Fimea muistuttaa: Itselle tarpeeton lääke ei kuulu myytäväksi tai muiden käytettäväksi
Kotitalouksiin jää silloin tällöin varastoon vielä käyttökelpoisia lääkkeitä, joille ei enää ole tarvetta. Fimea muistuttaa, että lääkkeiden myyminen on sallittua vain apteekeille eikä tarpeettomien lääkkeiden lahjoittaminenkaan ole hyvä ajatus.
Syynä lääkkeiden käyttämättä jäämiseen voi olla esimerkiksi lääkitysmuutos tai se, että lääkettä ei tarvita enää. Kun lääke ei ole enää tarpeellinen ihmiselle tai eläimelle, jolle sen on määrätty tai neuvonnan perusteella hankittu, se on lääkejätettä.
Kuluttajien välinen lääkkeiden myynti on laitonta ja vaarallista
Itselle tarpeettomia lääkkeitä ei pidä myydä eikä lahjoittaa eteenpäin. Toisen henkilön lääkkeiden käyttämiseen liittyy vakavia riskejä. Kuluttajien välistä lääkkeiden myyntiä on havaittu esimerkiksi sosiaalisen median kirpputoriryhmissä.
Lääkkeitä saa lääkelain mukaan myydä vain laillisten apteekkien toimipisteissä ja verkkokaupoissa. Poikkeuksena ovat nikotiinivalmisteet, joita saa lisäksi myydä erillisen vähittäismyyntiluvan saaneissa myyntipaikoissa. Kuluttajalta toiselle tapahtuvaan lahjoittamiseen liittyy vakavia riskejä, sillä lääkkeen tarpeen, soveltuvuuden ja turvallisuuden käyttäjälle pystyy arvioimaan ainoastaan asiantuntija. Lääkkeen määrääjä huomioi esimerkiksi potilaan tai eläimen muut sairaudet, muun lääkityksen ja iän, jotka kaikki vaikuttavat valittavaan lääkehoitoon ja sen turvallisuuteen.
Hanki lääke vain laillisesta ja virallisesta jakelukanavasta
Lääkevalmisteita ei pidä hankkia yksityishenkilöltä, laittomilta verkkosivuilta tai muista epäluotettavista markkinapaikoista. Näistä paikoista hankittujen lääkkeiden sisällöstä, tehosta tai laadusta ei ole mitään takeita.
Vaikka lääke olisi alun perin laillisesta kanavasta hankittu, väärä säilytys on voinut vaikuttaa lääkkeen laatuun. Pahimmillaan esimerkiksi teholtaan heikentynyt lääke voi aiheuttaa hengenvaaran. Laittomasta kanavasta, esimerkiksi laittomasta verkkoapteekista tai yksityishenkilöltä hankittujen lääkkeiden sisältö voi olla täysin muuta kuin mitä sen pakkaus antaa ymmärtää.
Paras tapa välttää lääkeväärennöksiä on hankkia lääkkeet laillisesta jakelukanavasta eli apteekeista tai laillisista apteekkien verkkokaupoista.
EU-alueella toimivat lailliset verkkoapteekit tunnistaa yhteisestä tunnuksesta, josta löytyy lisätietoa Fimean verkkosivuilta. Tunnusta klikkaamalla voit varmistaa laillisuuden verkkoapteekin sijaintimaan viranomaisen verkkosivuilta. Fimean verkkosivuilla on lista Suomessa toimivista laillisista verkkoapteekeista.
Hävitä lääkejäte vastuullisesti
Lääkekaapin sisältö kannattaa tarkastaa säännöllisesti. Vanhentuneet ja tarpeettomaksi jääneet lääkkeet ovat lääkejätettä.
Palauta lääkejäte aina apteekkiin tai muuhun kunnan järjestämään hävityspisteeseen, josta ne lähetetään vaarallisen jätteen käsittelylaitokselle. Kotitalouksien lääkejätteen voi viedä apteekkiin maksutta.
Älä koskaan heitä lääkejätteitä sekajäteastiaan, koska ne voivat joutua esimerkiksi lasten ulottuville tai väärinkäyttöön. Älä myöskään huuhdo lääkejätteitä viemäriin, sillä jos lääkeaineet joutuvat ympäristöön, ne voivat vaikuttaa maaperän ja vesien mikrobilajistoon tai eläin- ja kasvikuntaan.
Lue lisää
Miten lääkkeet hävitetään? (Fimea.fi)
Lisätietoja antaa
Sami Paaskoski, yliproviisori, p. 029 522 3237
Johannes Pietiläinen, yliproviisori, p. 029 522 3212 (lääkkeiden hävittäminen)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fimea.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina KuosaErityisasiantuntija
Puh:029 522 3269tiina.kuosa@fimea.fiLääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan viranomainen, joka valvoo lääkkeitä, lääkinnällisiä laitteita, veri- ja kudostuotteita, biopankkeja sekä kehittää lääkealaa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea
Det nationella läkemedelsdatalagret får namnet Farmasto – myndigheternas hantering av läkemedelsinformation går in i en ny era17.12.2025 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Myndigheterna i Finland håller för närvarande på att bygga upp ett nationellt läkemedelsdatalager som kommer att heta Farmasto. Farmasto kommer att samla aktuell, tillförlitlig och officiell information om läkemedel på ett helt nytt sätt. Allt innehåll och alla tjänster kommer att finnas på farmasto.fi.
Kansallinen lääketietovaranto saa nimen Farmasto – viranomaisten lääketiedonhallinta siirtyy uudelle aikakaudelle17.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Viranomaiset rakentavat Suomessa parhaillaan kansallista lääketietovarantoa, joka saa nimekseen Farmasto. Farmasto kokoaa yhteen ajantasaisen, luotettavan ja virallisen tiedon lääkkeistä ennennäkemättömällä tavalla. Kaikki sisällöt ja palvelut tulevat löytymään verkkosivuosoitteesta farmasto.fi.
Antibioottien vastuullinen käyttö eläinlääkinnässä on pitkäjänteisen työn tulos19.11.2025 09:08:20 EET | Tiedote
Suomi oli yksi ensimmäisistä Euroopan maista, joka aloitti eläinten antibioottien myynnin seurannan jo 30 vuotta sitten. Eläinten antibioottien myynnin seuranta on nykyään lainsäädännöllinen velvoite kaikille EU:n jäsenvaltioille.
Lääkkeet eivät ole karkkeja – lue pakkausseloste ja toimi ohjeiden mukaan15.9.2025 09:04:10 EEST | Tiedote
Euroopan lääkeviranomaiset kampanjoivat yhdessä ja yhteisin viestein lisätäkseen tietoisuutta itsehoitolääkkeiden oikeasta käytöstä.
Varo verkon valeapteekkeja – tarkista, missä asioit2.9.2025 09:48:59 EEST | Tiedote
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea varoittaa suomalaisia verkossa yleistyvistä valeapteekeista, eli verkkosivuista, jotka jäljittelevät apteekkeja. Nämä sivustot myyvät lääkkeinä esiteltyjä valmisteita ilman asianmukaisia lupia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme