Sweco Finland Q3: Hyvä tuloskehitys ja panostus vihreän siirtymän edistämiseen jatkui
Sweco julkaisi tänään osavuosikatsauksensa vuoden 2024 kolmannelta neljännekseltä. Sweco Finlandin liikevaihto jäi edellisvuoden tasosta, mutta tulos kehittyi positiivisesti.

Sweco Finlandin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 65,8 miljoonaa euroa, joka oli 2,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Vuosineljänneksen liikevoitto (EBITA) oli 6,1 miljoonaa euroa, kun se vuoden 2023 vastaavalla ajanjaksolla oli 3,7 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti pysyi hyvällä tasolla ollen 9,2, jossa nousua edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden oli 3,7 prosenttiyksikköä. Henkilöstön määrä syyskuun lopussa oli 3000.
”Liikevaihtomme jäi edellisen vuoden tasosta. Keskeisenä syynä tähän oli rakentamisen markkinan jatkunut hiljeneminen. Tästä huolimatta pystyimme parantamaan kannattavuuttamme selkeästi. Voitimme kvartaalilla useita hienoja hankkeita vihreän siirtymän kasvualueilla. Käynnistimme myös uuden vastuullisuuskonsultoinnin liiketoimintayksikön, jonka tavoitteena on kasvattaa Swecosta Suomen suurin vastuullisuuskonsultoinnin toimija. Haluamme tuoda vastuullisuuden vaikuttavalla tavalla mukaan kaikkiin asiakashankkeisiimme”, Sweco Finlandin toimitusjohtaja Thomas Hietto kertoo.
Sweco Finland voitti vuoden kolmannen neljänneksen aikana useita merkittäviä toimeksiantoja.
Suomalainen biotekniikan startup-yritys Enifer on tehnyt Swecon kanssa sopimuksen uudenlaisen mykoproteiinia valmistavan tehtaan suunnittelusta. Mykoproteiini on korkealaatuinen, sienipohjainen proteiinilähde, ja sitä käytetään elintarviketeollisuudessa kestävänä lihan korvikkeena. Kirkkonummelle rakentuva laitos hyödyntää ensimmäisenä maailmassa elintarviketeollisuuden sivuvirtoja sieniproteiinin valmistamiseen kaupallisessa mittakaavassa. EPCM-kumppanina Sweco vastaa 4,2 miljoonan euron hankkeen johtamisesta, tehtaan suunnittelusta, rakennusluvituksesta, hankinnoista, rakennuttamisesta ja työmaasta. Tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuonna 2026.
Sweco suunnittelee Ren-Gasin e-metaanin tuotantolaitoksen, joka rakennetaan Tarastenjärven voimalaitoksen välittömään läheisyyteen Tampereen koillispuolelle. Sijainti mahdollistaa hiilidioksidin toimituksen läheiseltä energiayhtiön voimalaitokselta, sekä kaukolämpöintegraation hukkalämmön hyötykäyttöä varten. Laitokselle on myönnetty lainvoimainen ympäristölupa, ja hankkeen rakentaminen ajoittuu vuosille 2025–2027. Valmistuessaan Tampereen tuotantolaitos tulee tuottamaan uusiutuvaa polttoainetta noin 600 raskaan ajoneuvon käyttöön, sekä merkittävän määrän uusiutuvaa kaukolämpöä tamperelaisille. Ren-Gasin Tampereelle rakentuva e-metaanin tuotantolaitos tulee olemaan merkittävä virstanpylväs vihreän siirtymän investointien toteuttamisessa Suomessa.
”Haluan ilmaista kiitokseni asiakkaillemme hyvästä yhteistyöstä ja luottamuksesta sekä henkilöstöllemme erinomaisesta työstä kuluvan vuoden aikana”, Thomas Hietto toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Thomas HiettoToimitusjohtaja
Puh:0400 474 093thomas.hietto@sweco.fiSanna HuopioViestintäjohtaja
Puh:050 302 8898sanna.huopio@sweco.fiKuvat

Linkit
Euroopan johtava rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija
Sweco suunnittelee tulevaisuuden kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdessä asiakkaidemme ja 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme voimin tartumme kaupungistumisen haasteisiin ja digitalisaation mahdollisuuksiin ja luomme ratkaisuja, jotka edistävät kestävämmän yhteiskunnan kehittämistä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli noin 2,5 Mrd euroa. Sweco on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy
Kalle Inki nimitetty Sweco Finlandin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi9.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kalle Inki on nimitetty Sweco Finlandin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.11.2025 alkaen. Inkin vastuulla on talouden lisäksi hankinnat ja kiinteistöt, ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Thomas Hiettolle.
Sweco on tehnyt sopimuksen Fimpec Groupin ostamisesta7.10.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Toteutuessaan yrityskauppa kasvattaa Swecon organisaatiota noin 400 henkilöllä ja vahvistaa Swecon asemaa konsultoinnin, suunnittelun, projektinjohtamisen ja rakennuttamisen asiantuntijana erityisesti energia- ja teollisuussektorilla. Kaupan toteutuminen edellyttää Suomen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän.
Sweco has signed an agreement to acquire Fimpec Group7.10.2025 09:00:00 EEST | Press release
If completed, the acquisition will increase Sweco's organisation by around 400 employees and strengthen Sweco's position as an expert in consulting, engineering as well as project and construction management, especially in energy and industry sectors. The closing of the transaction is subject to the approval of the Finnish Competition and Consumer Authority.
Sweco kumppaniksi Sitran ja Rakennusteollisuus RT:n järjestämään luontotyön koulutukseen30.9.2025 08:36:11 EEST | Tiedote
Rakennusalalla on merkittävä luontojalanjälki, jota pienentääkseen Rakennusteollisuus RT ja Sitra ovat organisoineet koko toimialaa tukevan koulutuksen.
Aurinkovoiman tuotantokapasiteetti Suomessa kasvaa – sääntely ja teknologiset innovaatiot tukevat teollisuuden investointeja5.9.2025 16:46:36 EEST | Blogi
Aurinkovoima on noussut nopeasti merkittäväksi osaksi Suomen sähköntuotantokenttää, ja sen kasvu jatkuu vauhdilla niin pienimuotoisessa kuin teollisessakin mittakaavassa. Lainsäädännön kehitys ja teknologiset innovaatiot, kuten energian varastointiratkaisut, luovat teollisuudelle uusia mahdollisuuksia kilpailukyvyn parantamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme