Vaasassa jo yli 70 000 asukasta – maahanmuutto ja työllisyys kasvun vetureina
7.11.2024 15:55:42 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan väkiluku kasvoi Tilastokeskuksen ennakkoväkilukutietojen mukaan 1162 asukkaalla tammi-syyskuussa 2024. Syyskuun lopussa Vaasassa oli yhteensä 70 118 asukasta.

Huima kehitys on jatkoa viime vuodelle, jolloin Vaasan asukasmäärä kasvoi 968 henkilöllä. Edellisen kerran Vaasan väkiluku on kasvanut yhtä voimakkaasti 1970-luvulla.
– Historiallisen rajapyykin rikkoutuminen tuo positiivista virettä koko seudun kehittämiseen. Luvut tarkentuvat vielä loppuvuoden aikana, ja pyrimme myös selvittämään milloin 70 000 asukas muutti kaupunkiin, asuntopäällikkö Jonas Nylén iloitsee.
Maahanmuutto ja vahva työllisyystilanne kasvun vetureina
Voimakkaan kasvun taustalla on erityisesti maahanmuutto, joka on ollut merkittävä väestönkasvun lähde Vaasassa jo useamman vuoden ajan. Keskikokoisista kasvukaupungeista Vaasalla on suurin maahanmuuttajataustainen väestö.
Vaasan seudun erinomainen työllisyystilanne houkuttelee kaupunkiin uusia osaajia myös ulkomailta, mikä on entistä tärkeämpää kasvutavoitteiden kannalta.
– Maahanmuutosta on muodostunut yhä suurempi etu Vaasalle. On myös hienoa nähdä, että Vaasa houkuttelee entistä enemmän työikäisiä muuttajia, Nylén sanoo.
Suomeen muuttavien ja täällä asuvien maahanmuuttajien ikärakenne on huomattavasti nuorempi kuin suomalaistaustaisten. Uudet tulijat muodostavat näin ollen merkittävän piristysruiskeen myös maamme väestörakenteelle.
Vuokra-asuntojen kysyntä huippulukemissa
Kasvava väestö on asettanut haasteita Vaasan vuokra-asuntomarkkinoille. Kaupungin vuokrayksiöt ovat käytännössä loppu, eikä kohtuuhintaisia kaksioitakaan ole hirveästi tarjolla.
– Vahva väestönkasvu tuo mukanaan myös asuntotarpeita. Tarvitsemme kipeästi uusia vuokra-asuntoja, jotta voimme tarjota koteja niin opiskelijoille, kuin muillekin asukkaille, Nylén kertoo.
Vaasassa on vireillä kaksi ARA-rahoitteista opiskelija-asuntohanketta, mutta vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tuotanto on olematonta asuntorakennusalan laskusuhdanteen vuoksi.
– Pitkän aikavälin kasvu vaatii monipuolista asuntotuotantoa. Kaupungin kehittyminen edellyttää, että pystymme vastaamaan asuntojen kysyntään, erityisesti vuokra-asuntopuolella, Nylén summaa.
Vaasan tammi-syyskuun 2024 väestönkehityksen osatekijät:
- Nettomaahanmuutto +1 267 henkilöä (+1 025 henkilöä tammi-syyskuussa 2023)
- Kuntien välinen nettomuutto +1 henkilöä (+27 henkilöä tammi-syyskuussa 2023)
- Luonnollinen väestönlisäys (syntyneet – kuolleet) -30 henkilöä (-164 henkilöä tammi-syyskuussa 2023)
- Väkiluvun korjaus -76 henkilöä (+4 henkilöä tammi-syyskuussa 2023)
- Kokonaismuutos / väestönkasvu + 1 162 henkilöä (+ 892 tammi-syyskuussa 2023)
Ikäryhmittäinen väestönmuutos oli tammi-syyskuussa 2024 tasaisempaa verrattuna vuoden takaiseen kehitykseen. Tammi-syyskuun 2024 väestönkasvusta 15-19-vuotiaiden osuus oli 18,2 %, 20-29-vuotiaiden osuus 31,4 %, 30-39-vuotiaiden osuus 17,8 %, 40-59-vuotiaiden osuus 18,3 % ja 60+ -vuotiaiden osuus 18,6 %.
Väestönmuutos ikäryhmittäin:
- 0–9-vuotiaat: -68 henkilöä
- 10–14-vuotiaat: +17 henkilöä
- 15–19-vuotiaat: +212 henkilöä
- 20–24-vuotiaat: +110 henkilöä
- 25–29-vuotiaat: +255 henkilöä
- 30–39-vuotiaat: +207 henkilöä
- 40–49-vuotiaat: +188 henkilöä
- 50–59-vuotiaat: +25 henkilöä
- 60+ -vuotiaat: +216 henkilöä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nylen Jonas
Asuntopäällikkö
+358401393617
jonas.nylen@vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vasas badstränder uppfyllde kvalitetskraven17.7.2026 13:26:47 EEST | Pressmeddelande
De senaste badvattenproverna har tagits 13.7.2026 från 11 allmänna badstränder, vilka är Abborrön, Sandö, Gustavsborg, Smulterö, Strömsö, Storviken, Kronvik, Vikinga, Annala i Merikart, Top Campings campingområdet samt Säivänkangas i Laihela.
Vaasan uimarannat täyttivät laatuvaatimukset17.7.2026 13:26:33 EEST | Tiedote
Viimeisimmät uimavesinäytteet on otettu 13.7.2026 11 yleiseltä uimarannalta, joita ovat Ahvensaari, Hietasaari, Kustaanlinna, Mansikkasaari, Strömsö, Isolahti, Kronvik, Viikinga, Annala Merikaarrossa, Top Campingin leirintäalue sekä Säivänkangas Laihialla.
Vasa minskar buller och utsläpp vid skötseln av grönområden17.7.2026 10:14:33 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad har i sommar tagit i bruk två eldrivna batterigräsklippare. De nya arbetsredskapen stöder stadens miljö- och klimatmål.
Vaasa vähentää melua ja päästöjä viheralueiden hoidossa17.7.2026 10:14:11 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki on tänä kesänä ottanut käyttöön kaksi sähköllä toimivaa akkuruohonleikkuria. Uudet työvälineet tukevat kaupungin ympäristö- ja ilmastotavoitteita.
Travdalen är fortfarande stängd för trafik och parkering7.7.2026 15:58:47 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad påminner om att man inte heller under sportevenemang får röra sig eller parkera i Travdalen. En gata har öppnats på området för byggarbetstrafik, men den är inte i allmänt bruk.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

