Salo tavoittelee Asuntomessuja vuodelle 2028
Salon kaupunki on hakenut Asuntomessuja vuodelle 2028. Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallitus on hyväksynyt Salon Asuntomessuhakemuksen ja arvioi Salon olevan erinomainen messukaupunki toteuttaa uudenlaiset monipaikkaiset Asuntomessut. Päätökset käynnistävät neuvotteluvaiheen, jonka tavoite on varmistaa Asuntomessujen onnistumisen edellytykset sekä arvioida toteuttamisen sisältöä ja yhteistyömallia yksityiskohtaisemmin.

Salon kaupunginvaltuusto teki maaliskuussa 2024 periaatepäätöksen hakea Asuntomessuja Saloon joko vuodeksi 2028, 2029 tai 2030. Suomen Asuntomessujen kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen kaupunki päätyi hakemaan Asuntomessuja Saloon vuodelle 2028.
Asuntomessut Salossa toteutetaan täysin uudenlaisella konseptilla. Yhden yhtenäisen messualueen sijasta messukohteet tulevat sijaitsemaan useammalla eri alueella, täydentäen jo olemassa olevaa kaupunkikuvaa – elinympäristöä ja luontoa kunnioittaen ja laatua korostaen. Asuntomessut tukevat kaupungin tavoitetta tarjota kestäviä ratkaisuja eheyttävään, muuntojoustavaan ja tiivistyvään kaupunkirakentamiseen.
”Asuntomessujen järjestäminen Salon keskustassa on luonteva ja kestävä tapa kehittää keskusta-aluetta pitkäjänteisesti sekä lisätä kaupungin tunnettuutta erityisesti monenlaisia asumisen vaihtoehtoja tarjoavana kaupunkina. Salon vahvuuksia ovat muun muassa loistava sijainti, aktiivinen elinkeinoelämä ja monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet”, Salon kaupungin elinvoimajohtaja Mika Mannervesi kertoo.
Valtuustoaloite Salossa tehtiin Asuntomessuihin liittyen jo toukokuussa 2017. Yksi silloisen kaupunkistrategian kärkihankkeista oli tulevaisuuden asumisympäristön kehittäminen. Asuntomessut nähtiin yhtenä mahdollisena kärkihankkeen toimenpiteenä.
”Keskusteluja on käyty kaikki nämä vuodet ja olemme määrätietoisesti pitäneet ajatusta Asuntomessuista mukana yhtenä mahdollisuutena, kun olemme suunnitelleet muun muassa keskustan ja jokivarren asuinrakentamista”, Mannervesi kertoo. ”Ajattelemme Salossa, että jokaisella on oikeus hyvään kotiin, laadukkaisiin peruspalveluihin ja turvalliseen ympäristöön asuinalueesta ja elämäntilanteesta riippumatta. Asuntomessut keskusta-alueella on osa tätä kokonaisuutta.”
Yhteistyömalli kirkastuu tarkemmissa neuvotteluissa
Salon kaupungin Asuntomessuhakemuksen hyväksyminen käynnistää kumppaneiden välille tarkemmat neuvottelut. Niissä tarkastellaan huolellisesti Salon kaupungin tavoitteita, hankkeen onnistumisen edellytyksiä ja kestävyyttä. Lisäksi määritellään yhteistyömalli ja vastuiden jakautuminen Asuntomessujen ja Salon kaupungin välillä. Pohjana on Asuntomessujen yli 50 vuoden kokemus messutapahtuman järjestämisestä ja sujuvan yhteistyön elementeistä.
Asuntomessujen tiimi iloitsee päästessään edistämään Salon tavoitteita ja tuomaan kaupunkiin uudenlaisen Asuntomessutapahtuman. Yleisömäärältään Suomen suurin messutapahtuma vahvistaa tunnetusti messupaikkakunnan elinvoimaa ja kiinnostavuutta kasvattaen myös positiivista muuttovirtaa.
”Salossa on aina osattu rakentaa maailmanluokan menestystä, mutta myös sopeutua äkillisiin muutoksiin. Arvelen, että salolaiset saavat jopa lisää puhtia rakennusalan tilapäisestä myllerryksestä”, Asuntomessujen toimitusjohtaja Mia Ahlström kertoo. ”Keskusteluissamme molemmista osapuolista huokuu joustavuus, tekemisen meininki ja periksiantamattomuus yhteisen tavoitteen eteen työskentelemiseksi.”
Nyt käynnistyvissä neuvotteluissa valmi
stellaan sisällöt, joilla voidaan edetä sitoviin yhteistyösopimuksiin osapuolten välillä. Asuntomessut Salossa -hankkeen sisällöstä ja erottautumistekijöistä kerrotaan lisää alkuvuodesta 2025.
Lue lisää Mitä Asuntomessut Salossa voisi olla? -artikkelista täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia AhlströmToimitusjohtaja
Osuuskunta Suomen Asuntomessut
Mika MannervesiElinvoimajohtaja
Salon kaupunki
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Asuntomessualueesta pysyvä vetovoimatekijä Ouluun18.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntomessut Oulussa onnistui tavoitteessaan jättää pysyvä jälki kaupunkikuvaan. Hartaanselänrannan rakentaminen oli alkusysäys koko alueen pitkäjänteiselle kehittämiselle.
Vuoden Mallitalo on kahden perheen yhteisprojekti – Hietasaaren Veistot hurmasivat RKL:n raadin Asuntomessuilla14.8.2025 18:45:00 EEST | Tiedote
Rakennusmestarit ja -insinöörit AMK RKL ry on valinnut Asuntomessuilla Oulussa Vuoden Mallitaloksi Hietasaaren Veistot. Palkitut kohteet ovat kahden oululaisperheen yhdessä toteuttama CLT-rakenteinen pientalokokonaisuus, jota yhdistää yhteinen piha, terassi ja kesäkeittiö.
Asuntomessut inspiroivat vuosikymmenestä toiseen27.7.2025 12:15:00 EEST | Artikkeli
Kirkkonummelaiset Raija ja Seppo Vahasalo tietävät, mitä tarkoittaa todellinen Asuntomessuinto. Pariskuntana he ovat kiertäneet Asuntomessuilla lähes jokaisena kesänä vuodesta 1988 alkaen, Sepon varhaisimmat messumuistot liittyvät Forssaan vuonna 1982.
Asuntomessut Oulussa auki – perinteisen pientaloasumisen suosio säilyy, mutta moni asia on ajateltava uudelleen17.7.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Asuntomessut Oulussa avautuvat 18. heinäkuuta. Tänä vuonna messuilla korostuvat erityisesti keinot ja oivallukset, joilla pientaloasumista kehitetään entistä kestävämmäksi, yhteisöllisemmäksi ja elämänmuutoksia paremmin huomioivaksi.
Moderni kyläsauna kellumaan Oulujoen suistoon3.7.2025 08:42:00 EEST | Tiedote
Asuntomessut Oulussa esittelee messukotien ohella myös Oulujoen rannassa kelluvan Olosaunan. Se yhdistää modernin arkkitehtuurin, perinteisen saunakulttuurin ja huippuluokan suomalaisen puurakentamisen ainutlaatuiseksi moniaistilliseksi kokemukseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme