DNA:n lokakuun 2024 myydyimmät puhelimet ja älykellot
Samsung vei kärkisijan DNA:n lokakuun myydyimpien puhelinten listalla. Kaikki kolme suurinta laitevalmistajaa, Apple, Samsung ja OnePlus, näkyivät kuitenkin kuluttajien myydyimpien listalla varsinkin 5G-puhelimillaan. Uudet iPhone 16 Pro -sarjan laitteet nousivat puolestaan yritysasiakkaiden myyntilistan kärkeen. Applen Watch Series 10 GPS sijoittui ensimmäiseksi ja Xploran lasten kellopuhelin toiseksi DNA:n lokakuun myydyimpien älykellojen listalla.

Kuluttajien listalla viiden myydyimmän puhelimen joukossa oli peräti neljä iPhonea. Myös Samsungin mallit kiinnostivat kuluttajia eri hintaluokissa. Lokakuun myydyimmäksi puhelimeksi ylsi Samsungin A-sarjan edullisin laite, Galaxy A15 5G -puhelin. Listalla oli tämän lisäksi myös kaksi keskihintaista A-sarjan laitetta sekä kaksi S-sarjan lippulaivalaitetta. Edullisista alle sadan euron puhelimista kuluttajien myydyimpien listan seitsemännelle sijalle ylsi OPPO:n A18-puhelin, joka oli myös listan ainoa 4G-puhelin.
”Lokakuussa kuluttajien myyntilistalla näkyi Applelta ja Samsungilta useamman sukupolven lippulaivalaitteita. Kysyntää riittääkin sekä viimeisimmille uutuuksille että aiempien vuosien hieman edullisemmille laitteille. Myös kaikkein edullisimpien Android-puhelinten kysyntä on kasvanut syksyn aikana”, kertoo laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi DNA:lta.
”Monet valmistajat tuovat nyt laitteisiinsa käyttäjän arkea helpottavia tekoälyominaisuuksia, jotka puhuttelevat varsinkin teknisistä uutuuksista kiinnostuneita ihmisiä. Esimerkiksi syksyn aikana DNA:lle myyntiin tulleet Google Pixel -puhelimet ovat herättäneet kiinnostusta, vaikka laitteiden listasijoitukset ovat jääneet vielä nappaamatta. Kun tekoälyn tuomat hyödyt konkretisoituvat entistä paremmin, levinnevät monet tekoälyavusteiset ominaisuudet myös edullisempiin laitteisiin”, sanoo Kieksi.
Myös yritykset päivittävät puhelimiaan yhä säännöllisemmin varmistaakseen, että viimeisimmät käyttöjärjestelmäpäivitykset ovat aina saatavilla. Lokakuussa uudet iPhone 16 Pro -sarjan laitteet nousivat yritysasiakkaiden myyntilistan kärkeen.
”Tietoturvauhkat ja palvelunestohyökkäykset ovat herättäneet yritykset siihen, että ilman asianmukaista varautumista kuka tahansa voi joutua hyökkäysten kohteeksi. Nykyään erilaiset tietojenkalasteluyritykset ovatkin yksi yleisimmistä tavoista altistua tietoturvariskille. Ensimmäinen askel kohti parempaa tietoturvaa on hankkia yritysliittymiin palvelu, joka estää käyttäjää päätymästä haitallisille sivustoille ja näin suojaa koko yritystä ulkoisilta uhkilta, sanoo DNA:n yritysliiketoiminnan viestintäratkaisuista vastaava johtaja Mari Eklund.
Lokakuussa myydyimpien älykellojen kärkisijoitukset vaihtoivat vain hieman paikkoja edelliskuuhun verrattuna. Tällä kertaa Apple Watch Series 10 GPS ylsi kuun myydyimmäksi älykelloksi, ja Xplora XGO3 jatkoi myös vahvasti suoriutumistaan sijoittuen toiseksi myydyimmäksi laitteeksi. Kärkikolmikon täydensi Apple Watch SE GPS.
”Applen syksyn uutuudet kiinnostivat odotetusti myös lokakuussa. Huawein uusi GT5-sarja sekä varsinkin terveystoimintoihin keskittyvä Watch D2 nousivat myös uusina tulokkaina DNA:n myydyimpien älykellojen listalle. Älykellojen keskihinta on koko kuluneen vuoden ollut kasvu-uralla, ja kuluttajat ovat valmiita panostamaan yhä monipuolisimpiin terveyden ja hyvinvoinnin ominaisuuksiin”, kertoo Kieksi.
”Näin loppuvuonna katseet kääntyvät jo pian alkavaan Black Fridayihin, joka onkin kiistatta yksi vuoden parhaista ajankohdista ostaa niin puhelimia kuin muutakin kodinelektroniikkaa. Olemme valmistautuneet vilkkaaseen sesonkiin omine erottuvine tarjouksinemme. Lisäksi DNA Takuuhinta huolehtii siitä, että myymme puhelimet aina vähintään yhtä edullisesti kuin vertailemamme kilpailijat verkkokaupoissaan”, summaa Kieksi.
DNA julkaisee myydyimmät puhelimet ja älykellot -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Lisäksi DNA julkaisee myydyimmät tietokoneet -seurannan jokaisen kvartaalin lopussa samassa yhteydessä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin.
Myydyimmät puhelimet lokakuussa 2024
Kuluttaja-asiakkaat
- Samsung Galaxy A15 5G
- Apple iPhone 15 5G
- Apple iPhone 16 Pro 5G
- Apple iPhone 13 5G
- Apple iPhone 16 Pro Max 5G
- Samsung Galaxy A55 5G
- OPPO A18*
- OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
- OnePlus Nord CE 4 Lite 5G
- Apple iPhone 15 Pro Max 5G
- Samsung Galaxy A35 5G
- OnePlus Nord 4 5G
- Samsung Galaxy S23 5G
- Honor 200 Smart 5G
- Samsung Galaxy S24 FE 5G
*) 4G-puhelin. Muut listalla olevat puhelimet ovat 5G-puhelimia.
Yritysasiakkaat
- Apple iPhone 16 Pro 5G
- Apple iPhone 16 Pro Max 5G
- Samsung Galaxy A15 5G
- Apple iPhone 15 5G
- Samsung Galaxy A35 5G
- Samsung Galaxy A55 5G
- OPPO A18*
- Apple iPhone 13 5G
- Samsung Galaxy S23 5G
- OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
- Apple iPhone 15 Pro Max 5G
- OnePlus 12 5G
- Apple iPhone 14 5G
- Apple iPhone 16 5G
- Samsung Galaxy A05s*
*) 4G-puhelin. Muut listalla olevat puhelimet ovat 5G-puhelimia.
Myydyimmät älykellot lokakuussa 2024
- Apple Watch Series 10 GPS
- Xplora XGO3
- Apple Watch SE GPS
- Huawei FIT SE
- Huawei Watch GT 5
- Huawei Watch Fit 3
- Samsung Galaxy Watch FE
- Huawei Watch GT 4
- Samsung Galaxy Watch7 4G
- Apple Watch Series 10 GPS+Cellular
- Xplora X6 Play
- OnePlus Watch 2R
- Apple Watch Ultra 2
- Samsung Galaxy Watch Ultra
- Huawei Watch D2
Lisätietoja medialle:
Laitemyynnin osastopäällikkö, Jesse Kieksi, DNA, 044 044 9484, jesse.kieksi@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2021 oli 956 miljoonaa euroa. DNA:lla on 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Avainsanat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 1 067 miljoonaa euroa. DNA:lla on 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi ja Facebookissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Tutkimus: Moni pitää älylaitteiden omaa tietoturvaa riittävänä, vaikka se ei tarjoakaan riittävää suojaa2.7.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset kokevat tietoturvan entistä tärkeämmäksi ja kaikkia koskettavaksi asiaksi. Samalla yhä useampi jättää älylaitteensa suojaamatta tietoturvauhilta ja kokee tietoturvaratkaisut kalliiksi, selviää DNA:n teettämästä Digitaalinen elämä -kyselytutkimuksesta. Noin kolmasosa (35 %) suomalaisista luottaa siihen, että laitteiden oma tietoturva on riittävä. Asiantuntija pitää tätä huolestuttavana, sillä älylaitteiden tietoturva ei itsessään ole tarpeeksi kattava.
Survey: Many consider their smart devices' security sufficient, even though it does not provide adequate protection2.7.2025 08:30:00 EEST | Press release
Finns view cybersecurity as a topic that is increasingly important and universal. However, more individuals leave their smart devices unprotected against security threats, feeling that security solutions are too expensive, according to DNA’s Digital Life 2025 survey. Approximately one-third (35%) of Finns trust that their devices' built-in security is sufficient. This is concerning, as the security of smart devices alone is not comprehensive enough.
DNA:n kesäkuun 2025 myydyimmät puhelimet, älykellot ja tietokoneet1.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Apple vei kärkipaikan sekä DNA:n kuluttaja- että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla iPhone 16 Pro 5G -mallillaan. Applen iPhone 13 5G säilytti puolestaan ensimmäisen sijan käytettyjen puhelinten listalla. Kesäkuun myydyimpien älykellojen kärkisijat menivät lasten kellopuhelimille. Myydyimpien tuotteiden kärkeen kiilasi Xplora XGO2 -kellopuhelin, ja listan toiselle sijalle nousi ZTE K1 Pro -kellopuhelin. Toisen kvartaalin myydyimmän tietokoneen paikan otti Applen MacBook Air 13" M2.
Puhelimen katoamiseen kannattaa varautua jo ennakolta – tee ainakin nämä toimet uudelle puhelimelle27.6.2025 11:54:39 EEST | Tiedote
Välillä sattuu ja tapahtuu – puhelimille siis. Jos puhelin katoaa tai varastetaan, uuden laitteen saa tilalle, mutta sen sisältämien tietojen päätyminen vääriin käsiin voi aiheuttaa ongelmia. Onneksi tilanteeseen voi varautua ennakolta, jolloin vahingot jäävät pienemmiksi.
Be prepared in case your phone is lost – do at least these steps for your new phone27.6.2025 11:54:39 EEST | Press release
Accidents happen, and your phone is no exception. If a phone is lost or stolen, you can get a new replacement, but information stored in your phone ending up in the wrong hands can cause problems. Fortunately, you can take steps to minimise the damage caused by this in advance.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme