Kokkola Material Week 2024: Innovaatioita ja verkostoitumista kemianteollisuuden ytimessä
31.10.2024 12:34:55 EET | Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK | Tiedote
Kokkola Material Week järjestetään tänä vuonna jo 12. kerran 11.-14.11.2024. Tuleva hybriditapahtuma käsittelee kemianteollisuutta, biotaloutta ja akkuteknologiaa, tuoden esille niin Kokkolan alueella, valtakunnallisesti kuin myös kansainvälisesti tapahtuvaa ajankohtaista tutkimusta ja kehitysnäkymiä. Tapahtuma järjestetään Kokkolan kaupungintalolla. Lisäksi suosittu yleisöpäivä, Open Day Kokkola, järjestettiin Kauppakeskus Chydeniassa lauantaina 26.10.

“On hienoa nähdä, kuinka Kokkola Material Week kiinnostaa vuodesta toiseen. Tämä tapahtuma on tärkeä Kokkolan kaupunkikuvalle, sillä se tuo esille alueemme vahvuudet ja innovaatiot kansainvälisellä tasolla. Seminaariviikko vahvistaa kaupungin asemaa merkittävänä toimijana vihreän siirtymän aloilla”, toteaa Kokkolan kaupungin kehitysjohtaja Jonne Sandberg.
Osallistujille täysin maksuton ja avoin tapahtuma on saavuttanut vuosien aikana vahvan ja tunnetun aseman kansainvälisenä kemianteollisuuden, biotalouden ja akkuteknologian vuosittaisena tapahtumaviikkona. Koko viikko, Industry Meeting Pointia lukuun ottamatta, on seurattavissa myös livestreamin välityksellä.
”Kokkola Material Weekin Avajaisseminaari tuo yhteen materiaalikemian ekosysteemin keskeiset toimijat ja uudet tulokkaat inspiroivien puheenvuorojen ja verkostoitumisen merkeissä. GeoKokkola-seminaari keskittyy kaivosteollisuuden, raaka-aineiden ja metallinjalostuksen ajankohtaisiin aiheisiin, kun taas ReKokkola-seminaari käsittelee kestävän kehityksen ja kiertotalouden edistysaskeleita. Industry Meeting Point tarjoaa mahdollisuuden verkostoitumiseen ja uusien alihankintakumppanuuksien neuvotteluihin. BioKokkola nostaa esiin biotalouden kuumimmat trendit ja innovaatiot. Viikon päättää uusin lisäys seminaariviikkoon; FutureFair-tapahtuma esittelee teollisuuden tulevaisuuden työmahdollisuuksia erityisesti opiskelijoille”, summaa seminaariviikon laajaa ohjelmaa KOSEKin toimitusjohtaja Timo Lahtinen.
”Myös kaupunkilaiset saavat oman perinteisen yleisötapahtuman. Tänäkin vuonna tapahtuma jalkautui Kokkolan ydinkeskustaan Kauppakeskus Chydeniaan 26.10., jolloin yleisö pääsi kiertämään yritysten ja toimijoiden erilaisia osallistavia esittelypisteitä ja osallistumaan Kokkolan suurteollisuusalueen kiertoajelulle. Uutta Open Day Kokkolassa oli paneelikeskustelu teemalla ”Suurteollisuutta selkokielellä”. Paneelikeskustelun moderoi Keskipohjanmaan päätoimittaja Suvi Tanner, ja se myös striimattiin Keskipohjanmaan digitilaajille”, kertoo Kokkola Material Weekin tapahtumatuottaja Julia Vaahtera.
“On hienoa, miten Kokkola Material Week tuo yhteen eri alojen ammattilaisia. Tapahtuma tarjoaa näkökulmia ja ratkaisuja, jotka voivat auttaa yrityksiä siirtymään kohti kestävämpää liiketoimintaa. Seminaariviikko on ainutlaatuinen tilaisuus oppia ja keskustella kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Tapahtuma tarjoaa arvokasta tietoa ja mahdollisuuden verkostoitua alan vaikuttajien ja muiden toimijoiden kanssa.” kertovat Industry Meeting Point -tilaisuutta järjestävät KOSEKin yrityskehittäjät Janne Vähäkangas ja Matthew Mendy.
Myös tänä vuonna osallistujille on tarjolla monipuolista oheisohjelmaa, joka täydentää seminaariviikon antia. Perinteinen Kokkola Industrial Parkin tutustumiskierros tarjoaa mahdollisuuden tutustua alueen teollisuuteen ja sen toimijoihin. Lisäksi järjestetään opastettu kävelykierros historiallisessa Neristanin kaupunginosassa, joka on aina ollut suosittu osallistujien keskuudessa. Uutuutena tänä vuonna on Opening Seminarin jälkeen järjestettävä maksullinen Kokkola Material Week networking dinner, jonka tyyppistä tilaisuutta on usein toivottu. Yhteistyössä Kokkola Material Weekin kanssa Titan Cateringin järjestämä tilaisuus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden verkostoitumiseen ja keskusteluihin hyvän ruoan yhteydessä.
Kokkola Material Week valaisee tulevaisuuden näkymiä kemianteollisuudessa, biotaloudessa ja akkutekniikassa 11.-14.11.2024. Tapahtuma kokoaa yhteen alan asiantuntijat, yritysjohtajat, päättäjät, tutkijat ja opiskelijat, tarjoten ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitumiseen ja uusimman tiedon jakamiseen. KOSEK toimii tänäkin vuonna tapahtuman pääkoordinaattorina. Seminaariviikkoa järjestävät yhteistyössä: KOSEK, Kokkolan kaupunki, Centria-ammattikorkeakoulu, Geologian tutkimuskeskus, Kokkola Industrial Park, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, KPedu, Luonnonvarakeskus, Oulun yliopisto, Visit Kokkola, Viexpo ja Pohjanmaan ELY-keskus.
Lisätietoja:
Julia Vaahtera
tapahtumatuottaja
KOSEK / Kokkola Material Week
julia.vaahtera@kosek.fi
050 301 7171
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolanseudun Kehitys Oy, KOSEK
Karlebys företagsenkät visar en positiv utveckling30.1.2026 10:01:27 EET | Pressmeddelande
Företagsvänlighet är ett av de viktigaste strategiska insatsområdena i Karleby stadsstrategi. Karlebys mål är att vara företagarvänlig och erbjuda den bästa miljön för företagande med utmärkt logistik. Företagsvänligheten har följts upp årligen under den senaste strategiperioden som nu löpt ut.
Kokkolan yrityskysely osoittaa myönteistä suuntaa30.1.2026 10:01:27 EET | Tiedote
Kokkolan kaupunkistrategiassa yritysystävällisyys on yksi keskeisistä strategisista painopisteistä. Kokkolan tavoitteena on tarjota paras yrittäjyyden ympäristö, joka on logistisesti loistava ja yrittäjälle ystävällinen. Yritysystävällisyyden kehittymistä on seurattu päättyneellä kaupunkistrategiakaudella vuosittain.
Elmarknaden i Finland på fysiklektionerna i gymnasiet – pedagogiskt spel utvecklat av lärare och sakkunnig26.1.2026 13:05:39 EET | Pressmeddelande
Vad händer när gymnasielärare i fysik och en sakkunnig inom energibranschen stannar upp för att fundera på hur man kunde konkretisera abstrakta energibegrepp inom fysiken för eleverna? I det här fallet skapades ett pedagogiskt spel som tar eleverna direkt till kärnan av Finlands elsystem.
Suomen sähkömarkkinat lukion fysiikan tunnilla – opettajien ja asiantuntijan yhteinen oppimispeli26.1.2026 13:05:39 EET | Tiedote
Mitä tapahtuu, kun lukion fysiikan opettajat ja energia-alan asiantuntija pysähtyvät pohtimaan, miten abstrakteista fysiikan energiakäsitteistä saataisiin opiskelijoille konkreettisia ja merkityksellisiä? Tässä tapauksessa syntyi oppimispeli, joka vie opiskelijat suoraan Suomen sähköjärjestelmän ytimeen.
Kokkola Material Week 2025 keräsi laajan yleisön ja tarjosi huippusisältöä koko viikon ajan14.11.2025 13:46:21 EET | Tiedote
Pohjois-Euroopan suurin materiaalikemian tapahtuma, Kokkola Material Week, järjestettiin Kokkolassa 10.–14.11.2025 jo 13. kerran.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme