Vaasan yliopisto ja ABB sopivat laajasta strategisesta koulutus- ja tutkimusyhteistyöstä – uutena avauksena energian saatavuuteen ja toimitusvarmuuteen liittyvä tutkimus ja koulutus
6.11.2024 16:03:23 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopisto ja ABB Oy ovat allekirjoittaneet keskiviikkona 6. marraskuuta strategisen sopimuksen yhteistyöstä tutkimuksessa ja koulutuksessa. Tavoitteena on edistää monialaista yhteistyötä kestävän hyvinvoinnin, kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden vahvistamiseksi.

Uutena yhteistyön avauksena Vaasan yliopisto ja ABB ryhtyvät edistämään energian saatavuuteen ja toimitusvarmuuteen liittyvää monitieteistä tutkimusta ja kehitystä. Tätä toteutetaan muun muassa ABB:n tarpeisiin kohdennetulla tohtorikoulutuksella sekä yhteisesti rahoitetuilla tohtorikoulutuspaikoilla ABB:ltä tuleville tohtoriopiskelijoille. Lisäksi alasta kiinnostuneille ja opinnoissaan edistyneille opiskelijoille tarjotaan mentorointia sekä mahdollisuuksia projekti- ja lopputöihin sekä harjoittelu- ja kesätyöpaikkoihin ABB:llä.
Yhteistyö laajenee jatkossa myös opiskelijoiden innovaatiotoimintaan, kuten lokakuussa avattuun Vaasan korkeakoulujen yhteiseen Startup-tilaan, joka tukee uusia kokeiluja, verkostoitumista ja yrittäjyystaitojen kehittämistä.
– Uusi strateginen sopimuksemme Vaasan yliopiston kanssa mahdollistaa pitkäjänteisen ja molemminpuolisen sitoutumisen koulutuksen kehittämiseen. Suomen ABB:llä on tärkeä rooli konsernin sisällä, esimerkiksi joka seitsemäs Suomen ABB:läinen kehittää uusia tuotteita, palveluita tai teknologioita. Tämä vaatii henkilöstön osaamisen jatkuvaa kehittämistä osana elinikäisen oppimisen kulttuuriamme. Myös työelämä on murroksessa ja vaatii uudenlaisia taitoja, ABB Oy:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen sanoo. – Sopimuksen myötä yhteistyömme Vaasan yliopiston kanssa laajenee ja kattaa jatkossa osallistumisen teknisen koulutuksen lisäksi johtamiskoulutukseen sekä erilaisia räätälöityjä täydennys- ja jatkokoulutusmahdollisuuksia ABB:n henkilöstölle. Tärkeää on myös tulevaisuuden osaajien varmistaminen. Vaasan liiketoimintayksikkömme tekevät tiivistä koulutusyhteistyötä, jotta Vaasan yliopistosta valmistuneilla on hyvät valmiudet vastata rekrytointitarpeisiimme.
– Yliopiston strategian mukaisesti tavoittelemme lisääntyvää ja laajempaa tutkimus- ja koulutusyhteistyötä yritysten kanssa. Tämä strateginen kumppanuussopimus ABB:n kanssa on merkittävä askel kohti kestävämpää tulevaisuutta. Se tuo mukanaan uusia ratkaisuja kestävän energian ja liiketoiminnan saavuttamiseksi ja luo uusia mahdollisuuksia opiskelijoillemme ja tutkijoillemme. Yhteistyöllä pyrimme vahvistamaan, että kaikilla yliopistomme aloilla – liiketaloustieteissä, tekniikassa ja yhteiskuntatieteissä – koulutamme ABB:lle osaajia heidän tarpeisiinsa. Yhteistyömme toimii esimerkkinä siitä, miten yhdessä toimimalla voimme saavuttaa enemmän ja luoda kestävämmän sekä tutkimus- ja kehitysorientoituneemman yhteiskunnan kaikille, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
Vaasan yliopisto ja ABB ovat tehneet yhteistyötä monella eri saralla jo pitkään. Nykyiset yhteistyön muodot, kuten tutkimuslaboratoriot ja tutkimusyhteistyö liittyen muun muassa joustaviin energiaresursseihin, nykyaikaisiin sähköjärjestelmiin ja älykkäisiin ratkaisuihin, jatkuvat sopimuksen myötä. Rakenteilla on myös uusi WSTAR-laboratorio. Nyt solmittu strateginen sopimus laajentaa, monipuolistaa ja syventää yhteistyötä. Yliopisto ja ABB sitoutuvat edistämään erityisesti vihreää siirtymää sekä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista monialaisilla kokeiluilla.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Pekka Tiitinen, ABB Oy, p. 010 22 23850
Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8611
Yhteyshenkilöt
Tiina RamsilaPäällikkö, Viestintä, brändi ja markkinointiVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498110tiina.ramsila@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Avoimuus ei takaa tiedon tasapuolisuutta tulosjulkistustilaisuuksissa4.9.2026 09:57:49 EEST | Tiedote
Pörssiyhtiöiden tulosjulkistustilaisuuksien Q&A-osiot voivat olla tavallisille sijoittajille vaikeita seurattavia – analyytikoiden ja yritysjohdon käyttämä kieli ei avaudu muille helposti. Vaasan yliopistossa tarkastettava Kaisa Penttisen laskentatoimen väitöskirja osoittaa, että Q&A-osiot tarjoavat kuitenkin lisätietoa pelkkiin kirjallisiin raportteihin verrattuna.
Jukka Sihvonen laskentatoimen professoriksi Vaasan yliopistoon: "Tekoäly muuttaa työtä, mutta osaaminen ratkaisee"3.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden tohtori Jukka Sihvonen on aloittanut Vaasan yliopiston laskentatoimen professorina syyskuussa. Professuurin erityisalana on data-analytiikka liiketoiminnassa. Sihvonen on erikoistunut laskentatoimen ja rahoituksen digitaaliseen muutokseen sekä erityisesti datan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa.
Bonnie Buchanan rahoituksen professoriksi Vaasan yliopistoon: "Rahoitusmarkkinat ja -instrumentit ovat avainasemassa uusiutuvan energian rahoittamisessa"2.9.2026 09:43:28 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden tohtori Bonnie Buchanan on nimitetty Vaasan yliopiston rahoituksen professoriksi, erityisalanaan kestävä rahoitus ja liiketoiminnan muutos energiasiirtymässä. Kansainvälisesti arvostettu kestävän rahoituksen tutkija Buchanan liittyi Vaasan yliopistoon Suomen Akatemian 2,5 miljoonan euron strategisen profiloitumisrahoituksen myötä.
Tekoälyn vastuullinen johtaminen vaatii ihmistä – vastuu ei kuulu algoritmille vaan yritysjohdolle31.8.2026 14:02:22 EEST | Tiedote
Vaasan yliopiston väitöstutkimus tarkastelee tekoälyn johtamista kansallisten rajojen yli. Rakibul Hasanin kansainvälisen liiketoiminnan väitöstutkimus tarjoaa käytännön ohjeita muun muassa johtajille, jotta tekoälyn käyttäjien hyvinvointi voitaisiin turvata.
Turvapaikanhakijalasten asemasta energiasiirtymään – Vaasan yliopiston väitöskirjatutkijat tarkastelevat ihmisoikeuksien toteutumista25.8.2026 09:30:28 EEST | Tiedote
Ihmisoikeuksien toteutuminen ei ole itsestäänselvyys. Se näkyy niin turvapaikkapäätöksissä kuin luonnonvarojen hallinnassakin. Vaasan yliopiston julkisoikeuden väitöskirjatutkijat Tiina Petrelius ja Ama Opoku Acquah tarkastelevat tutkimuksissaan, miten oikeuksia suojellaan käytännössä hyvin erilaisissa toimintaympäristöissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme