Kangasalan kaupunki helpottaa Lamminrahkan pysäköintitilannetta - asukaspysäköinti voimaan marraskuun puolivälissä
Lamminrahkan alueen asukaspysäköintiin tulee selkeä parannus marraskuun puolivälissä, kun kaupunki ottaa käyttöön maksullisen aluepysäköintiluvan. Näin kaupunki reagoi alueen asukkaiden palautteeseen koetusta asukaspysäköinnin niukkuudesta.

Käytännössä asukaspysäköintiluvan voi hankkia Lamminrahkassa asuva henkilö eParkingin sovelluksen kautta 15.11.2024 alkaen. Lupa maksaa 20 euroa kuukaudessa ja niitä myönnetään yksi per asukas. Luvan haltijalla voi olla aktiivisena vain yksi rekisteritunnus kerrallaan. Asukaspysäköintipalvelu on täysin digitaalinen ja toimii omalla sovelluksella tai selaimen kautta. Asiakaspalvelun hoitaa eParking.
Asukaspysäköintialueita on yhteensä yksitoista ja ne sijaitsevat katualueilla ympäri Lamminrahkaa. Alueita on Rissonkadun, Kuurankadun, Haltijankaaren sekä Taikakiepin varrella. Pysäköintialueista on ilmoitettu omalla sinipohjaisella liikennemerkillä ”Asukaspysäköintiluvalla L ilman aikarajoitusta”. Liikennemerkkejä aletaan asentamaan alueelle jo marraskuun alusta alkaen. Myös lähiaikoina rakentuva Kyläpuunaukio parantaa valmistuessaan asukaspysäköintitilannetta. Tarkempi kartta asukaspysäköintialueista julkaistaan www.lamminrahka.fi -sivustolla vielä ennen palvelun käyttöönottoa.
Pysäköintilupaa haluavan on hyvä huomioida, että luvan ostaminen ei takaa pysäköintipaikkaa, sillä samat paikat tulevat edelleen olemaan yleisesti käytettävissä pysäköintikiekolla.
On mahdollista, että liikennemerkkien asennus kyetään toteuttamaan aiottua nopeammin, jolloin asukaspysäköintilupa voitaisiin käyttöönottaa jo ennen 15.11.2024. Tällöin kaupunki tiedottaa asiasta erikseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu Tuohi
Projektiasiantunija, p. 040 194 1328, hannu.tuohi@kangasala.fi
Kuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Uusia yhtiömuotoisia tontteja Lemetystä – haku alkaa 1.9.202529.8.2025 09:16:23 EEST | Tiedote
Kangasalan kaupunki luovuttaa neljä yhtiömuotoiseen asuinrakentamiseen soveltuvaa korttelia Lemetyn alueelta, Mannakorventien varrelta.
Soile Jääskeläinen, Merja Palin, Tiina Poutanen & Annu Salminen: “Vuoropuhelua luonnosta” Taidetila Terrassa 4.9.–8.10.202525.8.2025 13:20:36 EEST | Tiedote
Kangasalan pääkirjaston Taidetila Terrassa avautuu 4. syyskuuta neljän kuvataiteilijan yhteisnäyttely “Vuoropuhelua luonnosta”. Näyttely on avoinna 8. lokakuuta asti.
Uusi julkinen taideteos valmistunut Omenatarhan pienten lasten yksikköön22.8.2025 12:43:08 EEST | Tiedote
Taiteilija Anne Meskanen-Barmanin taideteos "Omenapuun alla" on valmistunut Kangasalan uuteen Omenatarhan pienten lasten yksikköön. Teos sijoittuu keskeiselle paikalle rakennuksen keskusaulaan tuoden alueen kulttuurihistoriaa ja luonnonläheisyyttä osaksi yksikön arkea.
Hanna Rissanen: “Muistan sinut” Sahalahden museomakasiinilla 5.8.–29.8.202511.7.2025 09:46:04 EEST | Tiedote
Sahalahden museomakasiinilla avautuu 5. elokuuta kuvataiteilija Hanna Rissasen näyttely “Muistan sinut”. Näyttely on avoinna 29. elokuuta asti.
Museoiden iltaa vietetään torstaina 14.8.11.7.2025 09:31:04 EEST | Tiedote
Museoiden ilta järjestetään torstaina 14. elokuuta, jolloin kangasalalaiset museokohteet ovat avoinna klo 17–21. Illan aikana kohteisiin on vapaa pääsy, ja luvassa on muun muassa opastettuja kierroksia ja musiikkiesityksiä. Tutustu ohjelmaan ja lähde nauttimaan kulttuurista pimenevään elokuun iltaan!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme