Maanmittauslaitos nousi parhaalle tasolle avoimen tieteen ja tutkimuksen seurannassa
Maanmittauslaitos sai korkeimman sijoituksen arvioinnissa, jossa seurataan tieteen avoimuutta. Tieteen avoimuus edistää tutkitun tiedon hyödyntämistä ja laajaa käyttöä yhteiskunnassa.
Avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta toteutettiin nykymuodossaan Suomessa toisen kerran vuonna 2024. Nyt julkaistuissa tuloksissa Maanmittauslaitos saavutti tason 5, joka on seurannan korkein taso. Edellisessä seurannassa vuonna 2022 Maanmittauslaitoksen taso oli 2.
Maanmittauslaitoksessa avoin tiede on osa tutkimusstrategiaa. Tutkimuksesta Maanmittauslaitoksessa vastaa Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI.
- Tähtäämme avoimen tieteen edistämiseen laajasti tutkimuksessamme, ja olemmekin iloisia, että tämä näkyy myös tuoreen arvioinnin tuloksissa, kertoo Maanmittauslaitoksen tutkimusjohtaja Mari Laakso.
Avoimen tieteen ja tutkimuksen seuranta 2024 käsittää kaikki suomalaiset yliopistot sekä ammattikorkeakoulut ja ne tutkimuslaitokset, joiden tiedot löytyvät tutkimustietovarannosta. Vuoden 2024 seurannassa tarkastelun kohteena olivat julkaiseminen, data ja infrastruktuuri, oppiminen ja toimintakulttuuri. Näiden lisäksi seurattiin edistämisen tapoja: ohjaavat dokumentit, palvelut ja yhteistyö. Seuranta toteutetaan jälleen vuonna 2026.
Lisätiedot
Tutkimusjohtaja Mari Laakso, Maanmittauslaitos +358 50 479 5092 etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi
Tutustu Avoimen tieteen ja tutkimuksen seurantaan 2024
https://avointiede.fi/fi/ajankohtaista/suomalaiset-tutkimusorganisaatiot-sitoutuneet-edistamaan-tieteen-avoimuutta
Tutustu Maanmittauslaitoksen tuloksiin
https://tiedejatutkimus.fi/fi/results/organization/4020217
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Mökinomistajan muistilista – mistä näkee tontin rajat, kuka tiellä saa kulkea?29.4.2025 08:51:01 EEST | Tiedote
Kun kesä ja mökkikausi taas koittavat, mökkiin ja sen omistamiseen liittyvät asiat mietityttävät monia. Maanmittauslaitoksen muistilista antaa vastaukset tärkeimpiin mökinomistajien kysymyksiin.
Tulviiko Suomessa tänä keväänä? Tutkimus osoittaa, että tulvien ajankohdat ovat muuttuneet arvaamattomiksi28.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitos on mukana tutkimuksessa, jossa on saatu viitteitä siitä, että tulvat ovat alkaneet siirtyä keväästä muihin vuodenaikoihin. Tutkijat rakentavat Suomen joista digitaalista mallia, joka auttaa ennakoimaan tulvien vaikutuksia ja varautumaan sään ääri-ilmiöihin.
Laki muuttuu: Maanmittauslaitos hoitamaan itärajan esteaidan korvausmenettelyt 1.5. alkaen25.4.2025 13:34:20 EEST | Tiedote
Suomen itärajalle nousevaan esteaitaan liittyvää korvausmenettelyä tehostetaan siten, että Maanmittauslaitos ratkaisee 1.5. lähtien korvausasiat Rajavartiolaitoksen sijaan. Tasavallan presidentti vahvisti lakimuutoksen perjantaina 25.4.
Tahallinen häirintä itärajalla piinaa lentoliikennettä ja yhteiskunnalle miljoonien arvoista aineistonkeruuta, nyt Maanmittauslaitoksen tutkijat testaavat ratkaisuja ongelmaan15.4.2025 07:56:54 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen tutkijat kehittävät ja testaavat satelliittipaikannuksen häirinnän tunnistusta ja sen vahinkojen torjuntaa huhtikuussa käynnistyvän EU:n rahoittaman tutkimushankkeen avulla. Ratkaisuja tullaan testaamaan Pohjois-Karjalassa. Ongelmanratkaisulle on huutava pula, sillä paikannushäirintä aiheuttaa turvallisuusriskejä ja taloudellista vahinkoa viranomaisille ja yrityksille.
Kolme miljoonaa rajapyykkiä epätarkasti kartalla – epäselvät tapaukset ratkeavat rajankäynnissä8.4.2025 07:12:47 EEST | Tiedote
Suomen metsissä ja tonttien kulmilla on noin 12 miljoonaa rajapyykkiä, joista joka neljännen sijainti ei ole tarkasti tiedossa. Modernit, tarkat mittalaitteet on saatu maanmittarien käyttöön vasta tällä vuosituhannella. Epätarkkoja sijainteja mitataan tarkoiksi aina maanmittaustoimitusten yhteydessä sekä tarvittaessa erillisessä rajankäynnissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme