Opintovelallisten määrä pieneni vuonna 2023 ensimmäistä kertaa 15 vuoteen
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Lukuvuoden 2023–2024 lopussa opintovelallisia oli reilu puoli miljoonaa ja heillä oli opintolainaa keskimäärin 11 953 euroa. Opintotukea sai hieman aiempaa harvempi, koulumatkatuen saajamäärä kasvoi. Tiedot käyvät ilmi Kelan tuoreesta opintoetuustilastosta.
Lukuvuoden 2023–2024 aikana 145 300 opiskelijaa nosti valtion takaamaa opintolainaa. Lainaa nostaneita oli 15 prosenttia vähemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Lukuvuoden lopussa opintovelallisia oli kaikkiaan 517 400, ja heillä oli opintolainaa keskimäärin 11 953 euroa.
Vuonna 2023 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden mediaanilaina oli 23 803 euroa.
Opintovelallisten kokonaismäärä on viimeisten vuosien aikana kasvanut. Vuonna 2023 opintovelallisten määrä kuitenkin väheni edellisvuoteen verrattuna ensimmäistä kertaa 15 vuoteen.

Korkojen nousu on tuonut harkintaa opintolainan käyttöön, arvioi Kelan opintotukiryhmän erikoissuunnittelija Ilpo Lahtinen.
– Opintotuen tulorajojen isot korotukset ovat myös pienentäneet opintolainan tarvetta, Lahtinen sanoo.
Valtion takaamien opintolainojen pääoma oli vuoden 2023 lopussa kuusi miljardia euroa. Tämä oli 322 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna. Opintolainojen reaalisen kokonaispääoman kasvu on hidastunut viime vuosina.
Lukuvuonna 2023–2024 opintolainan korkoavustusta sai 14 700 henkilöä, mikä oli yli kolme kertaa enemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Korkoavustusmenot kasvoivat vastaavasti 1,2 miljoonasta eurosta 7,6 miljoonaan euroon.
Opintolaina on valtion takaama laina. Jos opintovelallinen ei maksa lainanlyhennystä tai korkoja ajallaan, Kela maksaa opintolainan pankille ja perii sen velalliselta. Vuonna 2023 opintolainoja ja niiden korkoja maksettiin pankeille valtiontakauksen perusteella 85,2 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vastaava summa oli 31,4 miljoonaa euroa. Kelan perittävänä olevia opintolainan takausvastuusaatavia oli vuoden 2023 lopussa 186 miljoonaa euroa, mikä oli 48 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Opintolainojen takausvastuusuoritusten 85,2 miljoonan euron menoerä on ennätyksellisen suuri. Erikoissuunnittelija Ilpo Lahtisen mukaan tilanne ei kuitenkaan ole huolestuttava.
– Menoerä on suuri, koska aiempaa useammalla on aiempaa enemmän opintolainaa. Takausvastuusuoritusten osuus, noin puolitoista prosenttia, koko opintolainakannasta on edelleen normaalilla tasolla, Lahtinen toteaa.

Opintotuen saajien määrä säilyi lähes ennallaan, koulumatkatukea sai yhä useampi
Opintotukea sai lukuvuonna 2023–2024 kaikkiaan noin 289 200 opiskelijaa, mikä oli 0,3 prosenttia vähemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Opintorahaa maksettiin 282 700 opiskelijalle, joista 186 100 opiskeli yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa ja 96 600 toisella asteella. Asumislisää sai 12 800 opiskelijaa. Opintolainan valtiontakaus oli lukuvuoden aikana voimassa 232 800 henkilöllä.
Koulumatkatuen saajamäärä on jatkanut kasvuaan. Lukuvuonna 2023–2024 koulumatkatukea sai 86 800 henkilöä, mikä oli 23 prosenttia enemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Vuoden 2023 aikana koulumatkatukea maksettiin lähes 76 miljoonaa euroa.
Lisätietoa
Yhteyshenkilöt
Ilpo LahtinenerikoissuunnittelijaKelan opintotukiryhmä
Puh:020 634 3254ilpo.lahtinen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Aamu Kelassa 3.6.2025: Saumatonta palvelua vai siilojen suma – Tutkimus Kelan ja hyvinvointialueiden yhteistyöstä6.5.2025 08:55:26 EEST | Kutsu
Entä jos palvelut toimisivat saumttomasti yhdessä? Vaasan yliopiston ja Kelan yhteishankkeessa tarkasteltiin palvelujen käyttäjien tarpeita sekä Kelan yhteistyötä ja yhteiskehittämistä hyvinvointialueiden kanssa.
Psykiska störningar och neurologiska utvecklingsstörningar är den vanligaste orsaken till att man söker sig till FPA:s rehabilitering – medianåldern för dem som inledde rehabilitering 2024 var 33 år6.5.2025 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2024 fick över 70 procent av alla rehabiliteringsklienter rehabilitering på grund av psykiska störningar och neurologiska utvecklingsstörningar. Uppgifterna framgår av FPA:s rehabiliteringsstatistik 2024.
Mielenterveyden häiriöt ja neurokehitykselliset oireyhtymät ovat Kelan kuntoutukseen hakeutumisen yleisin syy – vuonna 2024 kuntoutuksen aloittaneiden mediaani-ikä oli 33 vuotta6.5.2025 06:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2024 yli 70 prosenttia kaikista kuntoutujista sai kuntoutusta mielenterveyden häiriöiden ja neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella. Tiedot selviävät Kelan kuntoutustilastosta 2024.
FPA beställer ett nytt förmedlingssystem av twoday oy för tolktjänsten för personer med funktionsnedsättning5.5.2025 09:44:49 EEST | Pressmeddelande
FPA har valt twoday oy som leverantör av ett nytt förmedlingssystem för tolktjänsten för personer med funktionsnedsättning. Det nya förmedlingssystemet tas i bruk i början av 2027. Systemet kommer att betjäna en bredare kundkrets än tidigare och ha nya praktiska funktioner.
Kela tilaa uuden välitysjärjestelmän vammaisten tulkkauspalveluun twoday oy:ltä5.5.2025 09:44:49 EEST | Tiedote
Kela on valinnut vammaisten tulkkauspalvelun uuden välitysjärjestelmän toimittajaksi twoday oy:n. Uusi välitysjärjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2027 alussa. Se palvelee aiempaa laajempaa käyttäjäkuntaa ja siinä on uusia toiminnallisia ominaisuuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme