Tutkimustieto rauta-arvoista ohjaa verenluovutuksen suosituksia
11.11.2024 08:50:55 EET | SPR Veripalvelu | Tiedote
Veripalvelun tutkijat ovat julkaisseet uutta tutkimustietoa verenluovuttajanaisten terveydestä. Niiden pohjalta on tarkennettu verenluovutuksen suosituksia ja ohjeita. Veripalvelu on mukana useissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa, joiden tulosten avulla luovutuskäytäntöjä kehitetään jatkuvasti.

Esimerkiksi Veripalvelun ja Hollannin verikeskuksen yhteistyönä tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että kuukautisvuoto oli tärkein luovuttajien alhaisia hemoglobiiniarvoja selittävä tekijä. Suomalaisen FinDonor-tutkimusaineiston pohjalta havaittiin, että raudanpuutos oli tavallista nuorilla verenluovuttajanaisilla, mutta kuitenkin vähäisempää kuin vertailumaissa, tai nuorilla naisilla, jotka eivät luovuta verta.
Veripalvelu on uudistanut luovutusväli- ja raudanjako-ohjeistuksia tutkimustietoon perustuen.
”Suosittelemme niille luovuttajille, joilla on runsaat kuukautiset, luovuttamista enintään kerran vuodessa raudanpuutteen välttämiseksi”, kertoo Veripalvelun lääkäri Janina Forstén.
Luovuttajien rauta-arvoista pidetään huolta
Ferritiiniarvojen vaikutuksesta luovuttajaterveyteen on keskusteltu ajoittain vilkkaasti ja aihetta myös tutkitaan jatkuvasti. Ferritiini on ihmisen maksasta ja luuytimestä löytyvän raudan varastomuoto. Veren ferritiinin mittausta käytetään anemian tarkemmassa tutkimuksessa, raudankertymäsairauksien tutkimisessa ja rautavarastojen epäsuorana mittarina.
Veripalvelu on tutkinut yhdessä hollantilaisten tutkimuskumppaniensa kanssa veren ferritiinin merkitystä sopivan luovutusvälin määrittelyyn. Lisäksi muissa Veripalvelun tutkimuksissa on todettu, että Suomessa luovuttajien veren ferritiinitasot ovat kansainvälisesti hyvällä tasolla. Myös kansainvälinen verenluovuttajien hemoglobiinitasojen ja luovutusesteiden vertailu osoittaa, että Suomessa pidetään erityisen hyvää huolta verenluovuttajien rautatasoista.
“Jos kuitenkin luovuttajalta on sairauden oireiden vuoksi tutkittu liian matala ferritiini, ei verta voi luovuttaa ennen kuin tilanne on korjaantunut” Forstén muistuttaa.
Lähtökohtana on Suomessa se, että nuorille naisille suositellaan veren luovuttamista korkeintaan kerran vuodessa, muille naisille korkeintaan 2–3 kertaa vuodessa ja miehille enintään 3–4 kertaa vuodessa.Verta voi luovuttaa vain hyvävointisena ja terveenä. Hemoglobiini mitataan aina ennen verenluovutusta, ja hemoglobiiniarvon pitää olla riittävän korkea, naisilla vähintään 125 g/l ja miehillä vähintään 135 g/l. Lisärautaa tarjotaan kaikille alle 50-vuotiaille naisluovuttajille sekä aina tarpeen mukaan myös muille.
Tulevaisuudessa geenitiedosta ja koneoppimisesta apua
Tulevaisuudessa myös geenitekijöiden vaikutus on mielenkiintoinen tutkimusalue. Esimerkkinä tästä on Veripalvelun biopankkiin FinnGen-tutkimuksen pohjalta kertynyt maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen geenitietoaineisto.
”Tutkimuksessa on selvitetty ensimmäisenä maailmassa raudanpuutosanemian geneettistä taustaa ja havaittu, että geenitieto voisi tulevaisuudessa olla hyödyllistä yksilön verenluovutusaktiivisuuden ohjaamisessa”, Veripalvelun tutkija Mikko Arvas toteaa.
Tästä kuitenkin tarvitaan vielä runsaasti lisätutkimusta. Tutkijoiden haaveissa on, että aktiivinen kansainvälinen tutkimusyhteistyö johtaa vielä laskennallisiin malleihin yksilöllisistä luovutusajoista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko ArvasVanhempi tutkija, Veripalvelu
Puh:+358293001016mikko.arvas@veripalvelu.fiJanina ForsténLääkäri, Veripalvelun lääketieteelliset palvelut
Puh:+358 44 4344498janina.forsten@veripalvelu.fiLinkit
Valmisteita potilaille ja tutkimusta terveydenhuollon hyväksi
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita.
Veripalvelu on monipuolinen tutkimusorganisaatio. Se kehittää ja tutkii nykyisiä ja tulevia valmisteita sekä tuottaa arvokasta tietoa terveydenhuoltoon.
Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Veripalvelun tutkimusrahasto myönsi 200 000 euroa verenluovuttajien turvallisuuden kokemuksen sekä seerumisilmätippojen tutkimukseen7.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt 100 000 euron rahoituksen professori Anne Birgitta Pessin tutkimukselle, jossa selvitetään turvallisuuden kokemuksen merkitystä veren, elinten ja kudosten luovuttamisessa. Lisäksi tutkimusrahasto rahoittaa seerumisilmätippavalmisteen tutkimusta 100 000 eurolla vuonna 2026.
Verihuollon pohjoismaista yhteistyötä suunnitellaan Pohjoiskalotin alueella28.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomen, Norjan ja Ruotsin verihuollosta vastaavat toimijat suunnittelevat yhteistyötä pohjoisimpien alueidensa ensihoidon tueksi. Tavoitteena on parantaa hätäverensiirron saatavuutta pitkien etäisyyksien ja vaikeiden sääolosuhteiden alueella. Yhteistyöprojekti kokoontuu Rovaniemellä 30.9.-1.10.2026.
Maailman kantasoluluovuttajien päivänä kiitetään luovuttajia ja kutsutaan uusia mukaan22.9.2026 08:53:48 EEST | Tiedote
Kansainvälistä Maailman kantasoluluovuttajien päivää vietetään 22. syyskuuta. Päivän tavoitteena on kiittää kaikkia Kantasolurekisterin jäseniä ja vapaaehtoisia luovuttajia, jotka antavat vakavasti sairaalle potilaalle mahdollisuuden elämään. Samalla halutaan muistuttaa Kantasolurekisteriin liittymisen tärkeydestä. Tänä vuonna 5000 uuden jäsenen liittymistavoitteesta ollaan jäämässä jälkeen.
Verenluovuttajien syntyperätiedot auttavat löytämään harvinaisia veriryhmiä18.9.2026 08:58:46 EEST | Tiedote
Suomen väestön monimuotoistuminen näkyy myös veriryhmissä. Veripalvelu on vajaan kahden vuoden ajan kysynyt verenluovuttajilta heidän vanhempiensa syntymämaata harvinaisten veriryhmien löytämiseksi. Tiedot ovat auttaneet tunnistamaan harvinaisia veriryhmiä ja parantaneet mahdollisuuksia turvata sopivat verivalmisteet kaikille potilaille.
Näin yksi verikoe raskauden aikana suojaa vauvaa Suomessa13.8.2026 11:01:03 EEST | Tiedote
Kaikkien Suomessa raskaana olevien veriryhmä ja mahdolliset veriryhmävasta-aineet tutkitaan keskitetysti Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa. Seulontaohjelma koskee vuosittain noin 50 000 raskaana olevaa. Sen tavoitteena on ennaltaehkäistä sikiön ja vastasyntyneen hemolyyttinen tauti ja tunnistaa ne raskaudet, missä tarvitaan hoitoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme