Vihreät - De Gröna

Vihreiden Sofia Virta vanhoista metsistä: Vihreiden malli oli tehtävä, koska hallitus ei saa julkaistua edes satumetsäkriteerejään

29.10.2024 09:35:40 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Vihreät on julkaissut oman mallin valtion vanhojen luonnontilaisten metsien suojelemiseksi. Puolueen puheenjohtaja Sofia Virran mukaan kriteeristön päivittäminen on tehokkain ratkaisu luontokadon torjumiseen ja ilmastokriisin pysäyttämiseen tilanteessa, jossa Orpon hallitus on unohtanut avoimen ja tieteeseen pohjautuvan päätöksenteon.

Vihreiden mallissa suojeltavia metsäisiä maita olisi yhteensä 720 000 hehtaaria, eli lähes kymmenkertainen määrä hallituksen satumetsäkriteereihin pohjautuvaan suojeluun verrattuna. 

– Orpon hallitus on osoittanut toistuvasti tällä kaudella kyvyttömyytensä kuunnella tutkijoita ja asiantuntijoita. Tiedämme, että mikäli emme suojele vanhoja arvokkaita metsiämme, emme tule saavuttamaan niitä tavoitteita, joita olemme hiilineutraalisuuden, ilmastokriisin torjunnan ja luontokadon pysäyttämisen osalta asettaneet, Virta toteaa.

–  Näitä tavoitteita kun ei ole asetettu syyttä, vaan siksi, että meillä olisi aidot mahdollisuudet ja kyky torjua sekä luontokatoa että ilmastokriisin aiheuttamia turvallisuuteen, terveyteen ja talouteen liittyviä uhkia, Virta lisää.

Virta kertoo olevansa pettynyt siihen, ettei ilmasto- ja ympäristöministeri Kai Mykkänen ole kyennyt edes viimeisenä tekonaan ministerinä korjaamaan hallituksen satumetsäkriteerejä tieteeseen pohjautuviksi. Virta myös muistuttaa, että pidemmällä tähtäimellä Vihreiden malli tulisi maksamaan itsensä takaisin ja taloudellisten hyötyjen olevan haittoja suuremmat.

– Vanhojen metsien suojelu on paitsi välttämätöntä, myös taloudellisesti kannattavaa. Suomi ei ole tämänhetkisten arvioiden mukaan saavuttamassa hiilinielutavoitettaan ja joutuu näin ollen ostamaan nieluyksiköitä muilta mailta. Tämän kustannukset voivat kokonaisuudessaan nousta miljardiluokkaan, Virta muistuttaa.

– Hallituksen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kunnianhimottomuus ei enää yllätä. Se kuitenkin yllättää, ettei kokoomusjohtoista hallitusta kiinnosta lainkaan se, mikä tulee olemaan näiden päätösten hinta tulevaisuudessa. Valitettavasti hallituksen politiikkaa tuntuvat edelleen sanelevan pääministeripuoluetta huomattavasti pienemmät apupuolueet. Se on harmillinen, vaarallinen ja kallis suunta, Virta päättää.

Tutustu Vihreiden malliin täältä.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta: Pääministerin kutsuttava puheenjohtajat koolle, jos riskiarviot asehankinnoista ovat muuttuneet23.9.2026 15:42:10 EEST | Tiedote

Puolustusministeri Antti Häkkänen on perustellut eduskunnan täysistunnossa vierailuaan Israeliin sillä, että ilman sitä Suomen ilmapuolustushankinnat olisivat voineet vaarantua. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii pääministeri Petteri Orpoa kutsumaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajat koolle ja kertomaan heille luottamuksellisesti, onko hankintaan liittyvä riskiarvio muuttunut.

Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia22.9.2026 13:21:29 EEST | Tiedote

Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye