Länsi-Uudenmaan Vihreät: Hyvinvointialueen talouden tasapainotus ei saa ajaa ihmisiä ahtaalle
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahnin talousarvioesitys näyttää, miten kipeisiin leikkauksiin Orpon hallituksen aikatauluvaatimus hyvinvointialueiden alijäämien kattamisesta johtaa. Vihreä aluevaltuustoryhmä vaatii sopeutustoimilta inhimillistä tarkastelua.

“Vihreä ryhmä on tyytyväinen siihen, että Länsi-Uusimaa on pystynyt käynnistämään monia rakenteellisia uudistuksia, joiden turvin lähelle lakisääteistä talouden tasapainottamisvaatimusta voidaan päästä. Samalla hallitus on kuitenkin kohdistanut hyvinvointialueille uusia rahoitusleikkauksia, mitkä yhdessä tiukan aikataulun kanssa painostavat aluevaltuutettuja kestämättömien valintojen eteen.” Vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Henna Partanen kuvaa.
“Hyvinvointialueille tulee antaa enemmän aikaa kehittää palvelujaan kestäviksi niin talouden kuin toiminnallisuudenkin kannalta. Emme hyväksy sitä, että alueet ajetaan tekemään äkkivääriä leikkauksia kaikista heikoimmassa asemassa olevilta ihmisryhmiltä, jotka palveluja eniten tarvitsevat.” Partanen sanoo.
Orpon hallitus on leikannut sosiaalitukia ja nostanut arvonlisäveroa. Samalla työttömyys on lisääntynyt.
“Hallituksen omat toimet ajavat ihmisiä taloudelliseen ahdinkoon ja enenevissä määrin hyvinvointialueen palvelujen piiriin. Häädöt ja kodittomuus ovat jo nyt lisääntyneet merkittävästi myös Länsi-Uudellamaalla. Omaishoidon tukiin nyt esitetyt leikkaukset ja hallituksen painostamat asiakasmaksujen nostot kurjistavat entisestään kotien taloutta. Rahan puute ei saa olla kellekään este hoitoon pääsemisessä.” Partanen korostaa.
Vihreät on myös järjestelmällisesti vaatinut riittäviä resursseja lastensuojeluun ja sen tukitoimiin.
“Haastavassa tilanteessa olevien nuorten auttaminen on paitsi inhimillistä myös vähentää yhteiskunnan kustannuksia myöhemmässä vaiheessa. Siksi Vihreät tukee vastedeskin lastensuojelun jälkihuollon tarjoamista kaikille alle 25-vuotiaille sekä riittäviä tukisuhdepalveluja.” Partanen kertoo.
Vihreiden valtuustoryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Peppi Seppälä puolestaan nostaa esille koulupsykologien merkitystä.
“Koulupsykologien määrää on kyllä onnistuttu nostamaan, mutta emme vieläkään aivan saavuta vähimmäismitoitusta. Rekrytointeja tulee yhä tehostaa ja varmistaa, että jokaisessa koulussa oppilaan on mahdollista päästä psykologin vastaanotolle kohtuullisessa ajassa.” Seppälä edellyttää.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella valmistellaan parhaillaan myös ilmasto-ohjelmaa. Vihreät vaativat sen yhteyteen uskottavaa tiekarttaa hiilineutraaliuden saavuttamiseksi 2030 mennessä.
“Hyvinvointialueen kiristetty sopeutustahti ei saa johtaa ilmaston ja luonnon kannalta vastuuttomiin hankintoihin.” Seppälä vaatii.
“Ilmastonmuutoksen torjunta on myös hyvinvointialueen asia. Jo nyt sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen kuormittaa terveydenhuoltoa sekä pelastustoimea. On vain järkevää ja vastuullista, että hyvinvointialue varmistaa, että oma toiminta on kaikilta osin linjassa alueen kuntien ilmastotavoitteiden kanssa.” Seppälä päättää.
Hyvinvointialueen talousarvioneuvottelut alkavat maanantaina 4.11.2024.
Aluevaltuusto hyväksyy vuoden 2025 talousarvion kokouksessaan 10.12.2024.
Lisätiedot:
Henna Partanen, Vihreän aluevaltuustoryhmän pj.
0407619024
Peppi Seppälä, Vihreän aluevaltuustoryhmän 1. vpj.
0407217912
Yhteyshenkilöt
Henna PartanenLänsi-Uudenmaan Vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
Puh:0407619024henna.partanen@vihreat.fiPeppi Seppälä
Puh:0407217912peppi.seppala@gmail.comKuvat

Tietoja julkaisijasta
Uudenmaan Vihreät ry (perustettu 1984) on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys ja toimii Vihreän liiton piirijärjestönä toimialueellaan.
Uudenmaan Vihreiden tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja. Tarkoituksen toteuttamiseksi Uudenmaan Vihreät tekee ennen kaikkea vaalityötä mm. asettamalla eduskuntavaaliehdokkaat ja aluevaaliehdokkaat sekä tukemalla jäsenyhdistyksiään kuntavaaleissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf
Ennaltaehkäisy, turvallisuus ja planetaarinen terveys keskiöön Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella27.11.2025 13:56:28 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen neuvotteluissa saavutettiin kokonaisuus, joka vahvistaa ennaltaehkäiseviä, vaikuttavia ja ekologisesti kestäviä palveluja. Neuvottelutulos tasapainottaa talouden ilman, että peruspalveluiden laadusta tingitään. Vihreiden vahva kädenjälki näkyy niin strategiassa kuin talousarviossa ja tukee palveluiden pitkäjänteistä kehittämistä.
Länsi-Uudenmaan Vihreät: Talousarvioneuvotteluissa parannuksia mielenterveyspalveluihin ja tukea haavoittuvassa asemassa oleville11.11.2025 12:00:46 EET | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmät pääsivät maanantaina 10.11.2025 sopuun tulevan vuoden talousarviosta. Neuvottelusovussa ovat mukana Vihreiden lisäksi Kokoomus, SDP, RKP, Vasemmistoliitto, Keskusta ja KD.
Länsi-Uudenmaan Vihreät: Hoitoonpääsyn parantamista ei tule tehdä eriarvoisuutta kasvattamalla31.10.2025 10:02:16 EET | Tiedote
Hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn on julkaissut esityksensä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen talousarvioksi vuodelle 2026. Se pitää sisällään sekä panostuksia uuden strategian mukaisiin muutoslupauksiin että talouden tasapainotustoimia.
Vihreät tyytyväisiä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategiaan - Lasten ja nuorten palveluja vahvistetaan ja hoitoon pääsyä parannetaan30.9.2025 12:02:10 EEST | Tiedote
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen strategianeuvottelut on saatu päätökseen. Vihreiden aluevaltuustoryhmä on tyytyväinen siihen, että strategiassa on tunnistettu alueen haasteet ja valittu selkeät muutostoimet, joilla niitä lähdetään ratkomaan.
Vihreät Espoon strategiasovusta: Lasten ja nuorten pääkaupunki panostaa koulutukseen, puuttuu alueiden eriytymiseen ja vahvistaa otettaan luonto- ja ilmastotyössä26.9.2025 18:47:38 EEST | Tiedote
Espoon valtuustoryhmät ovat päässeet sopuun kaupungin uudesta strategiasta eli Espoo-tarinasta. Sovussa ovat mukana kaikki muut ryhmät paitsi perussuomalaiset. Strategian päätavoitteena on tehdä kaupungista lasten ja nuorten pääkaupunki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme