SDP:n Pia Hiltunen: Mitä hallitus tavoittelee leikkauksilla, jotka kohdistuvat 6-vuotiaisiin lapsiin?
29.10.2024 09:39:05 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
”Hallitus suunnittelee lakia, jolla estettäisiin loppuvuoden aikana syntyneiltä lapsilta mahdollisuus aloittaa koulu vuoden myöhemmin, vaikka asiantuntijat sitä suosittelisivat. Heikennyksen syitä on vaikea ymmärtää”, sanoo opettajataustainen kansanedustaja Pia Hiltunen.

- 6–8-vuotiaiden lasten kognitiivisissa taidoissa voi olla suuriakin eroja, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi koulumenestykseen koulupolun alussa. Liian suuret erot ryhmän sisällä voivat heikentää koulumotivaatiota, jota tulisi päinvastoin ylläpitää ja tukea kaikin mahdollisin keinoin, Hiltunen muistuttaa.
Hiltusen mukaan on erityisen huolestuttavaa, että loppuvuonna syntyneet koululaiset saavat ADHD-diagnoosin lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuin alkuvuonna syntyneet, mikä ei missään nimessä ole tavoiteltavaa ja vaatii huomiota.
- Yksi tapa tukea lapsia on ollut mahdollisuus myöhästyttää koulun alkua. Keino on toimivaksi todettu, mutta nyt se halutaan poistaa. On siis pakko kysyä, että mitä hallitus tavoittelee leikkauksilla, jotka kohdistuvat 6-vuotiaisiin lapsiin? Kyse on vain joistakin kymmenistä tai sadoista lapsista, jotka hyötyisivät aidosti vuoden lykkäämisestä koulun aloituksessa. Onko tämä todella säästöjen arvoista, kun otetaan huomioon lasten hyvinvointi ja tulevaisuus? Mitä kertoo hallituksen arvoista se, että se aikoo heikentää jo 6-vuotiaiden mahdollisuuksia menestyä ja onnistua, Hiltunen kysyy.
- Pyydän hallitusta harkitsemaan uudelleen näitä leikkauksia ja toimimaan lasten hyväksi. Lasten koulupolun alku on kriittinen, pitkälle tulevaisuuteen vaikuttava vaihe, ja meidän on tehtävä kaikkemme tukeaksemme heidän kehitystään ja koulumotivaatiotaan, Hiltunen päättää.
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:044 522 7447pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


