Docendon ja Crime Timen kevään 2025 kaunokirjat on julkaistu
Docendon ja Crime Timen kevät vie todentuntuisten ja jännittävien trillerien pyörteisiin sekä irrottaa arjesta viihdekirjoillaan. Kirjatarjonnassa on monipuolisesti kotimaisten ja ulkomaisten kirjailijoiden teoksia.

Tutustu kirjaluetteloomme täältä >>
Jännitystä moneen makuun
Marja Aarnipuron Kaarina Riikonen ratkaisee -sarjan kahdeksannessa, itsenäisessä osassa Murha toimituksessa Viikkolehden toimitus ajautuu kaaokseen, kun päätoimittaja murhataan.
Uuden Palo & Koski -sarjan aloittava Koskaan et voi tietää on psykologinen dekkari suvun vaietuista salaisuuksista. Kyseessä on esikoisteos espoolaiselta juristi Helena Lehtovirralta, joka on toiminut muun muassa eduskunnan henkilöstöpäällikkönä ja Ulkopoliittisen instituutin hallintojohtajana.
Tuomas Mustikaisen ja Jussi Sudenlehden Vaiennut kaupunki on tositapahtumista innoituksensa saanut rikosromaani, joka aloittaa Pahuuden anatomia -trilogian. Keväällä 1961 pankinjohtaja surmaa Lappeenrannassa vaimonsa ja kolme tytärtään. Sanomalehtimies Eino Heranen haluaa ymmärtää pahuuden syvintä olemusta ja alkaa tutkia tapauksen taustoja.
Tuomas Marjamäen humoristisessa rikoskirjassa Vain ajan kysymys juontaja Visa Keinonen on suosionsa huipulla, eivätkä häntä tunnu mitkään säännöt koskevan ennen kuin julkisuutta taitavasti manipuloiva mies menee liian pitkälle.
Kill your darlings – 10 tapaa murhata ystävä on tunnettujen rikoskirjailijoiden yhteisteos, jonka lukemisen jälkeen näkee ystävänpäivän uusin silmin. Kirjan tarinoiden takana ovat Marja Aarnipuro, Tapani Bagge, Taina Haahti, Kari Häkämies, JP Koskinen, Tuomas Lius, Max Manner, Eppu Nuotio, Markku Ropponen ja Ari Wahlsten.
Suomalaiset lukijat valloittaneen islantilaisdekkaristi Lilja Sigurdardóttirin Áróran tutkimuksia -sarjan päätösosassa Sysimusta kuilu Áróra yrittää selvittää siskonsa murhaajan.
Ruotsalaisen Charlotte Al-Khalilin Kun kaikki on ohi aloittaa stereotypioita haastavan jännityssarjan. Onnettomuuden vuoksi pyörätuoliin joutunut Olivia Oldenheim ajautuu lain harmaalle alueelle etsiessään todisteita tapauksessa, jossa väkivaltaista suhdetta paennut nainen katoaa.
Satsumakompleksi on englantilaisen koomikko, televisiojuontaja ja näyttelijä Bob Mortimerin monikerroksinen ja sopivan tummasävyinen cozy crime -dekkari, jonka hupsut yksityiskohdat ja nokkela sanailu pitävät otteessaan läpi yllätyksellisen ja mukaansatempaavan rikostarinan.
Mukaansatempaavia tarinoita ja historian pyörteitä
Timo J. Tuikan Kylä josta pojat katosivat on inhorealistinen ja hirtehishumoristinen ruumiinavaus lappilaispoikien elämästä ja sen vaarallisuudesta eri aikakausina.
Tiina Salmen esikoisteos Matilda on vangitseva omia polkuja kulkeneen naisen kasvutarina. Eletään 1890-luvun puoliväliä, kun talontytär Matilda joutuu yllättäen lähtemään lapsuudenkodistaan tien päälle ja luomaan uuden elämän Helsingissä.
Lai Wenin Tiananmenin varjot kertoo nuoren tytön elämästä Kiinassa sekä vuoden 1989 verilöylystä – siitä, miten kovan hinnan nuorten opiskelijoiden sukupolvi maksoi idealismistaan, sankaruudestaan ja rohkeudestaan.
Christina Eriksonin Kaipauksen aika on kutkuttavan romanttinen ja jännittävä historiallinen viihderomaani, joka jatkaa Svartån kartanon naisten tarinaa.
Tutustu myös näihin teoksiin
Natalie Jenner: Jäähyväiset Roomassa
Holly Gramazio: Aviomiehiä
Kim Andrea Brofeldt: Kaikki mikä jäi kesken
Danielle L. Jensen: Vereen tatuoitu
Susannah Nix: Poikaystävähypoteesi
Carole Matthews: Suklaaseuran häät
Sheila O’Flanagan: Rubiinihäät
Eleonore Holmgren: Takaisin saarelle
Richard Coles: Murha luostarissa
Peter James: Kuolema jättää viestin
Carin Gerhardsen: Viimeinen pisara
Steve Cavanagh: Toinen heistä valehtelee
Tutustu kirjaluetteloomme täältä >>
Lisätietoja ja mediavedospyynnöt: tiedotus@docendo.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veera TossavainenViestintäpäällikköDocendo
Puh:040 728 0924veera.tossavainen@docendo.fidocendo.fiLisätietoa julkaisijasta Docendo
Docendo
Piippukatu 7 A 7
40100 JYVÄSKYLÄ
https://docendo.fi
Me rakastamme hyviä kirjoja sekä aitoja tarinoita. Maineemme perustuu korkeatasoisiin sekä kiinnostaviin teoksiin, joiden tekijöinä ovat parhaat kirjailijat ja asiantuntijat. Docendo kuuluu Werner Söderström Osakeyhtiöön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Docendo
"Tehtaankadun kuiskaaja" Jaakko Laakso kertoo tarinansa kirjassaan Punainen takapiru15.10.2025 02:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa teoksen Punainen takapiru Jaakko Laakso julkistustilaisuuteen keskiviikkona 15. lokakuuta klo 17.00 Ravintola Ostrobotnian juhlasaliin. Ilmoittaudu tilaisuuteen tiedotteen linkistä. Ennakkohaastattelut järjestetään 13. lokakuuta Helsingissä.
Vakoilurengas vavisutti Suomea 1950-luvulla – yksityiskohdat julki7.10.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa Suuri suomalainen vakoilutapaus -kirjan julkistustilaisuuteen 8.10. klo 17 Kansallisarkiston luentosalissa osoitteessa Rauhankatu 17, Helsinki. Kirjailijoiden kanssa tapauksesta keskustelemassa Unto Hämäläinen. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tulistumista, alistumista ja kostamista – Lasse Laaksoselta sotilasylijohdon tunnehistoriasta kirja 18.9.18.9.2025 02:00:00 EEST | Tiedote
Tervetuloa Lasse Laaksosen Temperamenttia! Sotilasylijohdon tunnehistoria -kirjan julkistustilaisuuteen Ravintola Ostrobotnian Jääkärihuoneessa 18.9. klo 13.00 osoitteessa Museokatu 10. Laaksosen kanssa kirjasta keskustelemassa Jan Erola.
Sota on Venäjän normaalitila – poiminnat Docendon syksyn Venäjä-teoksista15.9.2025 13:31:27 EEST | Tiedote
Docendon syksyn Venäjä-kirjojen tekijöistä Mark Galeotti ja Peter Pomerantsev ovat kansainvälisesti arvostettuja asiantuntijoita. Toimittaja, pyydä arvostelukappaleet ja varaa kirjailijahaastattelu.
Tarja Lappalaisen Myrkkymurhat pureutuu Lembit Kapasen tapaukseen sekä muihin järkyttäviin myrkytysmurhiin4.9.2025 08:00:00 EEST | Kutsu
Virolainen valesairaanhoitaja Lembit Kapanen murhasi hoitamansa vanhuksen Salossa vuonna 2014. Tapaus ravisteli suomalaista rikoshistoriaa poikkeuksellisella tavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme