Yliopiston Apteekki myönsi apurahan farmakogeneettisen tiedon hyödyntämiseen
31.10.2024 13:04:39 EET | Yliopiston Apteekki | Tiedote
Yliopiston Apteekin vuosittainen 20 000 euron tutkimusapuraha myönnettiin Turun yliopistossa väitöstutkimusta tekevälle filosofian maisteri, farmaseutti Noora Kullalle.

Noora Kullan väitöskirjatutkimuksessa selvitetään, miten perinnöllisiä tekijöitä huomioidaan yksilöllisessä lääkehoidossa potilastyössä tällä hetkellä ja mitä hyötyjä farmakogeneettisellä testauksella saavutetaan. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan terveydenhuollon ammattilaisten osaamista ja väestön suhtautumista farmakogeneettiseen testaamiseen. Tutkimus edistää farmakogeneettisen tiedon käyttöä lääkehoidoissa. Toistaiseksi farmakogeneettistä tietoa hyödynnetään Suomen terveydenhuollossa vain vähän, vaikka sillä voidaan mahdollisesti parantaa potilaiden elämänlaatua ja saavuttaa kustannushyötyjä.
– Farmakogenetiikan tutkimus on tärkeää muun muassa lääkkeiden haittavaikutusten ennaltaehkäisyn ja vähentämisen kannalta. Ensimmäisessä osatyössäni selvisi esimerkiksi, että jopa neljännekselle suomalaisista sairaalapotilaista on määrätty sellaista lääkettä, jota potilaan genotyypin perusteella olisi nykysuositusten mukaan syytä käyttää tavanomaisesta poikkeavalla annoksella tai välttää kokonaan, Kulla kertoo.
– Noora Kullan tutkimuksen avulla saamme tietoa farmakogeneettisen tiedon hyödyntämistä turvallisen ja rationaalisen lääkehoidon edistämiseksi, tutkimuspäällikkö, dosentti Kari Linden Yliopiston Apteekista sanoo.
Yliopiston Apteekki on myöntänyt tutkimusapurahoja vuodesta 1956 alkaen. Apurahahakemukset käsittelee farmasian, lääketieteen ja terveydenhuollon asiantuntijoista koostuva riippumaton toimikunta. Lääkehuoltoon liittyvä tutkimus on yksi Yliopiston Apteekin lakisääteisistä erityistehtävistä. Apteekkipalvelut ja lääkitysturvallisuus ovat Yliopiston Apteekin tutkimusalueita.
Lisätietoa
Noora Kulla, filosofian maisteri (lääkekehitys), farmaseutti
väitöskirjatutkija, Turun yliopisto ja Varha
040 587 0611, noora.e.kulla@utu.fi
Kari Linden, FaT, KTM, dosentti
tutkimuspäällikkö, Yliopiston Apteekki
050 395 0647, kari.linden@ya.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Hallituskausi 2027 – ohjataan asiakkaita digitaaliseen apteekkiasiointiin, uudistetaan apteekkitaloutta ja turvataan lääkkeiden saatavuus20.5.2026 10:05:40 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekki julkisti tänään ehdotuksensa tulevaan hallitusohjelmaan. Ehdotusten tavoitteena on parantaa digitaalisia apteekkipalveluita, pienentää lääkkeiden kuluttajahintoja ja valtion lääkekorvausmenoja sekä varmistaa lääkkeiden saatavuus kaikissa olosuhteissa.
Suojaa iho kevätauringolta5.5.2026 09:56:16 EEST | Tiedote
Ihon suojaaminen auringolta on tärkeää myös keväisin. Moni ei tule ajatelleeksi, että viileänä kevätpäivänä UV-säteilyn taso voi yltää lämpimän ja aurinkoisen kesäpäivän tasolle.
Muista suojautua punkeilta luonnossa liikkuessasi21.4.2026 14:38:07 EEST | Tiedote
Punkkikausi alkaa Suomessa maan sulaessa keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Asiantuntijamme antaa vinkit, kuinka punkin puremilta kannattaa suojautua.
Yliopiston Apteekin laaja tuotevalikoima nyt Wolt-sovelluksessa8.4.2026 08:30:37 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekin erittäin laaja itsehoitolääke- ja hyvinvointituotevalikoima on nyt saatavilla Wolt-sovelluksessa laajoin palveluajoin 14 suuressa kaupungissa. Tuotteet toimitetaan asiakkaalle Yliopiston Apteekista tunnissa tilauksesta. Wolt-pikatoimitus on myös valittavissa toimitustavaksi verkkoapteekissa ya.fi.
Mikä avuksi siitepölyallergian oireisiin?26.3.2026 13:46:28 EET | Tiedote
Siitepöly aiheuttaa monelle erilaisia silmä- ja nenäoireita, kun pensaat, lehtipuut ja heinät kukkivat. Siitepölykausi alkaa Suomessa kevättalvella ja jatkuu pitkälle syksyyn. Tällä hetkellä käynnissä on lepän ja pähkinäpensaan kukinta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme