Hämeen kauppakamari

Hämäläisyrityksillä kasvua kansainvälisten osaajien rekrytoinnissa ja kokemukset myönteisiä

4.11.2024 07:00:00 EET | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Jaa

Yritykset ovat yhä enemmän alkaneet rekrytoida tai vuokrata kansainvälisiä osaajia Hämeen alueella, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta osaajakyselystä. ”Alueemme yritykset ovat rekrytoineet lisääntyvässä määrin kansainvälisiä osaajia. Kyselyn vastausten perusteella on myös nähtävissä, että yritysten kokemukset kansainvälisistä osaajista ovat myönteisiä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala. 

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI)

Hämeessä vastanneista yrityksistä lähes 42 prosenttia on rekrytoinut tai vuokrannut kansainvälisiä osaajia viimeisen viiden vuoden aikana, kun vastaava osuus oli vuosi sitten tehdyssä kyselyssä hieman yli 33 prosenttia. Määrä on noussut vuoden takaisesta yli kahdeksalla prosenttiyksiköllä.

Niillä vastanneilla hämäläisyrityksillä, jotka ovat rekrytoineet kansainvälistä työvoimaa, on kyselyn mukaan myönteisiä kokemuksia. Erittäin myönteisiä tai myönteisiä kokemuksia on 60 prosentilla vastanneista, kun vastaava osuus vuoden takaiseen kyselyyn oli 57 prosenttia. Yhdelläkään vastanneella yrityksellä ei ollut negatiivisia kokemuksia kv-osaajan rekrytoinnista.

Kyselyn mukaan suurin syy olla rekrytoimatta tai vuokraamatta kansainvälisiä osaajia on erityisesti työtehtävissä vaadittava suomen kielen taito. Vastanneista hämäläisyrityksistä yli 40 prosenttia kertoo, etteivät viimeisen viiden vuoden aikana ole rekrytoineet kansainvälisiä osaajia, koska työtehtävissä vaaditaan äidinkielen tasoista suomen tai ruotsin kielen taitoa. ”Kannustamme yrityksiä rohkeasti rekrytoimaan kv-osaajia vähäiselläkin suomen kielen taidolla, koska työpaikka tarjoaa hyvän mahdollisuuden kielen oppimiseen. Tutkimusten mukaan monimuotoinen työyhteisö on tuotteliaampi ja idearikkaampi kuin toistensa kanssa samantyyppisistä ihmisistä koostuva työyhteisö. Lisäksi työyhteisön monimuotoisuus houkuttelee organisaation palveluiden ja tuotteiden pariin monipuolisempaa asiakaskuntaa”, Vanhala toteaa. 

Kyselyn mukaan noin puolet kansainvälisistä osaajista rekrytoidaan Suomesta (46,7 prosenttia vastaajista) ja puolet ulkomailta (53,3 prosenttia joko ETA-alueelta tai sen ulkopuolelta). Kyselyssä kansainvälisellä osaajalla tarkoitetaan työntekijä-, asiantuntija- tai johtotason työntekijää, joka ei ole kansalaisuudeltaan suomalainen. Hän voi kuitenkin jo asua Suomessa.

Katso kyselyn tulokset >>>

Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 27.8.–3.9.2024 ja siihen vastasi 986​ eri kokoista yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden. Hämeen kauppakamarin alueelta kyselyyn vastanneita yrityksiä oli 72, joista teollisuusyritysten osuus on liki 39 prosenttia ja palveluyritysten 29 prosenttia. Vastanneista yli kolmannes on yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa. Vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat ja vastanneista yrityksistä 68 prosenttia työllistää alle 50 henkilöä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI)
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala (Kuva: HNRI)
Lataa

Liitteet

Hämeen kauppakamari

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari

Kyberturva ei yksin riitä - johdon agendalle kuuluu koko digitaalinen toimintavarmuus1.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Tuotannon pysähdys, toimittajan tietomurto tai etähallinnan kautta avautunut haavoittuvuus voi keskeyttää liiketoiminnan nopeasti – riippumatta siitä, kuinka hyvin oma tietojärjestelmä on suojattu. Yritysten digitaalinen toimintavarmuus ja kyberturvallisuus ovat nousseet yhä selvemmin osaksi liiketoiminnan jatkuvuutta, riskienhallintaa ja varautumista. Hämeen kauppakamarin Digivaliokunta kannustaa yrityksiä tarkastelemaan digitaalista toimintavarmuutta sekä kyberturvallisuutta ennakoivasti osana strategista johtamista ja jatkuvuudenhallintaa. ”On hyvä muistaa, että riskit eivät koske vain tietojärjestelmiä, vaan yhä useammin myös verkkoon liitettyjä laitteita, tuotantoympäristöjä ja ulkoisia digitaalisia sekä teknologisia riippuvuuksia”, toteaa Hämeen kauppakamarin Digivaliokunnan puheenjohtaja Piia Aaltonen.

Puolustusala vauhdittaa Hämettä – yrityksillä vahvaa osaamista, mutta markkinoille pääsy takkuaa11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien jäsenyritykset näkevät puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoissa merkittävää kasvupotentiaalia. Tiedot selviävät Innokaupunkien selvityksestä, jonka valmistelussa myös Hämeen kauppakamari on ollut mukana. ”Vaikka puolustukseen, kaksikäyttöteknologioihin ja kokonaisturvallisuuteen liittyvää osaamista on alueellamme paljon, niin markkinoille pääsy on edelleen haastavaa. Markkinoille pääsyä vauhdittaisivat relevantit kontaktit, kumppanit ja selkeämmät polut osaksi alan arvoketjuja”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Kultaiset elämäntyömerkit Heinilälle ja Kraft Tapionsalolle – Halmeenmaalle pronssinen ansiomerkki19.5.2026 19:22:52 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kaksi toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäjää. Elämäntyömerkit myönnettiin Antti Heinilälle ja Seija Kraft Tapionsalolle tunnustuksena vuosien ansiokkaasta työstä koko maan ja erityisesti Hämeen elinkeinoelämän hyväksi. Lisäksi kokouksessa myönnettiin Keskuskauppakamarin pronssinen ansiomerkki Tiina Halmeenmaalle tunnustuksena 10 vuotta jatkuneesta ansioituneesta ja sitoutuneesta työstä Hämeen kauppakamarin palveluksessa.

Hämeen kauppakamarin Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Olli Vormisto19.5.2026 19:08:57 EEST | Tiedote

Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa 19.5.2026 valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti uudeksi Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Olli Vormisto. Uusiksi jäseniksi valittiin KTM Mika Helin ja UPM Plywoodin liiketoiminta-alueen johtaja Tuija Suur-Hamari. Lisäksi valiokunnan jäsenenä jatkaa Puutyöliike Pekka Väre Ky:n toimitusjohtaja, talousneuvos Pekka Väre.

Hämäläisyrityksissä haetaan kasvua kustannuspaineista huolimatta5.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Yhä useampi hämäläisyritys odottaa liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana, mutta kustannuspaineet painavat kannattavuusnäkymiä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Liikevaihdon kasvuodotusten vahvistuminen on myönteinen signaali, vaikka raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nousu rajoittaa edelleen yritysten kannattavuutta. Olen ylpeä alueemme yrityksistä, jotka hakevat kasvua, uutta liiketoimintaa ja uusia markkina-alueita epävarmuuden keskellä”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye