Pauliinalle osui uskomaton onnenpotku – lahjoitti arpajaispalkintonsa puolisolleen ikuiseksi muistoksi
Kymmenien tuhansien kiekkofanien arvonnassa löytyi kuusi onnekasta, jotka saavat intohimon kohteestaan palkinnon iholleen.

Jääkiekko tuli uudestaan helsinkiläisen Pauliina Haapaniemen elämään, kun hän tapasi viime kevättalvena nykyisen puolisonsa Oliver Sahlbergin. Mies on intohimoinen Helsingin IFK:n kannattaja, ja kotijoukkueen menestykset ja tappiot kantautuvat myös pariskunnan elämään.
-Kun tapasimme toisemme, IFK:lla oli tappioputki. Mies oli niin allapäin, että minun piti lohduttaa häntä, Haapaniemi muistelee.
Jääkiekko on ollut osa Haapaniemen elämää lapsesta asti. Hän pelasi junnuna lätkää ja seurasi pelejä isänsä kainalossa. Haapaniemi vietti lapsuutensa Etelä-Pohjanmaalla, josta tuli harvoin lähdettyä jäähallille pelejä katsomaan, mutta innokas penkkiurheilija hänestä kasvoi.
-Olen edelleen innokas penkkiurheilija. Tykkään arvostella muiden pelityyliä. Mielestäni on myös hienoa, että joku tekee jotain niin siistiä hommaa työkseen ja treenaa päivät pitkät, että kehittyy paremmaksi pelaajaksi.
Nykyään Haapaniemi katsoo jääkiekkoa lähinnä puolisonsa kanssa. Tänä vuonna he ovat ostaneet liput neljään peliin.
Puoliso on ollut lapsesta asti intohimoinen Helsingin IFK:n kannattaja, mikä näkyy fanituotteina pariskunnan yhteisessä kodissa – ja nyt myös miehen iholla.
Haapaniemi on yksi kuudesta Veikkauksen järjestämän etuasiakasarvonnan voittajasta, jotka saivat palkinnoksi kannattamansa liigaseuran tatuoinnin. Palkinnon sai lunastaa itse tai lahjoittaa kaverille. Arvonta järjestettiin toista kertaa ja siihen osallistui kymmeniä tuhansia Veikkauksen etuasiakkaita.
-Tarkoituksena oli herättää keskustelua fanikulttuurista arvonnalla, jonka palkinto on poikkeuksellinen ja kuvaa suomalaisten intohimoista suhdetta jääkiekkoon ja omaan joukkueeseensa, Veikkauksen sponsorointipäällikkö Tuomo Torkkola sanoo.
Haapaniemi kertoo osallistuvansa kaikkiin Veikkauksen arvontoihin. Tatuointiarvonnan palkinnon hän ajatteli lahjoittavansa puolisolleen, jos voitto osuisi kohdalle.
-Oli hienoa voittaa tatuointi ja lahjoittaa se ihmiselle, joka osaa arvostaa sitä. Itselleni tuli siitä hyvä mieli. Pääsimme puolisoni kanssa lunastamaan yhdessä palkintoon kuuluneen päivän Hämeenlinnassa ja ohjelman lätkäotteluineen, ruokineen ja hotellimajoituksineen. Saimme myös HIFK:n pelipaidan kapteenin nimmarilla.
Haapaniemen puoliso oli haaveillut liigaseuran tatuoinnista, ja odottanut oikeaa hetkeä. Sellainen olisi ollut SM-liigan mestaruus. Palkinto tuli kuitenkin ennen aikojaan, ja nyt miehen vasenta kylkeä koristaa IFK:n logo.
-Ehkä tämä on enne ja IFK voittaa tänä vuonna mestaruuden, Haapaniemi sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
www.veikkaus.fi/yritys
Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Vain yksi 13 oikein tulos - Vakiosta 200 000 euroa Helsinkiin7.5.2025 15:43:41 EEST | Tiedote
Lauantain Vakiosta löytyi yksi täysosuma. Nettipelaaja Helsingistä voitti ainoalla 13 oikein -tuloksella 200 000 euron takuupotin.
Kaikki tai ei mitään -pelistä täysosuma Kaarinaan7.5.2025 13:54:48 EEST | Tiedote
Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi maanantain arvonnassa yksi 0 oikein -tulos, jolla onnekas pelaaja nappasi 125 000 euron voiton.
Vuoden 1995 Suomen maailmanmestaruus tuli pienin kertoimin – ”Tänä vuonna Leijonat on vahvasti haastajan asemassa”7.5.2025 07:48:57 EEST | Tiedote
Tänään on kulunut tasan 30 vuotta Suomen ensimmäisestä jääkiekon maailmanmestaruudesta. Vuonna 1995 Leijonien maailmanmestaruuden puolesta vetoa lyöneet Veikkauksen asiakkaat lunastivat kertoimella 2,47. Tänä vuonna Suomen kerroin on selvästi suurempi.
Eurojackpotissa ei täysosumia - perjantaina potissa 120 miljoonaa ja toisessa voittoluokassakin jo noin 21 miljoonaa euroa6.5.2025 22:23:09 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten pelin potti jatkaa maksimilukemissa 120 miljoonaa euroa. Pelin toisen voittoluokankin potissa on perjantaina jo noin 21 miljoonaa euroa.
Kenosta suuri voitto - 200 000 euron potti Siikajoelle6.5.2025 11:32:00 EEST | Tiedote
Nettipelaaja Siikajoelta voitti Keno-rivillään 200 000 euron suurvoiton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme