Oulun yliopistosta valmistuneet maisterit ja tohtorit tyytyväisiä: työelämän vaatimukset vastaavat koulutuksen antamia valmiuksia
4.11.2024 12:11:42 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Yliopistojen uraseurantakyselyn 2023 tuloksista käy ilmi, että iso osa Oulun yliopistosta vuonna 2018 valmistuneista maistereista sekä vuonna 2020 valmistuneista tohtoreista kokee koulutuksen vastaavan hyvin työelämän vaatimuksia. Suuri osa myös suosittelisi koulutustaan.

Peräti 67 prosenttia ylemmän korkeakoulututkinnon vuonna 2018 Oulun yliopistossa suorittaneista kertoo, että oma työelämä vastaava vaativuustasoltaan yliopistollista koulutusta. Asia käy ilmi Yliopistojen uraseurantakyselyn tuloksista. Vastanneista maistereista 66 prosenttia suosittelisi koulutustaan muille.
Uraseurantakyselyn tulokset koskevat Oulun yliopistossa vuonna 2018 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita sekä tohtorin tutkinnon vuonna 2020 suorittaneita.
Yhteistyötaidot korostuvat
Luvut ovat hyvät myös tohtoreilla. Kyselyn tulosten mukaan Oulun yliopiston vuoden 2020 tohtoreista 72 prosenttia kokee nykyisen työnsä vastaavan koulutustasoaan. Tohtoreista 79 prosenttia on tyytyväisiä tutkintoonsa.
Uraseurantakyselyyn vastanneiden maisteri- ja tohtorialumnien mukaan heiltä odotetaan työssä kykyä oppia uutta, ongelmanratkaisun taitoja sekä yhteistyötaitoja. Tärkeänä pidetään myös oma-aloitteisuutta sekä kykyä toimia monikulttuurissa ympäristössä.
”Oulun yliopistossa on pitkään tehty hyvää työtä koulutuksen kehittämiseksi. Tällä hetkellä valmistelemme uuden strategiakauden toimenpiteitä esimerkiksi opintojen sujuvoittamiseksi ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Haluamme myös mahdollistaa opiskelijan kansainvälisen kokemuksen opiskelujen aikana,” Oulun yliopiston koulutusvararehtori Mirja Illikainen sanoo.
Yhteistyötä työelämään
Työnsaannin kannalta tärkeimpänä maisterit pitävät kykyä kertoa omasta osaamisestaan. Oleellisina pidetään myös muuta työkokemusta, tutkinnon aineyhdistelmää ja harjoittelua.
”Teemme töitä myös sen varmistamiseksi, että jokainen tutkinto-ohjelmamme antaisi jatkossa entistä systemaattisemmin opiskelijoille työelämässä tärkeitä geneerisiä taitoja. Yhteistyötä työelämän kanssa pyritään vahvistamaan, jotta meiltä valmistuneet opiskelijat työllistyisivät vieläkin paremmin koulutustaan vastaaviin tehtäviin ja toisi myös uutta osaamista kehittyvän työelämän tarpeisiin.”
Kunta-ala työllistää maistereita
Uraseurantakyselyn mukaan kunta-ala on maisterien suurin työllistäjä. Esimerkiksi yrittäjinä itsensä työllistää vain pari prosenttia kyselyyn vastanneista.
Vuonna 2018 Oulusta valmistuneiden maisterien keskimääräinen palkkataso on pysynyt samana edellisen vuoden kyselystä viime vuoden kyselyyn – noin 3800 euroa kuukaudessa.
Kyselyyn vastanneiden tohtorien suurin työllistäjä on yliopisto. Yrittäjänä itsensä työllistää pari prosenttia. Vakituisessa kokopäivätyössä on 58 prosenttia ja määräaikaisessa kokopäivätyössä 37 prosenttia tohtoreista.
Tohtorin palkka reilut 4800 euroa
Kaikkien kyselyyn vastanneiden Oulusta 2020 valmistuneiden tohtoreiden mediaanipalkka on 4850 euroa kuukaudessa. Alakohtaista vaihtelua on. Esimerkiksi lääketieteen tohtorin mediaanipalkka on noin 6000 euroa kuukaudessa.
Vuosittain toteutettava uraseurantakysely on osa yliopistojen valtakunnallisen Aarresaari-verkoston uraseurantaa.
Uraseurantakyselyn tulosten avulla kehitetään Oulun yliopiston koulutusta, ja tulokset sekä vastaajamäärä vaikuttavat myös OKM:ltä saatuun rahoitukseen.
Aiempien vuosien tuloksia voi katsoa mm. Opetushallituksen ylläpitämästä vipunen.fi -tilastopalvelusta ja Töissä.fi -sivustolta. Oulun yliopiston tulokset on myös tarkasteltavissa sivuilla: Maistereiden uraseuranta ja Tohtoreiden uraseuranta.
Lisätietoa:
Angela Suorsa
Suunnittelija, Ura- ja ohjauspalvelut
angela.suorsa@oulu.fi
Mirja Illikainen
Koulutusvararehtori
mirja.illikainen@oulu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena HirvonenViestinnän johtava asiantuntijaOulun yliopisto
Strateginen ja organisaatioviestintä, media- ja yhteiskuntasuhteet
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa26.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.
Yliopiston yleisötilaisuudet Oulun keskustassa alkavat21.10.2026 09:03:10 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uudessa oppimis- ja kohtaamistilassa Ytimessä (Isokatu 32) järjestetään muun muassa luentoja ja keskusteluja, jotka ovat avoimia kaikille. Tervetuloa tilaisuuksiin!
Lapin sodan jäljet näkyvät yhä ihmisten elämässä21.10.2026 06:52:00 EEST | Tiedote
Lapin sodan päättymisestä on kulunut yli 80 vuotta, mutta sen vaikutukset näkyvät edelleen ihmisten elämässä. Oulun yliopiston tutkimus osoittaa, että sodan seuraukset eivät rajoitu sotavuosiin, vaan ne ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle muistoina, kertomuksina ja kokemuksina. Paljosta vaiettiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme