Vuoden kasvuyritys 2024 on GoByBike
31.10.2024 19:00:00 EET | Kasvu Open | Tiedote
Suomen suurin pyöräedun palveluntarjoaja, espoolainen GoByBike vastaanotti Vuoden kasvuyritys -tunnustuksen 31.10.2024 Jyväskylässä.

Vuonna 2020 perustettu GoByBike on muutamassa vuodessa kasvanut Suomen suurimmaksi pyöräedun palveluntarjoajaksi. Pyöräetu on Suomen nopeimmin kasvava luontoisetu ja tehokas tapa saada henkilöstö liikkumaan. Etu on käytössä jo yli 300 000 suomalaisella työntekijällä.
Tunnustus annettiin yritykselle, jonka kasvu on päätä huimaavaa ja tulevaisuuden kasvun mahdollisuudet moniulotteisia. GoByBike on tuonut perinteiselle alalle uudenlaisen ostamisen mallin ja herättänyt alan henkiin.
“GoByBike on onnistunut ottamaan avautuneen markkinan hyvin haltuun ja samalla luomaan prosessin, joka varmistaaa yhtiön kilpailukyvyn sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtiön kilpailukyvyn perustana on rahoituspalvelujen innovatiivinen hyödyntäminen", tuomariston puheenjohtaja Lennu Keinänen sanoo.
Tunnustuksen saajan valitsivat Katriina Anttila (Good Ventures), Simo Kajaste (hasan & partners), bisnesenkeli Lennu Keinänen, valmentaja Unna Lehtipuu, hallitusammattilainen Merja Rahkola ja Vesa Riihimäki (Nordea Startup & Growth).
GoByBike vastaanotti myös Kasvu Openin ja Nordean myöntämä Vastuullisuusteko 2024 -tunnustuksen.
Vuoden kasvuyritys
Kasvu Open jakaa Vuoden kasvuyritys -tunnustuksen vuosittain. Tunnustuksen saavalla yrityksellä on vahva kasvuhalu, motivoitunut tiimi sekä todistettu markkinapotentiaali ja näyttöjä kasvusta. Vuonna 2023 Vuoden kasvuyritys -tunnustuksen sai oululainen Profilence.
LISÄTIEDOT JA HAASTATTELUPYYNNÖT
Heikki Tiittanen
toimitusjohtaja, GoByBike Finland Oy
heikki.tiittanen@gobybike.fi
050 570 8057
Jaana Seppälä
toimitusjohtaja, Kasvu Open
050 304 6794
jaana.seppala@kasvuopen.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana SeppäläToimitusjohtaja
Puh:050 304 6794jaana.seppala@kasvuopen.fiKuvat

Linkit
Kasvu Open yhdistää kasvuhaluiset yritykset ja kasvun sparraajat
Kasvu Open järjestää sparrausohjelmia yrityksille. Ohjelmissa sparraamme yritysten kasvua ja kehityskykyä sekä hullunrohkeita unelmia. Sparraus on yrityksille maksutonta. Lue lisää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kasvu Open
Katso lista: TOP 30 -kasvuyritykset vauhdittavat taloutta ja työllisyyttä23.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valinnut 30 potentiaalisinta kasvuyritystä Vuoden kasvuyritys -kilpailuun. Semifinalistit tähtäävät merkittävään kasvuun: yritykset aikovat kolminkertaistaa liikevaihtonsa ja tuplata henkilöstömääränsä seuraavan kolmen vuoden aikana. Vuoden kasvuyritys valitaan Kasvu Open Karnevaalissa Jyväskylässä 28.10.2026.
Kasvu Open valittu Valmetin uuden Industrial NEXUS -veturiohjelman sparrausohjelman toteuttajaksi – tavoitteena vahvistaa startup- ja pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä15.9.2026 13:16:43 EEST | Tiedote
Kasvu Open on valittu Valmetin tuoreen Industrial NEXUS -ohjelman sparrrausohjelman toteuttajakumppaniksi. Sparrausohjelman tavoitteena on vahvistaa veturiohjelmaan osallistuvien startup- ja pk-yritysten liiketoimintaosaamista, rahoitettavuutta sekä kansainvälistymismahdollisuuksia.
Seed Village: See the Selected Companies 202615.9.2026 10:55:16 EEST | Tiedote
Seed Village is an RDI-driven accelerator for companies who want to scale their business and develop their products. This year, Kasvu Open organizes two accelerators: Optimal Human Performance and Wellbeing and H2 Fuel the Momentum. The Seed Village juries selected 20 companies for the accelerators.
Kasvu Open Karnevaalin ohjelman keskiössä ovat rohkeat kasvutarinat12.8.2026 13:49:22 EEST | Tiedote
Kasvu Open Karnevaali tuo yhteen rohkeat yrittäjät, kokeneet sparraajat ja kasvun mahdollistajat 28.10.2026 Jyväskylään. Tapahtumassa tapaat Suomen kiinnostavimmat kasvuyritykset, seuraat Vuoden kasvuyritys -finaalia ja varaat asiantuntijasparrauksia. Tapahtuman keynote-puheenvuoron pitää Johannes “Hatsolo” Hattunen.
Kasvu Open tarttuu nuorten työllisyyskriisiin – uusi malli rakentaa opiskelijoille yhteyksiä kasvuyrityksiin12.8.2026 13:46:08 EEST | Tiedote
Nuorten työllistyminen ja opintoihin kuuluvien harjoittelupaikkojen puuttuminen on puhuttanut viime aikoina laajasti. Kasvu Open vastaa huutoon käynnistämällä pilottihankkeen Keski-Suomen liiton rahoituksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme