Teollisuustuotanto kasvaa jo neljättä kuukautta peräkkäin – uudet tilaukset sen sijaan laskussa
8.11.2024 08:01:18 EET | Tilastokeskus | Tiedote
Teollisuuden (BCD) työpäiväkorjattu tuotanto on kasvanut yhtäjaksoisesti jo neljä kuukautta vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna. Syyskuussa kasvoivat erityisesti metsäteollisuus ja sähkö- ja elektroniikkateollisuus.
Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen teollisuustuotannon volyymi-indeksi -tilaston viimeisimmästä julkistuksesta.
Metsäteollisuudessa työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi syyskuussa 14,0 % vuotta aiemmasta.
”Metsäteollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto on nyt kasvanut yhtäjaksoisesti viiden kuukauden ajan. Metsäteollisuudessa pidemmän ajan tuotannon trendi on silti vielä teollisuuden trendin tasoa huomattavasti matalammalla”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Maarit Mäkelä kertoo.
Positiivista kehitystä on ollut jonkin aikaa myös sähkö- ja elektroniikkateollisuuden toimialalla.
”Sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi syyskuussa 9,5 % edellisvuodesta. Toimialan tuotanto on nyt kasvanut kaksi kuukautta peräkkäin. Sitä ennen työpäiväkorjattu tuotanto laski vuoden yhtäjaksoisesti”, Mäkelä toteaa.
Teollisuustuotanto kasvoi syyskuussa kaikkiaan 1,0 % viimevuotiseen verrattuna. Elokuu ja varsinkin heinäkuu olivat syyskuuta voimakkaampia kasvukuukausia. Kuukausitasolla tarkasteltuna teollisuustuotanto väheni syyskuussa 1,1 % edellisestä kuukaudesta. Suurimmat teollisuudenalat ovat metalliteollisuus ja kemianteollisuus. Kemianteollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi syyskuussa 6,6 % vuotta aiemmista lukemista.
Teollisuuden uudet tilaukset vähentyneet koko kuluvan vuoden
Uusia tilauksia yritykset saivat syyskuussa vuodentakaista enemmän juuri kemianteollisuudessa, jossa tilausten arvo oli 14,8 % edellistä vuotta suurempi. Muilla teollisuuden päätoimialoilla uudet tilaukset vähenivät, ja koko teollisuuden syyskuun uusien tilausten arvo oli 5,4 % viime vuotta pienempi, selviää teollisuuden uudet tilaukset -tilaston julkistuksesta.
”Syyskuun tulos kuvastaa aika hyvin koko kuluvaa vuotta. Uudet tilaukset ovat vähentyneet tammi-syyskuussa 5,9 % vuotta aiemmasta, ja tilausten arvo on pienentynyt kaikilla teollisuuden päätoimialoilla”, yliaktuaari Petri Koivisto kertoo.
”Pientä käännettä parempaan on ehkä nähtävissä kemianteollisuudessa, jossa tilausten arvo on kasvanut hieman edellisvuodesta sekä toisella että kolmannella vuosineljänneksellä. Paperiteollisuudessa ja metalliteollisuudessa tilaukset ovat sen sijaan edelleen vähentyneet.”
Teollisuuden volyymi-indeksin toimialakattavuus on laajempi kuin teollisuuden uusien tilausten tilaston. Lisäksi jälkimmäinen lasketaan käyvin arvoin. Tilastot eivät siis ole keskenään suoraan verrannollisia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri KoivistoYliaktuaari
Puh:029 551 3669petri.koivisto@stat.fiMaarit Mäkelä
Puh:029 551 3324maarit.makela@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Konkurssiluvut yhä korkealla – vuosisumma jälleen kerran 2000-luvun ennätykseen12.3.2026 08:03:20 EET | Tiedote
Helmikuu ei tuonut käännettä konkurssiaaltoon. Kuukauden aikana haettiin konkurssiin kaikkiaan 379 yritystä, mikä on 51 enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin.
Korjaus tiedotteeseen "Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut"9.3.2026 13:47:40 EET | Tiedote
18–29-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä kasvoi vuonna 2024 kaikkiaan 36 000 henkilöllä, ei 56 000:lla, kuten tiedotteessa aiemmin virheellisesti kirjoitettiin.
Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä on kasvanut6.3.2026 08:06:34 EET | Tiedote
Yhä useampi nuori aikuinen on vaarassa ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä. Nuorissa erityisesti yksinasuvien riski on kasvanut selvästi. Myös 30–49-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriski on noussut, eläkeikäisten taas pienentynyt.
Kuluttajien luottamus yhä alempana helmikuussa – odotukset inflaatiosta nousussa26.2.2026 08:02:13 EET | Tiedote
Kuluttajien luottamus vajosi entistäkin matalammalle helmikuussa, kun arviot oman talouden nykytilasta ja myös odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta vuoden kuluttua olivat hyvin huonot. Kuluttajahintojen arvioitiin nousseen ja nousevan jatkossa entistä nopeammin.
Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat jo kolmatta vuotta peräkkäin24.2.2026 08:02:29 EET | Tiedote
Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat vuonna 2025 koko maassa 6,1 % edeltävästä vuodesta. Vuoden viimeisellä neljänneksellä laskua oli 6,3 % vuodentakaisesta, vaikka tehtyjen kauppojen määrä hiukan kasvoikin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme