoja ja tunnustuspalkintoja. Säätiön avustuksilla pyritään vastaamaan aikamme merkittäviin haasteisiin ympäristön, väestömuutoksen, teknologian ja digitalisaation sekä talouden ja kaupungistumisen alueilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia Sievinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, puh. 040 5599 155, pia.sievinen@messukeskus.com
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Helsingin MaatalousKonemessut 2026: Vuoden tärkeimmät liiketoiminnan ideointi- ja kehittämispäivät maa- ja metsätilallisille19.3.2026 10:05:24 EET | Tiedote
Koko arvoketju saman katon alla – Messukeskuksessa 8.–10.10.2026 Helsingin MaatalousKonemessut on Suomen kattavin ja tärkein maa- ja metsätalousalan sisätapahtuma. Messukeskuksen suuret sisätilat mahdollistavat joka toinen vuosi järjestettävän, koko alan kattavan ammattitapahtuman, jonne on helppo tulla kaikkialta Suomesta. Tapahtuma järjestetään 8.–10.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.
Minestrone Workshop suunnittelee Habitaren 2026 teemanäyttelyn19.3.2026 08:48:19 EET | Tiedote
Habitaren 2026 teemanäyttelyn suunnittelee Minestrone Workshop -kollektiivi. Yhdeksän suunnittelijan muodostama työhuone tunnetaan kokeellisesta, materiaalilähtöisestä työskentelystä sekä käsillä tekemisen kulttuurista.
Minestrone Workshop is designing the Habitare 2026 theme exhibition19.3.2026 08:48:19 EET | Press release
The Habitare 2026 theme exhibition is being designed by the Helsinki-based design collective Minestrone Workshop. The studio, consisting of nine designers, is known for its experimental, material-driven approach and culture of hands-on craftsmanship.
MEDIAKUTSU Golfmessut 27.-29.3. Helsingin Messukeskuksessa18.3.2026 17:31:54 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja! Suomen suurin golftapahtuma, Golfmessut, järjestetään 27.–29.3. Helsingin Messukeskuksessa. Tervetuloa inspiroitumaan golfista! Golfmessuilla saat mahdollisuuden haastatella tunnettuja golffareita, tutustua lajin uutuusvälineisiin ja matkakohteisiin, seurata kutsuvieraspelejä, kuulla tietoa golfin hyvää tekevistä vaikutuksista sekä testata omia lähipelitaitojasi Golfmessujen par 3 -kentällä ja Puttialueella. Entistä suurempi Aloita Golf -alue levittäytyy tänä vuonna Kevätmessujen puolelle, tarjoten kaikille aiheesta kiinnostuneille messukävijöille mahdollisuuden ottaa matalalla kynnyksellä tuntumaa golfiin ja ammentaa vinkkejä lajin aloittamiseen. Kevään 2026 pelikausi käynnistyy Golfmessuilla! Historian ensimmäinen simulaattorigolfin SM-finaali Simulaattorigolfin SM-kilpailun finaali on yksi tämän kevään Golfmessujen kohokohdista. Ensimmäistä kertaa virallisesti järjestettävä Suomen mestaruuskilpailu tuo sisägolfin kovatasoisen kilpailun osaksi messukokonaisuutta
Vuoden mökkiläinen 2026 on Miitta Sorvali: mökkielämää kahdessa maisemassa18.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen Vapaa-ajan asukkaiden liitto VAAL ry ja Helsingin Messukeskus ovat valinneet Vuoden mökkiläiseksi 2026 näyttelijä Miitta Sorvalin. Hänen mökkielämänsä jakautuu kahteen hyvin erilaiseen ympäristöön: Lapin joenrantamaisemiin sekä Karjalan Suitsansaaren perinteikkääseen saarimiljööseen. Tunnustus jaetaan Kevätmessuilla Helsingin Messukeskuksessa torstaina 26.3.2026. Kevätmessut tuo kevään Helsinkiin 26.–29.3.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme