Alkoholin riskikäyttö on yhä yleistä, vaikka kokonaiskulutus on vähentynyt
31.10.2024 02:00:00 EET | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote
Vaikka alkoholin kokonaiskulutus on Suomessa vähentynyt vuodesta 2008, alkoholin riskikäyttö on yhä yleistä. Alkoholin aiheuttaminen terveyshaittojen riskiryhmään kuuluu 11 prosenttia 20–79-vuotiaista (450 000 henkilöä). Pitkäaikaisen käytön terveyshaittojen riskiraja tarkoittaa miehillä yli 14 ja naisilla yli 7 alkoholiannosta viikossa.
Vähintään kerran kuussa viisi alkoholiannosta kerralla juo 23 prosenttia 20–79-vuotiaista (noin 940 000 henkilöä), mikä altistaa humalatilaan liittyville riskeille.

Tiedot selviävät tuoreesta raportista, joka pohjautuu vuonna 2023 THL:n Terve Suomi -terveystarkastustutkimuksen yhteydessä kerättyyn Juomatapatutkimukseen.
Riskijuominen on hieman vähentynyt edellisestä Juomatapatutkimuksesta, joka tehtiin vuonna 2016: tuolloin kohtalaisen tai suuren pitkäaikaishaittojen riskin ryhmään kuului 13 prosenttia ja humalatilaan liittyville riskeille altistui kuukausittain tai useammin 26 prosenttia suomalaisista.
”Vaikka säännöllinen alkoholinkäyttö ja riskikäyttö ovatkin hieman vähentyneet, erityisesti humalajuominen on edelleen tavallista. Yhteensä noin kolme neljäsosaa kaikesta Suomessa juodusta alkoholista liittyy riskikäyttöön, joko humalajuomiseen tai pitkäaikaisen alkoholinkäytön terveysriskeihin”, toteaa THL:n tutkimusprofessori Pia Mäkelä.
Vuonna 2023 miehet kuluttivat keskimäärin 13 litraa puhdasta alkoholia vuodessa eli noin 17 alkoholiannosta viikossa, ja naiset viisi litraa eli noin kuusi alkoholiannosta viikossa. Kerralla juodut alkoholimäärät olivat miehillä keskimäärin 4,7 annosta ja naisilla 3,2 annosta.
Alkoholia juodaan tyypillisimmin kotona ja viikonloppuisin
Alkoholihaitat koskettavat myös muita ihmisiä kuin alkoholia käyttävää henkilöä, erityisesti läheisiä. Lähes joka kolmas (32 %) vastaajista kertoi, että jollakulla heidän läheisistään oli omasta alkoholinkäytöstään johtuvia ongelmia. Tämä vastaa noin 1,35 miljoonaa suomalaista.
Vuonna 2023 kolme neljäsosaa (77 %) alkoholinkäyttökerroista sijoittui kotiympäristöihin, joissa usein myös lapset altistuvat vanhempiensa alkoholinkäytölle.
Runsas alkoholinkäyttö usein lisää ja pahentaa lähisuhdeväkivaltaa ja muita ongelmia lähisuhteissa. Naiset kokivat läheistensä alkoholiongelmia miehiä yleisemmin. Toisaalta miehet kokivat omasta alkoholinkäytöstään johtuvia haittoja enemmän kuin naiset.
Vakavimmat alkoholihaitat, kuten alkoholikuolemat, painottuvat miehiin ja sosioekonomisesti haavoittuvammassa asemassa oleviin.
Alkoholinkäyttö on voimakkaasti keskittynyt viikonloppuihin: 68 prosenttia kaikista juomiskerroista ja 79 prosenttia humalakerroista ajoittui perjantain ja lauantain välille. Lauantai-iltana kello kahdeksan ja yhdeksän välillä 16 prosenttia 20–79-vuotiaista suomalaisista eli noin 630 000 henkilöä nautti alkoholia.
Alkoholia nautitaan keskimäärin vain harvoin ruuan kanssa. Viikoittain viiniä ruokajuomana joi kuusi prosenttia suomalaisista ja olutta viisi prosenttia. Muutoin olutta juodaan Suomessa runsaasti. Jopa 45 prosenttia tilastoidusta kulutuksesta oli olutta vuonna 2023.
”Kun katsotaan suomalaisten juomatapoja, alkoholinkäyttö ei ole laajassa mitassa muuttunut osaksi arkipäivää, mikä on hyvä asia alkoholisairauksien ennaltaehkäisyn kannalta. Työn viikkorytmi näyttää edelleen määrittävän vahvasti suomalaisten alkoholinkäyttöä, joka keskittyy viikonloppuun ja illan ja yön tunteihin”, sanoo erikoistutkija Katariina Warpenius THL:stä.
Vastuullista alkoholipolitiikkaa tarvitaan haittojen ehkäisyyn
Alkoholin saatavuutta, hintaa ja markkinointia sääntelevillä toimilla voidaan tutkitusti ja kustannustehokkaasti vaikuttaa koko väestön alkoholinkäyttöön ja edelleen alkoholihaittojen yleisyyteen.
Alkoholin vähittäismyynnin yksinoikeusjärjestelmän purkamisella olisi kauaskantoisia vaikutuksia suomalaisten hyvinvointiin ja terveyteen. Samoin alkoholijuomien verkkokauppa ja toimittaminen erityisesti koteihin voi lisätä entisestään runsaasti alkoholia käyttävien juomista, mikä heijastuu myös lähisuhteisiin.
”On kriittinen kysymys, riittääkö hyvinvointiyhteiskunnan kantokyky alkoholin riskikäytön seulontaan, puheeksiottoon ja tarvittaessa hoitoonohjaukseen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa nykyiselläänkään. Väestön terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi kestävällä tavalla tarvitaan edelleen pohjoismaisen hyvinvointimallin mukaista vastuullista alkoholipolitiikkaa, jolla voidaan ennaltaehkäistä alkoholihaittoja”, Warpenius tähdentää.
LisätietoaSuomalaisten alkoholinkäyttö, juomatavat ja alkoholihaitat. Juomatapatutkimuksen tuloksia -raportti.
Pia Mäkelä
tutkimusprofessori
puh. 029 524 7159
Katariina Warpenius
erikoistutkija
puh. 029 524 7019
Avainsanat
Tietoa julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL: Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa tulee keskittyä nyt palveluihin ja luottamuksen rakentamiseen25.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisessä on nyt tarpeen painottaa palveluita ja niiden vaikuttavuuden parantamista, katsoo THL. Tämä tarkoittaa muiden muassa sen määrittelyä, minkä laajuisia palveluita julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto ylipäänsä tarjoaa. Tähän asti sote-järjestelmän kehittämisessä ja ohjaamisessa ovat korostuneet säästöt ja valtiontalouden näkökulmat.
THL viikolla 26/202617.6.2026 15:09:49 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka viikko. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 17.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 25.6. Väestön luottamus sosiaali- ja terveydenhuoltoon on laskenut. Vaikka palveluiden laatu ja asiakaskokemus eivät ole heikentyneet, luottamuksen lasku on vakava signaali sote-järjestelmän oikeutuksen heikkenemisestä. Julkaisemme kymmenen keinoa sote-järjestelmän kestävyyden vahvistamiseksi ja ihmisten luottamuksen lisäämiseksi. Julkaisu liittyy Suomi Areenan kutsuvierastilaisuuteemme. Lisätiedot: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Uutiset ke 1.7. Lemmikkikoira
THL viikolla 25/202611.6.2026 15:02:30 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 11.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 16.6. Tilastot lastensuojelun palvelutarpeen arviointien käsittelyajoista ja asiakasmitoituksesta julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 16.6. Tutkimuksesta vaikuttavuuteen: UEF ja THL vahvistavat strategista yhteistyötä. Yhteistyösopimus allekirjoitetaan Kuopiossa klo 14.30-15.30. Median edustajat tervetulleita. Lisätiedot: katja.sibenberg(at)thl.fi, puh. 029 524 7093 Blogit ma 15.6. Kadonneet näkyviin! Sosiaalinen vetäytyminen on yhteisön kysymys
Päihde- ja riippuvuusilmiöt muuttuvat nopeasti – uusi ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vastaa muuttuneeseen tilanteeseen11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden sekä rahapelaamisen ilmiöt ovat muuttuneet viime vuosina nopeasti. Nikotiinipussit ovat esimerkiksi nousseet lyhyessä ajassa käytetyimmäksi nikotiinituotteeksi monissa väestöryhmissä, alkoholin saatavuus on lisääntynyt ja verkkorahapelaaminen on yleistynyt. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 tarjoaa ratkaisuja, joilla tarttua näistä ilmiöistä nouseviin ongelmiin. "Päihteiden, nikotiinituotteiden ja rahapelien saatavuus ja näkyvyys ovat lisääntyneet, samoin kuin niiden riskejä lisäävät tekijät, kuten työttömyys ja toimeentulovaikeudet sekä velkaantuminen. Tarvitsemme sekä korjausliikkeitä kansalliseen politiikkaan että suunnitelmallista ja vaikuttavaa ehkäisevää päihdetyötä, joka kohdistuu myös haavoittuvimpiin ryhmiin", sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Valtionhallinnon, hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen asiantuntijoiden yhteistyössä laatima ohjelma sisältää yhteensä 45 konkreettista toimenpidettä ehkäisevä
THL viikolla 24/20264.6.2026 14:58:51 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 11.6. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 julkaistaan. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Uutiset ma 8.6. Perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 to 11.6. Toisen asteen opiskelijoille uusi digitaalinen terveyskysely. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Blogit ma 8.6. Hyvinvointialueilla on keskeinen vastuu väkivallan ehkäisyssä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme