Tulipalo Tampereen Ruskossa jatkuu
Tulipalo jätteenkäsittelylaitoksella Tampereen Ruskossa jatkuu edelleen. Myös Ruskon alueelle 5.11.2024 annettu vaaratiedote on yhä voimassa.

Tampereen Ruskossa jätteenkäsittelylaitoksen tulipalo jatkuu kolmatta päivää. Ruskon alueelle annettu vaaratiedote on yhä voimassa, vaikka savunmuodostus palosta on ajoittain vähentynyt.
Päivystävänä päällikkönä toimiva palopäällikkö Jari Nieminen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että pelastuslaitos on siirtynyt sammutusraivaukseen, jonka avulla pyritään purkamaan hallin vaurioituneita rakenteita sekä päästä käsiksi jätekasan palopesäkkeisiin.
— Ainoa keino saada tulipalo sammumaan on hajottaa ja levittää palavaa jätekasaa, ja kaivaa palopesäkkeitä esille, sillä jätemassa on tiivistä eikä sammutusvesi pääse sinne muuten, Nieminen kuvaa työvaihetta.
Aktiivinen rakenteiden purku ja sammutustyö jatkuu ainakin perjantaihin aamupäivään saakka.
Vaaratiedote edelleen voimassa
Savunmuodostus tulipalosta on vähentynyt, mutta pelastuslaitos on varautunut myös siihen, että savunmäärä lisääntyy ja sitä pääsee leviämään muuallekin kuin Ruskon alueelle.
— Vaara-alue on tällä hetkellä Ruskon alue, jonne myös vaaratiedote on annettu. Mikäli muilla alueilla esiintyy aistinvaraisesti arvioiden savu- tai hajuhaittaa, kannattaa asunnon ikkunat sulkea ja ilmanvaihtoa pienentää tai tarvittaessa sulkea hetkellisesti kokonaan, Nieminen sanoo.
— Tällä hetkellä tuulen suunta ja nopeus ovat suotuisia sen suhteen, että vaara-aluetta ei tarvitse laajentaa, mutta seuraamme tilannetta jatkuvasti.
Pelastuslaitos lisännyt valmiutta
Pelastuslaitoksen resurssien ja jatkuvuudenhallinta on varmistettu ja päivittäistoiminta jatkuu normaalein resurssein. Ruskon tulipaloa varten pelastuslaitokselle on perustettu oma johtokeskus, minkä avulla osaltaan varmistetaan myös muiden onnettomuuksien hoitaminen.
— Johtokeskuksessa seurataan reaaliaikaisesti tilanteen kehittymistä, seuraamme aktiivisesti myös sääolosuhteita ja myös onnettomuusviestintä on keskitetty, Nieminen kertoo.
Tilanteen yleisjohto on pelastusviranomaisella ja yhteistyötä tehdään eri viranomaisten kanssa. Palopaikalla on tällä hetkellä 30 pelastusyksikköä ja henkilöstöä noin 50.
Tampereen kaupunki ja ELY-keskus tiedottavat erikseen ympäristö- ja terveysvaikutuksista vielä tänään.
Pirkanmaan pelastuslaitos tiedottaa tulipalosta seuraavan kerran viimeistään 7.11.2024 klo 21.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivystävä päällikkö
Puh:03 384 5900Tietoa julkaisijasta
Vastaamme pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden järjestämisestä Pirkanmaalla. Osana Suomen suurinta hyvinvointialuetta työllistämme pelastuspalveluiden palvelulinjalla yli 700 vakituista henkilöä. Lisäksi pelastustoimen hälytystehtäville osallistuu sopimuspalokuntalaisia ja sivutoimista henkilöstöämme, joita on yhteensä noin 950 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan pelastuslaitos
Turvallisesti juhannuksen viettoon18.6.2025 13:03:02 EEST | Tiedote
Tänä vuonna sääennuste lupailee ainakin osaksi juhannusta sateista säätä, mutta tulen kanssa on silti syytä olla varovainen, jos juhannuskokon aikoo polttaa. Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastus- ja ensihoitopalvelut muistuttaa turvallisuusasioiden huomioinnista mökeillä ja vesistöjen äärellä.
Pirkanmaalla sopimuspalokunnat ovat merkittävä osa turvallisuutta28.5.2025 16:26:36 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on käyty keskustelua sopimuspalokuntien roolista osana pelastustoimintaa. Pirkanmaan hyvinvointialueella sopimuspalokuntatoimintaa kehitetään edelleen, ja sopimuspalokunnat ovat merkittävä tekijä osana maakunnan turvallisuuden ylläpitämistä.
Moniviranomaisharjoitus Tampere-Pirkkalan lentoasemalla – harjoituksesta ei aiheudu haittaa sivullisille5.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Tampere-Pirkkalan lentoasemalla järjestetään SAR2025 -suuronnettomuusharjoitus 7.5.2025 kello 9–14 välisenä aikana. Harjoituksen aikana lentoasemalla sekä sen läheisyydessä liikkuu eri viranomaisten henkilöstöä ja ajoneuvoja.
Maastopalovaroitus voimassa pääsiäisen ajan, avotulen teko on kielletty Pirkanmaalla17.4.2025 13:52:31 EEST | Tiedote
Pirkanmaan pääsiäiseen on luvattu kaunista keliä, joka tuo mukanaan myös voimassa olevan maastopalovaroituksen. Pitkä viikonloppu houkuttaa hoitamaan rästissä olevia pihatöitä. Risujen ja roskien polttaminen pitää kuitenkin jättää toiseen viikonloppuun.
Pelastuslaitoksen tehtävissä käynnissä keväinen piikki: ”Parasta olisi jo pysyä kokonaan pois jäiltä”28.3.2025 14:40:54 EET | Tiedote
Pirkanmaalla on saatu nauttia upeista kevätsäistä. Lämmin auringonpaiste kutsuu ulkoilemaan ja bongailemaan kevään merkkejä. Pelastuslaitoksella näihin merkkeihin kuuluvat valitettavasti myös heikkojen jäiden aiheuttamat vaaratilanteet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme