FinnMateria-messut käynnistyvät huomenna Paviljongissa - tapahtumassa esittäytyy yli 130 kaivannaisalan toimijaa ympäri maailmaa
5.11.2024 08:33:22 EET | Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki | Tiedote
Pohjoismaiden johtavat kaivosteollisuuden, metallinjalostuksen, kiviainesteollisuuden, kiertotalouden ja maanrakentamisen erikoismessut järjestetään 6.-7.11.2024 messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokoaa alan yritykset, vaikuttajat, päättäjät ja asiantuntijat verkostoitumaan ja tutustumaan alan johtaviin teknologioihin. Messut tarjoavat kattavan näkymän kaivannaisteollisuuden ajankohtaisista aiheista, mahdollisuuksista ja muutoksista.

Suomen maaperässä on runsaasti keskeisiä raaka-aineita, jotka ovat välttämättömiä nykyajan teknologialle ja tulleet yhä tärkeämmäksi globaalin vihreän siirtymän myötä. Rikkaan maaperän ansiosta Suomi on noussut strategisesti tärkeäksi toimijaksi Euroopan markkinoilla. Suomalaisten yrityksen vahva sitoutuminen kestävään kehitykseen, investoinnit uuteen teknologiaan ja tutkimukseen sekä osaava työvoima tekevät suomalaisista kaivannaisalan yrityksistä houkuttelevia toimijoita kansainvälisillä markkinoilla.
FinnMateria-messujen teemana on tänä vuonna uuden ajan ratkaisut. Investoinnit uusiin innovaatioihin ja tutkimukseen sekä kansainvälinen yhteistyö ovat avaimia kestävän kaivannaisteollisuuden tulevaisuuden rakentamiseen ja myös avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Kansainvälisten suhteiden merkitys ja suomalaisten yritysten kasvava rooli näkyvät FinnMateria-messuilla. Tapahtumaan osallistuu näytteilleasettajia kymmenestä eri maasta. Suomen lisäksi messuille saapuu näytteilleasettajayrityksiä Belgiasta, Kiinasta, Latviasta, Norjasta, Puolasta, Qatarista, Saksasta, Sveitsistä ja Tanskasta. Yhteensä yli 130 näytteilleasettajaa tuotteineen, palveluineen ja ratkaisuineen tarjoavat ainutlaatuisen näkymän kaivannaisalasta.
”Toimialan murroksessa messut tarjoavat erinomaisen tilaisuuden verkostoitumiseen ja kokonaiskuvan päivittämiseen alan uutuuksista, teknologiasta ja toimijoista. Useiden toimijoiden kokoontuessa saman katon alle avautuu ainutlaatuinen mahdollisuus uusien yhteyksien solmimiseen”, sanoo Mikael Wänskä Jyväskylän Messuilta.
Messujen ohjelma sisältää runsaasti asiantuntijapuheenvuoroja ajankohtaisista teemoista kuten digitalisaatiosta, uuden teknologian hyödyntämisestä ja kiertotaloudesta. Keynote-puhujina messuilla nähdään AA Sakatti Mining Oy:n toimitusjohtaja Pertti Lamberg, Finnpartnershipin Global Gateway-projektin johtaja Julian Blom, Geologian Tutkimuskeskuksen pääjohtaja Kimmo Tiilikainen sekä Helsingin yliopiston ympäristövastuun työelämäprofessori Hannele Pokka. Ohjelma on julkaistu kokonaisuudessaan tapahtuman verkkosivuilla.
FinnMateria-messut ovat avoinna keskiviikkona 6.11. klo 10-17 ja torstaina 7.11. klo 10-16. Sisäänpääsy messuille on maksuton rekisteröitymällä kävijäksi ennakkoon tai paikan päällä. Ennakkoon rekisteröityminen nopeuttaa sisääntuloa tapahtumaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael WänskäJyväskylän Messut Oy
Puh:040 350 0445mikael.wanska@paviljonki.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin 1000 tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki
KuljetusAreena kokoaa kuljetusyritykset Paviljonkiin30.4.2026 10:06:24 EEST | Tiedote
Jyväskylän Paviljongissa järjestetään 5.5.2026 toista kertaa kuljetus- ja logistiikka-alan verkostoitumistapahtuma KuljetusAreena. Tapahtuma esittelee tuotteita ja palveluita kuljetusalan yrityksille ja tarjoaa alustan keskusteluille ja kohtaamisille alan sisällä.
Uusi Arctic Performance -asiantuntijatapahtuma nostaa esiin kriisinkestävyyden ja kaksoiskäyttöteknologian28.4.2026 12:16:07 EEST | Tiedote
Jyväskylään syntyy uusi valtakunnallinen asiantuntijatapahtuma, kun Arctic Performance järjestetään ensimmäistä kertaa 11.11.2026 Paviljongissa. Tapahtuma kokoaa yhteen julkisen sektorin, puolustuksen ja teollisuuden toimijat, teknologia- ja startup-yritykset sekä tutkimuksen ja koulutuksen edustajat. Sisällöllisesti tapahtuma keskittyy kaksoiskäyttöteknologioihin, varautumiseen, kunnossapitoon ja suorituskyvyn kehittämiseen.
Digiturvallisuusmessut kokosivat asiantuntijat ja yritykset Paviljonkiin17.4.2026 10:30:42 EEST | Tiedote
Digiturvallisuusmessut järjestettiin Paviljongissa, Jyväskylässä 16.4.2026 jo neljättä kertaa. Päivän aikana tapahtumassa vieraili noin 1300 aiheesta kiinnostunutta kävijää.
Kyberturvallisuus ja tekoäly keskiössä Digiturvallisuusmessuilla13.4.2026 09:23:59 EEST | Tiedote
Digiturvallisuusmessut järjestetään Paviljongissa 16.4.2026 jo neljättä kertaa. Tapahtuman keskiössä ovat tietoturva, tekoäly ja riskienhallinta nopeasti muuttuvassa digitaalisessa toimintaympäristössä.
Laadukkaat keskustelut ja kohtaamiset korostuivat Jyväskylän Rakennusmessuilla24.3.2026 13:12:32 EET | Tiedote
Jyväskylän Rakennusmessut kokosi yhteen rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneet kävijät sekä alan toimijat 20.-22.3.2026 Paviljonkiin. Kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi ajankohtaista tietoa, käytännön neuvoja ja mahdollisuuksia suoriin asiantuntijakohtaamisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme