Lähetysseuralta 30 000 euroa katastrofiapua Pohjois-Thaimaan tulviin
Historiallisen pahoista tulvista kärsineet perheet saavat Lähetysseuran tuella terveys- ja ruoka-apua Chiang Rain alueella Pohjois-Thaimaassa.

Chiang Rain aluetta ovat koetelleet syys-lokakuussa pahimmat tulvat yli 50 vuoteen. Rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat hukuttaneet koteja ja teitä, ja useita siltoja on suljettu. Tulvat ovat vahingoittaneet yli 50 000 kotitaloutta ja yli 13 000 kotia on jäänyt tulvaveden alle.
“Chiang Rain alueella on tällä hetkellä käynnissä massiiviset jälleenrakennus- ja korjaustyöt. Yleisen infrastruktuurin vahvistaminen on ollut Thaimaan valtion ensisijainen tavoite, mutta monet kotitaloudet ja yhteisöt ovat edelleen suuressa avuntarpeessa. Etenkin syrjäisemmillä seuduilla asuvat vähävaraiset perheet, jotka ovat saattaneet menettää tulvissa koko omaisuutensa, joutuvat usein odottamaan avuntuloa kaikkein pisimpään”, Chiang Raissa asuva Lähetysseuran kielityöntekijä Riikka-Maria Kolkka sanoo.
Lähetysseura on myöntänyt katastrofirahastostaan 30 000 euroa käytettäväksi ruoka-apuun, lääkkeisiin, hygieniatuotteisiin sekä pyörätuoliin. Tuen saajina ovat noin 200–300 eniten apua tarvitsevaa perhettä, 10 henkilöä vanhainkodeissa ja vammaistenhoitokeskuksissa, 90–100 lasta turvakodissa sekä 50–60 oppilasta sisäoppilaitoksessa. Lasten turvakoti ja sisäoppilaitos ovat avoinna syrjäisiltä ja köyhiltä alueilta tuleville lapsille. Osa lapsista ei ole thaimaalaisia, eivätkä siksi ole oikeutettuja thaimaalaisille lapsille saatavilla olevaan lääke-etuun.
Avun toimittaa perille Lähetysseuran paikalliskumppani, Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon (ELCT) diakoniaosasto. Kirkolla on useita seurakuntia alueella. Suomen Lähetysseura tekee alueella kieli- ja raamatunkäännöstyötä.
“Tuhot ovat olleet surullista katseltavaa. Ajatuksemme ja rukouksemme ovat ennen kaikkea niiden lukuisten tuttavien, ystävien, seurakuntalaisten ja koulukavereiden luona, jotka ponnistelevat voimiensa äärirajoilla päästäkseen takaisin kiinni arkeen ja normaalielämään monenlaisten menetysten ja tuhojen jälkeen. Palautuminen ja vahinkojen korjaaminen tulee varmasti kestämään vielä hyvin pitkään, jos se on kaikille edes mahdollista”, Kolkka sanoo.
Lähetysseura on myöntänyt Thaimaan lisäksi katastrofirahastosta 5 000 euroa Nepaliin maanvyöryn synnyttämiin tuhoihin. Tuella tarjotaan hätäapua noin 450 ihmiselle syrjäisellä Kalikotin alueella Länsi-Nepalissa. Rankkasateiden synnyttämä maanvyörymä tuhosi taloja ja karjasuojia Lähetysseuran työskentelyalueella. Tuen toimittaa perille Lähetysseuran yhteistyöjärjestö Sahas Nepal.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suomen Lähetysseuran viestintä
viestinta@suomenlahetysseura.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Lähetysseura
Maria Leppäkari on valittu Lähetysseuran Felm-keskuksen johtoon ja Israelin ja Palestiinan maajohtajaksi6.5.2025 08:57:11 EEST | Tiedote
Leppäkari palaa tehtävän myötä Jerusalemiin, jossa hän johti aiemmin Ruotsin teologista instituuttia.
Kehitysyhteistyön lisäleikkaukset ovat pois kaikkein köyhimmiltä, leikkaavat yritysten kansainvälistymismahdollisuuksia ja heikentävät YK:ta23.4.2025 23:23:58 EEST | Tiedote
Lähetysseuran toiminnanjohtaja Pauliina Parhiala: “Päätös on tällaisina aikoina ongelmallinen ja ajaa kehittyvien maiden köyhiä yhä syvempään kriisiin.”
Kehitysyhteistyöleikkaukset ajaisivat kaikkein köyhimpiä syvempään kriisiin22.4.2025 21:05:57 EEST | Tiedote
Suomen ja Euroopan kannattaa lähentyä kehittyviä maita – ei katkoa siteitään leikkaamalla kehitysyhteistyöstä, muistuttavat piispat Kaisamari Hintikka ja Mari Parkkinen Kirkon Ulkomaanavun ja Suomen Lähetysseuran johtajien kanssa.
”Järistys syöksee hauraat yhteisöt vielä syvempään kriisiin”1.4.2025 15:01:07 EEST | Tiedote
Lähetysseura myöntää 140 000 euroa humanitaariseen apuun Myanmarissa. Lähetysseuran johtava projektipäällikkö Johannes Vierula näkee valtavan tarpeen avulle Myanmarin maanjäristysalueella, jossa tilanne on ollut äärimmäisen vakava jo ennen maanjäristystä.
Selvitys: Uskonnolliset toimijat voivat edistää tasa-arvoa vaikuttamalla sosiaalisiin normeihin13.3.2025 16:21:36 EET | Tiedote
Tänään 13.3. julkaistu selvitys 30 Years On from The Beijing Platform for Action: Faith-Based Actors as Catalyst Towards Positive Norm Change tuo esiin uskonnollisten toimijoiden roolin sukupuolten välisen tasa-arvon ja naisten asemaan vaikuttavien sosiaalisten normien muuttamisessa. Selvitys lanseerattiin YK:n naisten asemaa käsittelevän komitean istunnon yhteydessä, ja Lähetysseura oli yksi selvityksen julkaisijoista ja tuottajista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme