Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Tiina Elo esittävät muutoksia tuloverolakiin — Yhteisöjen verovähennysoikeuden laajentaminen helpottaisi järjestöjen talousahdinkoa
Hopsu ja Elo ovat tehneet lakialoitteet, joissa esittävät yhteisöjen verovähennysoikeuden laajentamista koskemaan ilmastokriisin torjumisen, ympäristön-, luonnon- ja eläinsuojelun sekä sosiaali- ja terveysalan, kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun, rauhantyön, kansainvälisen yhteistyön ja globaalikasvatuksen hyväksi toimiville kansalaisjärjestöille tehtyjä lahjoituksia. Nykyisellään yhteisöjen oikeus vähentää lahjoitukset verotuksessa koskee vain lahjoituksia, jotka on tehty tiedettä, taidetta tai suomalaisen kulttuuriperinteen säilyttämistä edistävään tarkoitukseen.

Orpon hallitus on tehnyt massiiviset leikkaukset kansalaisjärjestöjen rahoitukseen ja linjannut, että kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen rahoituksesta suuremman osan on tulevaisuudessa tultava lahjoituksista valtion rahoituksen sijaan. Tästä huolimatta Orpon hallitus on ollut tähän mennessä valmis helpottamaan järjestöjen mahdollisuuksia lahjoitusten keräämiseen vain hyvin vähän.
– Orpon hallituksen päätös tehdä erittäin suuret leikkaukset kansalaisjärjestöjen rahoitukseen vaikeuttaa merkittävästi järjestöjen tekemää tärkeää työtä. Esimerkiksi sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset osuvat osin samoihin ihmisryhmiin, joihin hallituksen tukia koskevat päätökset iskevät jo valmiiksi kipeästi. Myös humanitaariset ja pakolaiskriisit maailmalla ovat lisääntyneet ja Suomi leikkaa samaan aikaan kehitysyhteistyörahoitustaan rajusti. Yhteisöjen verovähennysoikeuden laajentaminen koskemaan myös tiedettä ja kulttuuria laajempaa järjestökenttää olisi toimiva keino eri järjestöjen tukemiseen ja voisi kannustaa lahjoituskulttuurin vahvistumista Suomessa, Hopsu vaatii.
– Aktiivinen järjestökenttä on olennainen osa elinvoimaista kansalaisyhteiskuntaa ja toimivaa demokratiaa. Orpon hallituksen leikkaukset järjestökentälle osuvat aikaan, jolloin tarvitsisimme kipeästi järjestöjen apua aikamme suurten ongelmien, kuten ilmaston kuumenemisen, luontokadon ja eriarvoisuuden kasvun pysäyttämiseen. Tarve esimerkiksi ilmastokriisin ja luontokadon pysäyttämiseksi toimivien järjestöjen työlle on suurempi kuin koskaan. Toivon, että eduskunta hyväksyy lakialoitteemme, jotta myös näillä järjestöillä on mahdollisuus tilkitä Orpon hallituksen leikkausten tekemää aukkoa niiden rahoitukseen edes osittain, Elo toteaa.
Hopsun ja Elon tekemät lakialoitteet ovat tänään täysistunnossa käsittelyssä.
Linkit aloitteisiin:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ympäristöministeri Krista Mikkonen: Kokoomus on täysin lobbareiden vietävissä – nyt kaivosyhtiöt ovat kaatamassa hallituksen kaivosveron korotuksen11.11.2025 12:06:32 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen hämmästelee hallituksen venkoilua kaivosveron nostossa. Kaivosveron nostaminen toisi lisää kipeästi kaivattuja verotuloja ja varmistaisi ettei mineraalejamme luovuteta pilkkahintaan.
Vihreiden Elo lähettää terveisiä Marttisen työryhmälle: “Krääsätalous kuriin -aloitteen hyväksyminen olisi tärkeä ensimmäinen askel”10.11.2025 15:50:13 EET | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo kiittää työministeri Matias Marttista siitä, että hallitus on viimein tarttumassa holtittomasti kasvavan krääsäkaupan ongelmiin. Työryhmälle hän lähettää terveisinä valmiin mallin Ranskasta sekä kansalaisaloitteen toimenpidelistan.
Vihreiden Hyrkkö VM:n velkalaskelmista: "Luonto ottaa velkajarrusta niskalenkin, jos ilmastotoimettomuus jatkuu”10.11.2025 10:14:16 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja parlamentaarisen finanssipoliittisen työryhmän jäsen Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen kyvyttömyyttä hyväksyä ilmastokriisin taloudellisia vaikutuksia. Hänen mukaansa valtiovarainministeriön laskelmat osoittavat, että suunnanmuutos on välttämätön.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Pääministeripuolue katsoo sivusta, kun hallituskumppanit heikentävät norpan suojelua ja ilmastokriisin torjuntaa8.11.2025 14:26:07 EET | Tiedote
Pääministeripuolue kokoomus vakuuttaa puheissaan ottavansa ilmasto- ja luontokriisin vakavasti, mutta käytännössä se antaa perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien sanella linjan. Kokoomuksen ympäristöpolitiikka jää Mikkosen mukaan puheen tasolle – ja hallituskumppaneille puheetkin ovat liikaa, kun ilmastotavoitteita ja saimaannorpan suojelua halutaan heikentää.
Inka Hopsu: Suomen on toimittava Sudanin kriisin pysäyttämiseksi – siviilien kärsimys ei saa jäädä unohduksiin7.11.2025 15:38:41 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii, että Suomen on lisättävä humanitaarista apua, vaikutettava YK:ssa ja EU:ssa aktiivisesti väkivallan lopettamiseksi sekä tehtävä työtä siviilien suojelemiseksi ja sotarikosten tutkimiseksi. Hopsu jättää tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen Sudanin humanitaarisen kriisin helpottamisesta ja toimista sodan lopettamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme