Lapilla valoisat kasvunäkymät
Lapin tilanne- ja kehityskuva ovat muuttuneet merkittävästi geopoliittisten muutosten myötä. Vaikutukset heijastuvat monella tapaa kaikkiin Lapin keskeisiin elinkeinoihin ja infratarpeisiin. Lapin elinkeinoelämässä matkailu, mineraalit, metsä ja energia-ala ovat edelleen keskeisiä kasvun vetureita.

Muuttunut geopoliittinen tilanne avaa uusia mahdollisuuksia ja Lapissa on hyvät eväät suotuisaan aluekehitykseen. Suomen Nato-jäsenyyden myötä on alueella pohdittu jäsenyyden vaikutuksia ja erityisesti mahdollisuuksia aluekehitykseen. Tavoitteena on uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen. Lapissa Natoon liittyminen tuo toimintaympäristöön erilaista aktiivista toimintaa, joka näkyy myös konkreettisina tekoina, muun muassa panostuksina valtateiden infraan ja rakentamiseen. Saavutettavuus on elintärkeä Lapin elinkeinoelämälle sillä hyvät yhteydet ja toimiva infrastruktuuri tukevat alueen matkailua, metsä- ja metalliteollisuutta sekä kaivostoimintaa.
Matkailu lisää rakentamista ja työmahdollisuuksia
Matkailun kasvu näkyy Lapissa laajasti luoden työmahdollisuuksia myös harvaan asutulle maaseudulle. Lapin näkymät ovat kokonaisuutena valoisat ja kansainvälinen matkailu on erityisen vahvaa. Lisäksi ympärivuotisuuden kehittäminen sekä investoinnit ovat avainasemassa matkailun kasvun ja kestävyyden varmistamisessa. Matkailurakentaminen on ollut vahvassa kasvussa ja isoja investointikokonaisuuksia on rakennettu erityisesti matkailukeskuksiin ja niiden lähettyville.
Tavoitteena hiilineutraali Lappi 2035
Teollisuuden investointipotentiaali näkyy useissa vihreään siirtymään liittyvissä hankkeissa, joita on tällä hetkellä lupa- ja YVA-menettelyissä. Keskiössä ovat erityisesti huoltovarmuus, varautuminen, turvallisuus ja toimitusvarmuus. Lapin maatiloilla uusiutuvan energian käyttö kiinnostaa ja yrittäjät ovat aiempaa valmiimpia investoimaan muun muassa biokaasulaitoksiin.
Lappi on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä. Lapin ELY-keskus ja Lapin liitto ovat yhdessä sidosryhmien kanssa työstämässä Ilmasto- ja energiastrategiaa.
Tänään julkaistiin myös Työvoimabarometri
Samanaikaisesti tänään on julkaistu myös syksyn 2024 Työvoimabarometri. Lapissa tarkasteltuja toimialoja olivat liikenne ja logistiikka, rakennettu ympäristö, sosiaali-, terveys ja hyvinvointiala sekä teknologiateollisuus ja –palvelut.
Valtakunnallisen Työvoimabarometri-sivuston lisäksi Lapissa toteutettujen toimialatilaisuuksien antia on koottu Lapin luotsi –sivustolle
Lapin osuus löytyy sivuilla: 206-216
Lapin alueelliset kehitysnäkymät osuus katsauksesta on koottuna Lapin luotsi -sivustolla
Yhteyshenkilöt
Heino VasaraStrategiapäällikkö
Puh:0295 037 063heino.vasara@ely-keskus.fiJaakko YlinampaYlijohtaja
Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue
Marja PeräläJohtaja
Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Tutkimuksilla ratkotaan maankäyttöön ja porojen terveyteen liittyviä haasteita21.8.2025 09:59:37 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus myöntää vuosittain tutkimusrahoitusta hankkeisiin, jotka edistävät porotaloutta ja luontaiselinkeinoja sekä koltta-alueen kehittämistoimintaa tai tuottavat tietoa päätöksenteon tueksi.
Selvitys Soklin ahojen ja muiden luontaisesti puuttomien kivennäismaiden kasvillisuudesta on valmistunut15.8.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Lapin ELY-keskus on julkaissut selvityksen siitä, miten Soklin ahot eroavat muualla sijaitsevista luontaisesti puuttomista kivennäismaista. Selvityksessä on myös kartoitettu puuttomien kivennäismaiden sijaintia ja yleisyyttä sekä tutkittu puuttomuuden syitä. Selvitykseen koottu vihjeaineisto Suomen luontaisesti puuttomista kivennäismaista on saatavissa Lapin ELY-keskuksesta.
Traffic on Tornio bridge to be cut off on 3 September 2025 at 6:00 am and reinstated on 6 September 2025 at 6:00 am – the interruption will cause significant disruptions for heavy traffic12.8.2025 11:21:18 EEST | Press release
The bridge over Tornionjoki river on Highway 29 (E4) will be closed to traffic from 6:00 am on 3 September 2025 to 6:00 am on 6 September 2025. The reason for the traffic interruption is the space required by concrete equipment, allowing concrete the time to harden, and ensuring traffic and occupational safety. For the duration of the traffic interruption, traffic will be directed to detours, which will result in significant disruptions for road users, especially heavy traffic.
Tornion silta katkaistaan liikenteeltä 3.9.2025 klo 6.00 ja palautetaan liikenteelle 6.9.2025 klo 6.00 – katko aiheuttaa raskaalle liikenteelle merkittävää haittaa12.8.2025 11:10:54 EEST | Tiedote
Valtatiellä 29 (E4) sijaitseva Tornionjoen ylittävä silta suljetaan liikenteeltä 3.9.2025 klo 6.00 ja palautetaan liikenteelle 6.9.2025 klo 6.00. Liikennekatkon syynä ovat betonointikaluston tilantarve, betonin kovettumisen turvaaminen sekä liikenne- ja työturvallisuus. Liikennekatkon ajaksi liikenne ohjataan kiertoreiteille ja tämä aiheuttaa tienkäyttäjille, erityisesti raskaalle liikenteelle, merkittävää haittaa.
Lapissa paikoin runsaasti sinilevää31.7.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Lapin järvillä on tehty useita havaintoja sinilevästä. Pääosin määrät ovat olleet pieniä, mutta paikoin sinilevää on ollut myös runsaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme