Korkeakoulut tiivistävät yhteistyötä kuntoutuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Suomessa ovat perustaneet yhteisen kuntoutuksen korkeakouluverkoston alan yhteistyön kehittämiseksi. Uuden verkoston nimi on Finnish Universities Network for Rehabilitation – Kuntoutuksen korkeakouluverkosto (FiRe). Verkosto tarkastelee kuntoutusta ja siihen liittyviä ilmiöitä monitieteisesti ja monialaisesti eri näkökulmista. Tavoitteena on yhteisellä tutkimus-, koulutus- ja kehittämistyöllä edistää koko kuntoutuksen kenttää Suomessa ja tuoda tutkimukseen perustuvaa tietoa kuntoutuksen työelämätarpeisiin.

Uuden kuntoutuksen korkeakouluverkoston muodostamiseksi yhdistetään kaksi Suomessa toimivaa kuntoutuksen korkeakouluverkostoa, ammattikorkeakoulujen Osaamista Kuntoutukseen (OsKu) -verkosto ja yliopistojen Monitieteinen kuntoutuksen verkosto (MOKUVE).
”Päätös verkostojen yhdistämisestä noudattelee opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön ilmaisemaa tahtotilaa yhden yhtenäisen kattoverkoston rakentamiseksi”, MOKUVE:n hankejohtaja Arto Hautala toteaa.
”Yhteistyön tiivistäminen ja verkostojen yhdistäminen on noussut myös eri tapahtumiin osallistuneiden sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen kuntoutuksen kehittäjien toiveena esille”, toteaa OsKu -verkoston Sanna Sihvonen.
”On tärkeää tunnistaa ja tuoda esille sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen vahvuudet”, Sihvonen lisää.
Yhteinen kuntoutuksen korkeakouluverkosto mahdollistaa korkeakoulujen osaamisen tehokkaan jakamisen niin korkeakoulujen kuin kuntoutuksen käytännön toimijoiden kesken.
”Yhdistyminen tuo tullessaan monia positiivisia asioita. Se mahdollistaa esimerkiksi koulutusosaamisen jakamisen ja koulutuspolkujen kehittämisen aina toiselta asteelta lähtien sekä helpottaa tutkimusyhteistyötä”, MOKUVE:n projektipäällikkö Kaisa Lällä iloitsee.
”Yhteinen verkosto tuo etua kansalliselle ja kansainväliselle yhteistyölle sekä työelämään suuntautuvalle yhteistyölle”, korostaa OsKu-verkoston Johanna Holvikivi.
OsKu on vuodesta 2017 toiminut, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Metropolia-ammattikorkeakoulun koordinoima 14 ammattikorkeakoulun verkosto. Sen tavoitteena on ollut uudistaa ja kehittää kuntoutuksen koulutusta ja vauhdittaa kuntoutusalan TKI-toimintaa.
MOKUVE on 11 yliopiston muodostama verkosto, jota koordinoi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta vuoden 2024 loppuun asti. MOKUVE:n tehtävänä on ollut kehittää monitieteistä kuntoutuksen tutkimusta ja yliopistokoulutusta sekä edistää tutkimustiedon ja näyttöön perustuvan toiminnan laajempaa hyödyntämistä niin käytännön kuntoutustyössä kuin koulutuksessakin.
Lisätietoja:
Arto Hautala, apulaisprofessori Jyväskylän yliopisto
+358 469 200 313, arto.j.hautala@jyu.fi
Sanna Sihvonen, yliopettaja Jyväskylän ammattikorkeakoulu
+358 407 274 085, sanna.sihvonen@jamk.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan viittomakieli on moniaistinen – tulokset haastavat näkökeskeisyyden20.8.2025 13:42:50 EEST | Tiedote
FM Jarkko Keräsen suomalaisen viittomakielen väitöskirja osoittaa, että viittomakieli on luonnostaan moniaistinen ja että se voi kuvailla merkitystä moniaistisesti. Väitöskirja haastaa pitkään vallinneen näkökeskeisen käsityksen, joka painottaa näköaistia ja jättää huomiotta muut aistit, kuten tuntoaistin, äänen, maun ja hajun.
Jyväskylän yliopistolle yli 1,7 miljoonaa euroa Business Finlandin kunnianhimoisia tutkimushankkeita etsineessä rahoitushaussa19.8.2025 07:59:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on mukana kolmessa hankkeessa, joihin Business Finland myönsi rahoituksen uudessa Näytönpaikka-pilottihaussa. Rahoitushaussa etsittiin digitaaliseen resilienssiin liittyviä hankkeita, joilla on mahdollisuus luoda tulevaisuuden kasvualojen tarvitsemaa osaamista. Jyväskylään Business Finlandilta tulevan rahoituksen määrä on yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Hankkeet ovat yhteistyöhankkeita muiden korkeakoulujen kanssa.
Yli 3000 jääkiekon Liigan seuraajaa vastasi kyselyyn: hyvä tuomaritoiminta nousi keskiöön18.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yli 3000 jääkiekon seuraajaa vastasi kyselyyn, jossa selvitettiin lajin suomalaisen miesten pääsarjan Liigan yleisöprofiilia, seuraamistapoja ja otteluissa käymisen motiiveja. Lisäksi kysyttiin vastaajien näkemyksiä Liigan otteluiden osa-alueiden tärkeydestä. Liigan otteluihin saavutaan oman suosikkijoukkueen kannattamisen, hyvän tunnelman ja jääkiekon viihdyttävyyden vuoksi. Kaikista tärkeimmäksi asiaksi otteluissa nousi hyvä tuomarityöskentely.
Wisdom Café -seminaari: Voiko viisautta opettaa?15.8.2025 20:06:08 EEST | Tiedote
Dosentti Eeva K. Kallio ja professori Päivi Tynjälä ovat julkaisseet hiljattain kirjan ”What is wisdom and can it be taught?" Siinä kerrotaan, mitä on viisaus psykologisesta näkökulmasta. He ehdottavat myös, miten viisautta voisi opettaa korkeakoulutuksessa. Mutta voiko viisautta todella opettaa? Tähän tarttuvat professori Stephen Kemmis ja apulaisprofessori Antti Saari.
Jyväskylän yliopisto säilytti asemansa arvostetussa Shanghain yliopistovertailussa 202515.8.2025 09:45:29 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto oli jälleen mukana ns. Shanghain listan yliopistovertailussa (Academic Ranking of World Universities ARWU), jossa se sijoittuu välille 701-800. Sijoitus on sama kuin viime vuonna. Suomalaisista yliopistoista Jyväskylän sijoitus oli 7.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme