Uudenmaan ELY-keskus

Kirkkonummen uusi jalankulku- ja pyöräilytie Turuntien (Mt 110) varrelle Veikkolasta Kolmirantaan ei ole vielä valmis

Jaa

Ethän käytä vielä jalankulku- ja pyöräilytietä, vaikka se näyttää jo valmiilta. Väylää on nyt päällystetty puolet, ja loput päällystetään ensi keväänä.

Tieosuutta rakennetaan, työmaa käynnissä.
Keskeneräinen jalankulku- ja pyörätie Turuntien (Mt 110) varrella Veikkolasta Kolmirantaan. Antti Tilli Diopco Oy

Kirkkonummella jalankulku- ja pyöräilytien rakentaminen 3,2 kilometrin matkalle Veikkolasta Kolmirannantielle on vielä kesken. Esimerkiksi painopengerosuudet ja kaiteet puuttuvat. Lisäksi valaistus on tarkoitus uusia koko matkalle, ja se on vielä tekemättä. Keskeneräisellä jalankulku- ja pyörätiellä ei ole myöskään talvikunnossapitoa.

”Keskeneräinen jalankulku- ja pyörätie näyttää houkuttelevan pyöräilijöitä esteistä huolimatta. Väylää ei kannata käyttää, koska se ei ole turvallista, muistuttaa hankkeen projektipäällikkö Esa Turpeinen.

Rakennustyöt alkoivat helmikuussa 2024 ja valmistuvat elokuussa 2025. Samalla kun kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet paranevat, hankkeessa kohennetaan myös linja-autopysäkkejä sekä jalankulun yhteyksiä muun muassa rakentamalla saarekkeellisia suojateitä ja uudistamalla linja-autopysäkkejä.

Urakoitsijana hankkeessa toimii KMS Palvelu Oy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Projektipäällikkö Esa Turpeinen, ELY-keskus, 029 502 9100
Valvoja Antti Tilli Diopco Oy, 044 298 8581
Turvallisuuskoordinaattori Antti Tilli Diopco Oy, 044 298 8581
Työpäällikkö Ville Savolainen, KMS Palvelu Oy, 041 312 1032
Työmaapäällikkö, KMS Palvelu Oy, Oskari Lehtinen, 040 575 0679

Kuvat

Tieosuutta rakennetaan, työmaa käynnissä.
Keskeneräinen jalankulku- ja pyörätie Turuntien (Mt 110) varrella Veikkolasta Kolmirantaan.
Antti Tilli Diopco Oy
Lataa
Vastapohjustettu jalankulku- ja pyörätie aurinkoisena päivänä, reunustettuna metsämaisemalla.
Jalankulku- ja pyörätiestä loput päällystetään ensi keväänä.
Antti Tilli Diopco Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Logo.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus

Ett planeringsprojekt på riksväg 2 mellan Nummela och Högfors inleds: Miljökonsekvensbedömning och utarbetandet av utredningsplanen inleds12.2.2025 15:14:00 EET | Pressmeddelande

Miljökonsekvensbedömning (MKB) och utarbetandet av utredningsplanen för Riksväg 2 mellan Nummela och Högfors inleds. I planeringen går man igenom olika alternativ för hur säkerheten och smidigheten på riksvägen kan förbättras. Till en början utarbetas alternativa vägarrangemangsplaner utifrån vilka förfarandet för miljökonsekvensbedömning genomförs. Beslut om vilket alternativ som väljs för fortsatt planering fattas efter miljökonsekvensbedömningen.

Valtatien 2 Nummela-Karkkila välille käynnistyy suunnitteluhanke: Ympäristövaikutusten arviointi ja yleissuunnitelman laatiminen alkaa12.2.2025 15:14:00 EET | Tiedote

Valtatielle 2 Nummelan ja Karkkilan välille aloitetaan ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ja yleissuunnitelman laatiminen. Suunnittelussa käydään läpi eri vaihtoehtoja siitä, miten valtatien turvallisuutta ja sujuvuutta voitaisiin parantaa. Aluksi laaditaan vaihtoehtoisia tiejärjestelysuunnitelmia, joiden pohjalta toteutetaan ympäristövaikutusten arviointimenettely. Jatkosuunnitteluun valittava vaihtoehto päätetään ympäristövaikutusten arvioinnin jälkeen.

NTM-centralen tilldelade över 169 miljoner i företags- och utvecklingsfinansiering för utveckling av näringarna och livskraften i Nyland10.2.2025 09:00:00 EET | Pressmeddelande

NTM-centralen i Nylands finansieringsöversikt för 2024 har publicerats. Nylands landsbygdsområden finansierades i enlighet med Finlands CAP-plan 2023–2027 med över 15 miljoner euro. Sysselsättningsanslaget på över 93 miljoner euro producerade bl.a. arbetskraftsutbildningar. Över 13 miljoner euro delades ut i stöd för fiskerinäringen. Dessutom beviljades cirka 6 miljoner euro i Nyland, varav ett betydande belopp anvisades till mikro- och småföretagens tillväxt- och internationaliseringsprojekt.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye