TPS:n voittoputkelle päätös – Indians ryösti pisteet Kupittaalta
4.11.2024 21:05:05 EET | Fliiga | Tiedote
TPS:n voittoputki F-liiga miesten sarjassa katkesi kuuteen, kun Westend Indians oli Kupittaan palloiluhallissa vahvempi maalein 6-4. ”Heimolle” voitto oli jo viides perättäinen.
TPS-kapteeni Olli Laine nosti joukkueensa toisessa erässä tasalukemiin 1-1, mutta Indians vastasi Tatu Havulan toisella osumalla ja Jasper Auvisen maalilla. Sama kohtalo oli Tuomas Ojalan 2–3-kavennuksella, kun ensin iski vieraille keskialueen pallonriiston jälkeen Valtteri Kainulainen ja vain 13 sekuntia ennen erätaukoa vielä Leevi Auranen TPS-puolustuksen harhasyötöstä. TPS:n riskipeli ilman maalivahtia tuotti vielä Pyry Kauppisen ja Olli Laineen kavennukset, mutta maalinteossa onnistui välissä myös Indians, kun pallo karkasi kulmasta maalille nousseen Leevi Aurasen lavasta Oskari Fäldenin alta verkkoon. Indians sai pallon kertaalleen myös tyhjään verkkoon, mutta pitkällisen videotarkastelun jälkeen TPS:n haasto osoittautui perustelluksi ja tilannetta edelsi syöttö korkealla mailalla.
Sarja jatkuu heti tiistaina Lempäälässä ottelulla Classic–EräViikingit.
Viime kevään finalistin ja kärkeen pyrkivän joukkueen tasoero tuli selväksi F-liigan naisten maanantain ainoassa ottelussa, kun Classic löi kotikaukalossaan EräViikingit 6-2.
Maalille hiipinyt Iina Latvala kuittasi toisen erän alussa vielä Classicin Suvi Hämäläisen avausmaalin, mutta eroa syntyi jo ennen toista taukoa. Veera Vilenius uitti maalivahdin heittoharhasta uuden johdon, Elli Kylmäluoma kilautti pallon laidasta ylähyllylle ja Annu Selinummi rankaisi jälleen vieraiden harhasyötöstä. Päätösjaksolla nähtiin vielä ottelun toiset maalit vielä vieraiden Iina Latvalalle sekä kotijoukkueen Suvi Hämäläiselle ja tyhjiin osuneelle Elli Kylmäluomalle.
Naisten huippusalibandyssa on viikonloppuna vuorossa Tshekin Karlovy Varyssa pelattava huippumaiden maajoukkueiden EFT-turnaus, ja F-liigan naisten sarja jatkuu keskiviikkona 13.11. ottelulla EräViikingit–TPS.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Kooveelle ja EräViikingeille syksyn toiset voitot23.9.2026 21:03:04 EEST | Tiedote
Koovee ja EräViikingit ottivat kotonaan syksyn toiset voittonsa F-liigan naisten sarjassa, kun Koovee kaatoi Northern Starsin 5-3 ja ErVi PSS:n 6-3.
Eklund ja Paajanen johtivat TPS:n avauspisteille22.9.2026 21:16:17 EEST | Tiedote
Hattutempun taituroinut Veikko Paajanen ja neljä pistettä pinonnut Alex Eklund nousivat päärooliin, kun TPS otti syksyn avauspisteensä kaatamalla kotonaan Hawksin 7-2.
SPV jatkaa lakeuden herrana21.9.2026 21:17:01 EEST | Tiedote
Seinäjoen Peliveljet jatkaa F-liigan miesten sarjaa puhtaalla pelillä, kun se otti jo kolmannen voittonsa kaatamalla paikallisottelussa Jymyn maalein 11-4. Jymylle tappio oli kolmas kolmessa ottelussa.
Liiganousijan lento jatkuu: Vahvistunut OLS taipui jatkoajalla20.9.2026 20:37:28 EEST | Tiedote
F-liigaan noussut O2-Jyväskylä jatkaa komeita esityksiään. Eilen kotonaan Jymyn murskanneet ”Ampparit” hiljensivät tänään isosti vahvistuneen OLS:n kotiavauksen voittamalla Matias Vaajalan jatkoaikamaalilla 4-3.
O2-Jyväskylälle komea avausvoitto – Aatu Knuuti osui neljästi19.9.2026 21:06:14 EEST | Tiedote
Nousija O2-Jyväskylä otti ensimmäisen voittonsa F-liigan miesten sarjassa komeasti, kun Jymy kaatui perinteikkäällä Monitoimitalolla 10-4. Lauantain toisessa erässä Westend Indians otti toisen voittonsa kaatamalla vieraissa EräViikingit 8-2.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme