Hyvin sanottu -tutkimus: Yhä harvempi suomalainen seuraa tai haluaa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun
5.11.2024 09:00:00 EET | Yleisradio Oy | Tiedote
Ylen ja Erätauko-säätiön luotsaama Hyvin sanottu – Bra sagt -hanke tukee ja vahvistaa suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia. Hanke tutkii suomalaisten kokemusta keskustelukulttuurista vuosittain.

Tuoreen Hyvin sanottu -tutkimuksen mukaan entistä useampi ilmaisee seuraavansa yhteiskunnallista keskustelua vähemmän kuin ennen. Suomalaisista reilu viidesosa (22 prosenttia) kertoo seuraavansa yhteiskunnallista keskustelua vähemmän kuin aiemmin. Muutosta edellisvuoteen (2023) on viisi prosenttiyksikköä, jolloin vastaava luku oli 17 prosenttia. Hanke tutkii suomalaisten kokemusta keskustelukulttuurista vuosittain.
Kokemus keskustelukulttuurin huonontumisesta on pysytellyt samana edellisvuoteen nähden. Suomalaisista 67 prosenttia kokee keskustelukulttuurin menneen huonompaan suuntaan. Tutkimuksen mukaan myös halukkuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun on vähentynyt. Suomalaisista 26 prosenttia kertoo osallistuvansa aiempaa vähemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun. 15–29-vuotiaissa miehissä vähemmän osallistuvien osuus (33 prosenttia) on yhdeksän prosenttiyksikköä suurempi kuin viime vuonna. 30–44-vuotiaissa naisissa vähemmän osallistuvien osuus on kasvanut vähitellen vuosi vuodelta.
Tutkimus kertoo, että suomalaiset jakavat yhä käsityksen siitä, millaiset asiat kuuluvat hyvään keskusteluun. Kuunteleminen, keskustelukumppanin kunnioittaminen sekä keskittyminen ja läsnä oleminen ovat suomalaisista yli 95 prosentin mielestä hyvään keskusteluun kuuluvia asioita.
“Viimeisimmän tutkimuksen mukaan suomalaisten halukkuus osallistua ja seurata yhteiskunnallista keskustelua on laskussa, mutta meillä Hyvin sanottu -hankkeessa on todella hyviä kokemuksia keskusteluista, joita on käyty haastavistakin aiheista, kuten ruoasta tai metsistä. Suomalaiset tarvitsevat nyt kokemuksia keskusteluista, joissa aidosti kuunnellaan keskustelukumppania ja kunnioitetaan myös erilaisia mielipiteitä”, sanoo hankkeen päätuottajana Ylellä toimiva Markus Liimatainen.
Tämän vuoden aikana Hyvin sanottu – Bra sagt -hankkeen tiimoilta on järjestetty muun muassa Hyvin sanottu -keskustelufestivaali sekä Kohtaamisia / Möten -kampanja, joka kannusti suomalaisia kohtaamaan kanssaihmiset, kuuntelemaan keskustelukumppania ja rauhoittumaan keskustelun äärelle. Lisäksi hankkeen yhteistyökumppanit ovat järjestäneet omia tapahtumiaan ympäri Suomea.
“Suomalaisen keskustelukulttuurin tila tuntuu juuttuneen tilaan, joka miellyttää yhä harvempaa. Tutkimuksen mukaan kuitenkin valtaosaa meistä suomalaisista yhdistää sama halu ja tarve käydä keskusteluja, joihin kuuluu kuunteleminen, aito läsnäolo ja toisen kunnioittaminen. Ajattelen, että samaa taivasta tässä katsotaan ja avaimet parempaan keskustelukulttuuriin on meillä itsellä. Hyvin sanottu – Bra sagt -hanke on tärkeä osa Ylen tarjoamaa julkista palvelua ja suomalaisen keskustelukulttuurin vahvistaminen on oleellinen osa toimivaa demokratiaa”, toteaa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
Hyvin sanottu – Bra sagt on viisivuotinen hanke, jolla pyritään vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä. Samalla vahvistetaan suomalaisten luottamusta ja ymmärrystä toisiaan kohtaan. Hankkeessa on mukana yhteensä noin 200 yritystä ja organisaatiota.
Lue myös Tarinoita Ylestä: Vuoropuhelua ja vihapuheen vähentämistä yhteistyöhankkeella
Tietoa tutkimuksesta: Otoskoko on 2 016 henkeä ja kohderyhmänä 15 vuotta täyttäneet Manner-Suomessa asuvat. Aineisto on kerätty 18.9.–2.10.2024 välisenä aikana. Tiedonkeruussa tapahtuneen virheen vuoksi otosta täydennettiin yhden kysymyksen kohdalla vielä aineistonkeruun jälkeen. Aineiston tilastollinen virhemarginaali on suurimmillaan 2,2 %-yksikköä suuntaansa. Tiedonkeruun toteutti Norstat Finland.
Yhteyshenkilöt
Markus Liimatainen, Hyvin sanottu -hankkeen päätuottaja, Yle, markus.liimatainen@yle.fi
Kuvat

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Maija Kylkilahti blir intendent för Radions symfoniorkester23.9.2026 13:15:08 EEST | Pressmeddelande
Maija Kylkilahti leder Yles prisbelönta Radions symfoniorkester in i det nya århundradet. Hon tillträder 19.10.2026.
Maija Kylkilahti Radion sinfoniaorkesterin intendentiksi23.9.2026 13:15:08 EEST | Tiedote
Maija Kylkilahti luotsaa Yleisradion palkittua Radion sinfoniaorkesteria uudelle vuosisadalle. Hän aloittaa tehtävässään 19.10.2026.
Kuka sanoi, että luistelu on kaunista? – intensiivinen Fokus-minisarja taitoluistelun kiiltävästä ja karusta maailmasta Yle Areenassa 22.10.23.9.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Kiiltävän julkisivun takana piilee julmaa vallankäyttöä, kun voitontahto murskaa alleen moraalin. Fokus kertoo rehellisellä ja viihdyttävällä otteella, miten luistelijat, valmentajat ja taustajoukot käsittelevät vallan väärinkäyttöä. Raikkaasti toteutetun sarjan pääosissa loistavat Stella Leppikorpi, Oksana Lommi ja Laura Malmivaara. Olympialupaus Tovella (Stella Leppikorpi) on aina ollut erityinen suhde arvostettuun huippuvalmentajaan Jaanaan (Laura Malmivaara). Kun Jaana saa sairaskohtauksen vain viikkoja ennen Toven uran tärkeintä kisakautta, on Toven äkkiä löydettävä itselleen uusi valmentaja. Hän etsii käsiinsä Jaanan entisen tähtioppilaan, ja luistelumaailmassa erittäin ristiriitaisena hahmona tunnetun, Miinan (Oksana Lommi). Tove haluaa varmistaa itselleen Miinan valmennuksessa Suomen ainoan olympiapaikan. Tove ei kuitenkaan tiedä, että Miina hautoo katkeruudeksi kääntynyttä vihaa Jaanaa kohtaan eivätkä hänen motiivinsa valmentaa Tovea olekaan ehkä selvät. Rahapulasta kärsivä To
Yle publicerar mer detaljerad information än tidigare om bolagets innehållskostnader21.9.2026 09:59:00 EEST | Pressmeddelande
Förutom innehållskostnaderna öppnas också distributions- och servicekostnaderna upp mer omfattande än förr. Ny information har publicerats utifrån en konkurrenrättslig riskbedömning som gjorts av en extern aktör.
Yle julkaisee entistä yksityiskohtaisempaa tietoa sisältökustannuksistaan21.9.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Sisältökustannusten lisäksi myös jakelu- ja palvelukustannuksia avataan aiempaa laajemmin. Uutta tietoa on julkaistu ulkopuolisen toimijan toteuttaman kilpailuoikeudellisen riskiarvion perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme