Kreaten rakentamalle Telkäntaipaleen sillalle Vuoden silta 2024 -palkinto
Kreaten Lempäälään rakentama Telkäntaipaleen silta nappasi Vuoden silta 2024 -tunnustuksen RILin Siltapäivien yhteydessä. Junaradan ylittävän polveilevan ristikkosillan isoin lohko nostettiin paikoilleen tiukassa aikataulussa yhdellä Suomen järeimmistä nostureista.

Kreate rakensi suunnittele ja toteuta -urakkana Telkäntaipaleen sillan Lempäälään. Vuonna 2023 käyttöönotettu kevyen liikenteen silta on näyttävä kokonaisuus, joka mahdollistaa liikkumisen radan yli ja yhdistää Lempäälän keskustan toimivaksi kokonaisuudeksi.
– Rakensimme kohteen eri vaiheet omien ammattilaistemme voimin, minkä lisäksi vastasimme myös suunnittelunohjauksesta. Varmistimme radan häiriöttömän toiminnan huolellisella ennakkosuunnittelulla, muistelee sillan rakentamista johtanut työmaapäällikkö Juha Valjakka Kreatelta.
Silta on 57 metriä pitkä ja hyötyleveydeltään viisi metriä.
Sillan vaikuttava arkkitehtuurinen rakenne sai kiitosta tuomaristolta
RILin Vuoden silta 2024 -palkinnon voittanut Telkäntaipaleen silta on upea maamerkki aivan pääradan yllä Lempäälässä. Kilpailun tuomaristo kertoi perusteluissaan, että silta liittyy ympäristöönsä erittäin hyvin niin vieressä sijaitsevan Lempäälä-talon kuin muun rakennuskannan osalta. Huolellisesti suunnitelluilla yksityiskohdilla ja materiaalivalinnoilla on luotu kiinnostava kulkuyhteys radan yli. Sillan erikoinen rakenne on arkkitehtuuriltaan vakuuttava, ulkopuolen viistot ristikkosauvat vahvistavat kokonaismuotokieltä vinoine kattolappeineen.
– Myös sillan sisäpuolen ratkaisut ovat viimeisteltyjä. Puumateriaali katossa on tyylikäs ja lisää viihtyisyyttä. Valaistukseen on panostettu ja se on ohjelmoitava, toimiva ja upea sekä sillalla kulkijoille että maisemassa”, totesi kilpailun tuomariston puheenjohtaja Ville Alajoki RILin tiedotteessa.
Sillan tilasi Lempäälän kunta ja suunnitteli Ramboll.
65 tonnin siltalohkon nosto hankkeen vaativin työvaihe
Haastavin vaihe hankkeessa oli ensimmäisen isoimman siltalohkon nostaminen paikoilleen vilkkaan pääradan yläpuolella. Nosto suoritettiin kahden tunnin aikana neljän tunnin katkossa, johon oli huomioitu molempiin päihin jännitekatko lankojen siirto varten.
– Yli 65 tonnia painavan ja 30 metriä pitkän siltalohkon nosto vaati huolellista ennakkosuunnittelua, oikean kaluston sekä ennakkotestausta turvallisuuden ja sujuvuuden takaamiseksi. Työn täytyi onnistua radalle varatun liikenne- ja jännitekatkon aikana, joten teräsrakenne odotti valmiina nosturiin kiinnitettynä radan vieressä h-hetkeä. Onhan se aina hieno onnistuminen, kun nosto onnistuu ja junaliikenne toimi työstä huolimatta täysin häiriöttä, Valjakka kertoo
Ison noston jälkeen siltaan liitettiin vielä toinen pienempi siltalohko, joka ei vaatinut enää massiivista nosto-operaatiota vilkkaan pääradan päällä. Rakentaminen radan päällä kuitenkin jatkui.
– Jouduimme asentamaan siltalohkon lasit jälkeenpäin ja varmistimme verkkoratkaisulla sen, että lasit eivät tipu asennuksen aikana radalle. Myös katon eristäminen, panelointi ja pellittäminen liikennöidyn radan päällä vaati oman ennakkosuunnittelunsa, Valjakka sanoo
Kreate on Suomen johtava sillanrakentaja ja on toteuttanut useita erikoisosaamista vaativia siltoja, joista aiemmin RIL-palkittuja ovat Isoisän silta Helsingissä, Heikinkadun alikulkusilta Oulussa sekä Ylisoutajan silta Joensuussa. Kreaten ammattilaiset ovat rakentaneet myös muita RIL-palkittuja siltoja Kreateen yhdistyneen Insinööritoimisto Seppo Rantalan aikana, kuten Kirjastosillan Turussa ja Laukon sillan Tampereella. Tällä hetkellä Kreate rakentaa muun muassa teknisesti haastavaa Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltahanketta Paraisilla sekä Suomen pisintä siltaa Kruunuvuorensiltaa työyhteenliittymänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha ValjakkaTyömaapäällikköKreate Oy
Juha Valjakka toimi Telkäntaipaleen sillan työmaapäällikkönä. Tällä hetkellä hän on Kirjalansalmen siltahankkeen lohkopäällikkönä.
Kirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Materiaalipyynnöt
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate hakee Ruotsissa kasvua: uusi toimitusjohtaja nimitetty17.2.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Kenneth Wahlqvist on nimitetty Kreate Sverigen toimitusjohtajaksi 1.4.2025 alkaen. Hän on tehnyt yli 30 vuoden uran Skanskalla johtaen muun muassa mittavia rakennushankkeita ja infrarakentamisen liiketoimintayksikköä. Kreatella Wahlqvist keskittää energiansa Ruotsin kasvutavoitteiden varmistamiseen sekä Kreate Sverigen liiketoiminta-alueiden ja organisaatiorakenteen kehittämiseen.
Käytetystä hiekoitushiekasta seulotaan kierrätystuote Kreaten kiertotalousalueella30.1.2025 09:59:53 EET | Tiedote
Vaativan infran rakentaja Kreate on jo vuosia ollut aktiivinen kiertotalouden edistäjä. Viimeisin virstanpylväs saavutettiin tammikuussa 2025, kun yhtiö sai omalla kiertotalousalueellaan seulotulle hiekoitushiekalle Ei enää jätettä -statuksen tiettävästi ensimmäisenä rakennusalan toimijana Suomessa. Kierrätetyn hiekoitushiekan uudelleenkäyttö vähentää ympäristövaikutuksia ja jätteen määrää sekä tuo tuntuvaa säästöä hiekoittamisesta aiheutuviin kuluihin.
Kreate Skanskan kumppaniksi rakentamaan Koskelan varikkoa – toteutusvaiheen sopimuksen arvo lähes 58 miljoonaa euroa10.12.2024 14:37:26 EET | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut Skanskan kanssa toteutusvaiheen sopimuksen Koskelan uuden varikon rakentamisesta. Sopimuksen mukaisesti Kreate toteuttaa hankkeen rata- ja sähköratatyöt, vaihteiden ohjausjärjestelmän sekä kiertotalouden ratkaisut. Koskelan varikko on Kreaten ensimmäinen raitiotiehanke, mikä vahvistaa yhtiön tavoitetta kasvattaa raideympäristössä tehtävän liiketoiminnan osuutta kokonaisliikevaihdosta.
Innovoinnilla ja työsuunnittelulla vaikutusta rakennushankkeiden valmistumiseen – Kreate kiri kaksi merkittävää hanketta etuajassa maaliin28.11.2024 09:30:11 EET | Tiedote
Kaksi Kreaten väylärakentamisen kohdetta valmistui merkittävästi etuajassa. Oulussa Poikkimaantien urakkaosat luovutetaan tilaajalle vajaan vuoden etuajassa ja Helsingissä Nihdin esirakentaminen luovutettiin seitsemän kuukautta etuajassa. Molemmissa hankkeissa urakoitsijan onnistunut työsuunnittelu ja uudet ratkaisuehdotukset siivittivät onnistuneeseen lopputulokseen.
Näin rakennettiin näyttävä ylikäytäväsilta ikonisen Pispalan Haulitornin viereen – Santalahden silta yhdistää kaksi kaupunginosaa13.11.2024 12:06:56 EET | Tiedote
Uusi Santalahden ylikäytäväsilta Tampereella tarjoaa kauan kaivatun yhteyden Santalahden asuinkorttelin ja Pispalan valtatien välille. Kreate rakensi 70 metriä pitkän teräsrakenteisen sillan Tampere–Seinäjoki-radan yli suoraan asuinkorttelin hissi- ja porrastorniin. Mittavien teräsrakenteiden nostot tavanomaista ahtaamassa ja jyrkemmässä maastossa onnistuivat suunnitellusti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme