SDP:n Marko Asell: Hallitus romuttamassa kuntien liikuntapaikkarakentamista
Liikuntapaikkarakentamisen määrärahat vähenevät ensi vuonna 9,5 miljoonaa euroa, kun talousarvioesityksessä liikuntapaikkarakentamiseen on varattu noin 17,5 miljoonaa euroa. Tämä leikkaus yhdessä rakentamisen kustannusten nousun kanssa heikentää merkittävästi liikuntapaikkarakentamisen ja -peruskorjaamisen hankkeiden käynnistymistä. Kunnat voivat viivästyttää peruskorjaus- ja uudisrakentamishankkeitaan, minkä myötä korjausvelkaa alkaa kasaantua tuleville vuosille. Valtion liikuntaneuvoston jäsen, kansanedustaja Marko Asell (sd.) on tehnyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

– Suhtautuminen liikuntaan on yksi esimerkki siitä, kuinka Orpon hallituksen puheet ja teot ovat täysin ristiriidassa. Hallitusohjelmassa puhutaan liikunnallisesta elämäntavasta ja tasa-arvoisesta mahdollisuudesta liikunnan harrastamiseen. Massiiviset määrärahaleikkaukset vievät kuitenkin kunnilta mahdollisuuden näiden tavoitteiden toteuttamiseen, Asell painottaa.
Esimerkiksi uimahallit ovat merkittäviä kansalaisten liikuttajia, mutta niiden rapistuminen ja merkittävä korjausvelka näkyvät tavalliselle kävijälle monin tavoin. Noin puolet Suomen 190 uimahallista on ikänsä puolesta käyttöikänsä päässä ja korjaustarpeessa. Rapistuvat uimahallit ovat yksi esimerkki siitä, kuinka palvelut uhkaavat tulevaisuudessa muuttua kuihtuvissa kunnissa.
Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan kaikkien Suomen liikuntapaikkojen korjausvelka on noin 680‒1 335 miljoonaa euroa. Suuri hintahaitari johtuu siitä, onko liikuntahallissa tarvetta myös käyttötarkoituksen muutokselle tai parannuksille.
Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksilla on tärkeä vipuvaikutus rakentamisen investoinneille erityisesti pienempien kaupunkien ja kuntien kohdalla. Valtionavustuksen saamisella on myös merkittävä rooli kuntien liikuntapaikkarakentamisen hankkeiden toteutumisessa. Joissakin kunnissa on linjattu, että rakentamishanke käynnistyy vain, jos hankkeelle saadaan valtionavustus.
Yhteyshenkilöt
Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Marko Asell: Hallitus aikoo pettää Suomen nuoret6.3.2025 16:08:58 EET | Tiedote
Kansakuntamme menestys riippuu siitä, miten meidän nuorillamme menee, näin todetaan hallitusohjelmassa. Nuorisoalan tietojen mukaan hallitus on kuitenkin kohdistamassa kevään kehysriihessä nuorisoalalle ja nuorisojärjestöille 7,5 miljoonan euron valtionavustusleikkauksen. Tämä on 40 % avustuksista. – Nuoriin on jo kohdistettu merkittäviä leikkauksia ja nyt hallitus aikoo jatkaa taakan kasaamista nuorten harteille. Jälleen kerran näyttää siltä, että hallitus aikoo vaikeuttaa jo ennestään heikossa asemassa olevien tilannetta, kansanedustaja Marko Asell (sd.) ihmettelee.
SDP:n Eloranta: Hallitus suunnittelee kohtalokkaita säästöjä nuorisoalalle6.3.2025 15:34:13 EET | Tiedote
Nuorisoala ry:n tietojen mukaan hallituksen puoliväliriihessä nuorisoalan järjestöiltä ollaan mahdollisesti leikkaamassa jopa 40 prosenttia valtionavustuksista. SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta vaatii hallitusta luopumaan lyhytnäköisistä nuorisoalan leikkauksista.
SDP:n Perholehto: Pitääkö Orpo ilmastolupauksensa vai ryhtyykö hallitus siirtämään maalia?6.3.2025 09:43:00 EET | Tiedote
– Yli 200 teollisuusyritystä nousi eilen vaatimaan samaa, minkä Murron kasvutyöryhmän raportti jo vahvisti. Jos haluamme Suomeen kestävää kasvua, on Orpon saatava hallituksensa rivit suoriksi, koska epävarmuus ilmastopolitiikassa jarruttaa talouskasvua, vaatii ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).
SDP:n Saku Nikkanen: Jätin kirjallisen kysymyksen AVMS direktiiviin liittyvästä kotimaisten av-tuotantojen kulttuurirahoituksen mahdollisuudesta5.3.2025 13:35:24 EET | Tiedote
Orpon hallitus on vähentänyt suomalaisen kulttuurin budjettirahoitusta. Ylen uutisoinnin mukaan rahoituksen vähyys näkyy jo esimerkiksi näyttelijöiden heikentyneissä työllistymismahdollisuuksissa. Asiaan olisi mahdollista saada helpotusta. Euroopan unionin Audiovisual Media Services (AVMS) direktiivi sisältää pykälän, joka mahdollistaa valtiolle oikeuden vaatia kansainvälisiä suoratoistopalveluja rahoittamaan kotimaisia audiovisuaalisia tuotantoja, kertoo Saku Nikkanen.
Sdp:n kansanedustaja Paula Werning: Kansalaisneuvonnan lakkauttaminen vaikeuttaa kansalaisten asiointia5.3.2025 11:33:30 EET | Tiedote
Hallitus aikoo lakkauttaa Kouvolassa toimivan kansalaisneuvonnan osana Digi- ja väestötietoviraston toimintojen uudelleenjärjestelyjä. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää päätöstä vastuuttomana ja kyseenalaistaa hallituksen perustelut säästöistä ja tehokkuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme