Pauli Harjulle Pohjois-Pohjanmaa-palkinto
Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon Pauli Harjulle ansiokkaasta elämäntyöstä, joka on tehnyt Pohjois-Pohjanmaata tunnetuksi ja vahvistanut sen identiteettiä.
Pauli Harju toimi Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtajana vuosina 2008–2023. Vuosina 2005–2006 hän työskenteli PARAS-hankkeen projektipäällikkönä Pohjois-Pohjanmana liitossa.
Vuonna 2016 Harju jäi virkavapaalle ja työskenteli valtionvarainministeriössä maakuntauudistuksen muutosjohtajana, josta palasi takaisin maakuntajohtajaksi vuonna 2017.
Pauli Harju on toiminut Pudasjärven kaupunginjohtajana ja Taivalkosken kunnanjohtajana. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa elinkeinoasiamiehenä, toimitusjohtajana, pankinjohtajana, käräjätuomarina, pankkilakimiehenä ja nimismiehenä. Harjulla on ollut lukuisia luottamustehtäviä.
Koulutukseltaan Harju on oikeustieteiden kandidaatti ja hän sai varatuomarin arvonimen vuonna 1985. Sotilasarvoltaan hän on reservin majuri.
Pohjois-Suomen suurimman maakunnan identiteetti ei ole ollut aivan yhtä selkeä kuin naapureillamme. Täällä pohjoisen ihmiset ovat tehneet elämäntyönsä ja menestyneet enemmän aloitteellisella, osaavalla sekä vähäeleisellä tekemisellä. On ollut etuoikeus ja ilo palvella pohjoispohjalaisia muutosten myllerryksessä. Nöyrin kiitos tästä Pohjois-Pohjanmaan liiton korkeimmasta huomionosoituksesta, kommentoi Pauli Harju saamaansa palkintoa.
Palkinto on kuvanveistäjä Sanna Koiviston muotoilema pienoisveistos, joka symboloi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä Oulussa 4.11.2024 palkinnon luovuttivat maakuntavaltuuston puheenjohtajan Lyly Rajala, maakuntahallituksen puheenjohtaja Jussi Ylitalo ja maakuntajohtaja Jussi Rämet.
Pohjois-Pohjanmaa-palkinto myönnetään Pohjois-Pohjanmaan hyväksi tehdystä elämäntyöstä sekä sellaisesta ansiokkaasta työstä, joka on tehnyt Pohjois-Pohjanmaata tunnetuksi ja vahvistanut sen identiteettiä.
Aiemmin Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon ovat saaneet professori Seppo Säynäjäkangas 2005, opetusneuvos Marketta Viitala 2006, Oulu Kärpät Oy 2007, maakuntaneuvos Pentti Lampinen 2007, Oulun yliopisto 2008, luontovalokuvaaja, fil.tri h.c. Hannu Hautala 2009, maaherra Eino Siuruainen 2010, DI, tekniikan tohtori h.c. Juha Hulkko 2011, lentoaseman päällikkö Pekka Mäntynen 2012, järjestöneuvos Marja Irjala 2013,kapellimestari Timo Hannula 2014, professori Anssi Paasi 2015, pilapiirtäjä Jari Elsilä 2016, kaupunginjohtaja Matti Pennanen 2017, oopperalaulaja Soile Isokoski 2018,teollisuusneuvos Veijo Sydänmetsä 2019, professori, tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi 2020, jääkiekkoilija Lasse Kukkonen 2021, toimittaja, kolumnisti ja tietokirjailija Helena Petäistö 2022 sekä Ruka Nordic 2023.
Yhteydenotot: Pauli Harju, p. 0400 389 152
Yhteyshenkilöt
Jussi YlitaloMaakuntahallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan liitto
Puh:+358 45 160 6466jussi.ylitalo@pohjois-pohjanmaa.fiPohjois-Pohjanmaan liitto - pohjoisen puolesta avoimessa yhteistyössä
Pohjois-Pohjanmaan liitto on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnan muodostama kuntayhtymä. Liiton tehtäviä ovat alueellinen kehittäminen, aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien valmistelu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maankäytön, liikennejärjestelmäsuunnittelun sekä maakuntakaavoituksen viranomais- ja kehittämistehtävät, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan liitto
Miltä näyttää Pohjois-Pohjanmaa vuonna 2050? Maakunnalle luotiin vaihtoehtoiset tulevaisuuden skenaariot27.2.2025 11:45:17 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan maakunnalle luotiin ensimmäistä kertaa vaihtoehtoisia tulevaisuuden suuntaviivoja luotaavat skenaariot viime vuoden aikana. Neljässä skenaariossa esiin nousevat geopoliittiset jännitteet, Euroopan yhtenäisyys, ekologinen kriisi, teknologinen kehitys, talouskasvu, väestönkehitys sekä yhteiskunnan polarisaatio. Skenaarioissa esitetään myös teemoja ja toimenpiteitä, joihin Pohjois-Pohjanmaalla tulisi panostaa menestyvän maakunnan rakentamiseksi.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokoustiedote 10.2.202510.2.2025 14:00:35 EET | Tiedote
Maakuntahallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 10. helmikuuta Oulussa.
Ennakko: Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokous 10.2.20255.2.2025 14:43:26 EET | Tiedote
Maakuntahallituksen 10.2.2025 kokouksen esityslista on julkaistu Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla.
Kuntajohtajat haluavat keskeyttää Inhouse-lainsäädännön valmistelun4.2.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan kaikki 30 kuntajohtajaa vetoavat yhdessä Pohjois-Pohjanmaan liiton kanssa hallitukseen, että se keskeyttäisi Inhouse-lainsäädännön valmistelun. Maanantaina 3.2.2025 julkistetussa kannanotossa kuntajohtajat ilmaisevat syvän huolensa suunnitellusta hankintalain muutoksesta. Se rajoittaisi heidän mukaansa kuntien mahdollisuuksia käyttää omia yhtiöitään palvelutuotannossa.
Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat: Aluelähtöisen kehittämisen periaate turvattava EU:n tulevassa rahoitusmallissa20.12.2024 09:55:08 EET | Tiedote
Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunta kokoontui torstaina 19.12.2024 Helsingissä. Tapaamisessa muodostettiin yhteinen kannanotto Euroopan unionin tulevasta rahoitusmallista. Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen tahtotila on, että aluelähtöisen kehittämisen periaate turvataan myös vuoden 2028 jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme