SDP:n Kim Berg: Suomi tarvitsee puhtaan tekniikan investointien verotuen
4.11.2024 10:02:52 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Uusia investointeja tarvitaan kipeästi ja nopeasti. Siksi esitämme puhtaan tekniikan investointeihin suunnattavaa verotukea, joka on sekä vaikuttavampi että paremmin kohdentuva kuin hallituksen malli, SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg sanoo.

Investointien vauhdittamiseksi ja houkuttelemiseksi tarvitaan lisää keinoja. SDP on esittänyt puhtaan tekniikan investointien verotukea. Sen avulla korjattaisiin hallituksen mallin keskeiset valuviat.
- SDP:n mallin mukainen investointituki houkuttelisi enemmän investointeja ja sen kriteerit olisivat sellaiset, ettei tuki valuisi hankkeisiin, jotka toteutuisivat ilmankin tukea. Näin uhkaa käydä nyt monessa tapauksessa, mikä johtuu muun muassa tukielementin ylikireiden aikarajojen vuoksi, Berg muistuttaa.
Verohyvitys toteutettaisiin 2028 loppuun mennessä käynnistetyille tai päätetyille hankkeille. Hallituksen tuki päättyy jo vuonna 2025 eli se koskee vain hankkeita, jotka ovat jo nyt pitkällä.
- Pidempi aikajakso tekisi mahdolliseksi sen, että uusia ja juuri käynnistettyjä hankkeita saataisiin toteutettua varmemmin, Berg sanoo.
Berg mukaan ongelmana hallituksen tukimallissa on myös se, että tuen saa jälkikäteen, vaikka tukea tarvitsevat, eniten riskiä sisältävät hankkeet tarvitsisivat rahoitusta jo hankkeen aikana. SDP:n mallissa osan tuesta voisi saada heti investointia tehdessä, joko veronpalautuksen tapaan maksettavana verohyvityksenä tai vähennyksenä muista veroista.
- Osa tuesta perittäisiin takaisin määräaikaisesti korotetun yhteisöveron muodossa. Tästä huolimatta SDP:n vaihtoehto on hallituksen mallia houkuttelevampi, Berg vertaa.
Berg muistuttaa, että verohyvitys toteutettaisiin suurempana kuin hallituksen malli siten, että osa tuesta perittäisiin osin takaisin, jos investointi on kannattava.
- Meidän mallimme tukisi aidosti epävarmoja hankkeita eikä hankkeita, jotka toteutuvat muutenkin.
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Seppo Eskelinen: Hallituksen bensariitely ei paljon maakunnissa lämmitä3.11.2026 16:31:13 EET | Tiedote
-Hallituksen julkinen riitely ei maakunnissa paljon ajavia lämmitä. Pitkän riitelyn tuloksena hallitus sai aikaan paketin, joka ei pumppuhinnoissa näy eikä vastaa ihmisten hätään. Kaiken kukkuraksi se rahoitetaan osin teiden kunnosta leikkaamalla, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus laskuttaa jo syntymättömistä lapsista – riskiraskauden seuranta voi maksaa satoja euroja3.11.2026 15:30:00 EET | Tiedote
Hallitus on korottanut terveydenhuollon maksuja niin, että riskiraskauden seurannasta voi kertyä perheelle satojen eurojen lasku ennen lapsen syntymää, totesi kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa tänään. Orpo-Purran hallituksen korottamat terveydenhuollon maksut käyvät kalliiksi tavalliselle suomalaiselle.
SDP:n Ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:39:40 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 3.11.2026 välikysymyskeskustelussa tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n esittelypuheenvuoro välikysymyskeskustelussa arjen kustannusten noususta3.11.2026 14:15:56 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoman esittelypuheenvuoro opposition yhteisestä välikysymyksestä tavallisten suomalaisten pärjäämisestä arjen kustannusten noustessa. Keskustelu välikysymyksestä käydään tiistaina 3.11.2026 klo 14 alkaen. Muutokset puhuessa mahdollisia.
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme