Kuntien lähijohtajilla ei ole riittävästi aikaa johdettavilleen
8.11.2024 14:10:42 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote
Kuntien lähijohtajien työ on moninaista ja pirstaloitunutta, eikä heillä ole aikaa riittävästi johdettavilleen. Tämä käy ilmi Eija Pienimäen Vaasan yliopistoon tekemästä henkilöstöjohtamisen väitöskirjasta, jossa pureudutaan kuntien lähijohtajien työhön.

Tehtävän moninaisuuden takia lähijohtajille muodostuu lukuisia rooleja. Johtaminen on vain osa heidän kokonaistehtäväänsä, sillä tyypillisesti lähijohtajat tekevät oman alan asiantuntijatehtäviä tai jopa suorittavaa työtä sekä hallinto- ja tukitehtäviä.
– Lähijohtajat rakentavat puheessaan kolme tunnistettavaa pääroolia, joita ovat johtaja, asiantuntija ja muu toimija. Nämä jakautuvat edelleen kahdeksaksi rooliksi ja niiden alarooleiksi, joita tutkimuksessa löytyi 19, kertoo Vaasan yliopistossa 15. marraskuuta väittelevä Eija Pienimäki.
Pienimäen väitöstutkimuksen mukaan kuntien lähijohtajiin kohdistuu useilta tahoilta erilaisia odotuksia ja vaatimuksia, jotka ovat ristiriidassa arkitodellisuuden kanssa. Lähijohtajat tuovat esiin työstään myös tekijöitä, jotka ovat samaan aikaan sekä työtä tukevia että haittaavia. Tämä kuuluu lähijohtajien puheessa jännitteinä.
Kuntien lähijohtajat ovat työhönsä erittäin sitoutuneita ja heidän tärkein tavoitteensa on viedä omaa alaa eteenpäin. He haluavat johtaa hyvin ja antaa johdettavilleen tukea ja mahdollisuuksia menestyä työssään.
– Lähijohtajat kuvailevat siltä osin riittämättömyyden tunnetta ja turhautumista tehtävässään, kun heidän näkökulmastaan toisarvoiset tehtävät vievät tarpeettomasti aikaa olennaisemmalta. Laaja tehtäväkenttä ja johdettavien suuri lukumäärä estävät tarvittavan ja tarkoituksenmukaisen ajan antamisen johdettaville, sanoo Pienimäki.
Moni seikka lähijohtamisessa jää kunnissa liikaa sattuman varaan
Tutkimuksen mukaan lähijohtajat rakentavat hyvin pitkälti itse oman johtamistapansa, ja he ovat kehittäneet omia selviytymiskeinojaan erilaisiin tilanteisiin. Lisäksi kehittyminen lähijohtajan työssä vaikuttaa olevan lähijohtajien omien valintojen tulos. Nämä seikat antavat viitteitä lähijohtamiseen liittyvästä sattumanvaraisuudesta kunnissa.
Johtamisen tavoite on lisätä tuottavuutta ja tehokkuutta. Hyvällä ihmisten johtamisella vaikutetaan henkilöstön hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen. Tutkimus tuo esiin tarpeita tarkastella systemaattisesti kuntien johtamisen rakenteita, lähijohtajien tehtäväkokonaisuuksia, kompetensseja, työn- ja vastuunjakoa sekä johdettavien määrää. Lähijohtajien esiin tuoma motivoituneisuus ja sitoutuneisuus luovat hyvät edellytykset johtamistehtävässä onnistumiselle.
Pienimäen väitöstutkimus on toteutettu haastattelemalla lähijohtajia eri puolilta Suomea yksilö- ja ryhmähaastatteluin. Haastatellut työskentelevät johtamisen eri tasoilla.
Lähijohtajalla tarkoitetaan väitöstutkimuksessa niitä henkilöitä, joilla on työnjohto-oikeus ja vastuu työnantajan velvollisuuksien toteutumisesta. Tyypillisesti lähijohtajasta käytetään nimitystä esihenkilö. Taustaolettamana ei kuitenkaan ole nimike vaan tehtävä. Usein lähijohtajat sijoitetaan puheissa suorittavan työn johtoon. Pienimäen tutkimuksessa huomioidaan, että lähijohtajia on kaikilla johtamisen tasoilla. Jokaisella organisaatiossa on oma lähijohtajansa.
Väitöstilaisuus
TtM Eija Pienimäen Vaasan yliopistoon tekemä väitöstutkimus ”Pelkkää hallinnollisten asioiden hoitoa vai sellaista oikeaa johtamista: Diskurssianalyyttinen tutkimus kuntien lähijohtajien työstä” tarkastetaan perjantaina 15.11.2024 klo 10 Seinäjoella (Hugo-sali, Kalevan Navetta, Nyykoolinkatu 25, Seinäjoki)
Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta: Zoom, salasana: 307230
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii emeritaprofessori Anna-Maija Lämsä (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena emeritaprofessori Riitta Viitala.
Väitöskirja
Pienimäki, Eija (2024) Pelkkää hallinnollisten asioiden hoitoa vai sellaista oikeaa johtamista: Diskurssianalyyttinen tutkimus kuntien lähijohtajien työstä. Acta Wasaensia 542. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.
Lisätiedot
Eija Pienimäki, puh. 040 5698339, eija.pienimaki1@gmail.com
Eija Pienimäki on syntynyt Kälviällä. Hän suoritti ylioppilastutkinnon vuonna 1987 Kokkolan yhteislyseon lukiossa ja valmistui terveystieteiden maisteriksi vuonna 2013 Oulun yliopistosta.
Pienimäki kertoo toimineensa työurallaan aluksi fysioterapeuttina ja työfysioterapeuttina sekä työterveydessä palvelupäällikkönä. Tämän jälkeen hän siirtyi Kokkolan kaupungin henkilöstön kehittämispäälliköksi ja edelleen henkilöstöjohtajaksi. Syksystä 2021 lähtien Pienimäki on toiminut Seinäjoen kaupungin henkilöstöjohtajana.
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat




Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Sote-uudistus teki pirstaleisen järjestelmän yhteistyön tarpeen näkyväksi – systeeminen yhteistyö vaatii vielä rakentamista17.9.2026 11:40:52 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun sote-sektorista ja sen kehittämisestä. Marina Kinnusen sosiaali- ja terveyshallintotieteen väitöskirja tarkastelee sote-järjestelmän eri toimijoiden rooleja ja yhteistyötä.
Ulkomaisista tytäryhtiöistä luopuminen voi lisätä monikansallisten yritysten riskejä – riskien arvioinnit ratkaisevan tärkeitä14.9.2026 09:53:10 EEST | Tiedote
Ulkomaiset divestoinnit voivat tulla kalliiksi, varoittaa tohtoriopiskelija Arshed Iqbal Vaasan yliopistosta. Kun ympäröivä maailma muuttuu yhä haastavammaksi, myös riskien arvioinnit ovat tärkeämpiä kuin koskaan.
Rehtori Minna Martikainen Vaasan yliopiston lukuvuoden avajaisissa: ”Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta”7.9.2026 16:44:24 EEST | Tiedote
Korkein osaaminen on Suomen kasvun tärkein perusta, painotti Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen yliopiston lukuvuoden avajaisissa 7. syyskuuta. Hänen mukaansa korkealaatuinen tutkimus ja koulutus synnyttävät uutta tietoa ja innovaatioita, parantavat tuottavuutta sekä vahvistavat yritysten ja yhteiskunnan kykyä uudistua.
Avoimuus ei takaa tiedon tasapuolisuutta tulosjulkistustilaisuuksissa4.9.2026 09:57:49 EEST | Tiedote
Pörssiyhtiöiden tulosjulkistustilaisuuksien Q&A-osiot voivat olla tavallisille sijoittajille vaikeita seurattavia – analyytikoiden ja yritysjohdon käyttämä kieli ei avaudu muille helposti. Vaasan yliopistossa tarkastettava Kaisa Penttisen laskentatoimen väitöskirja osoittaa, että Q&A-osiot tarjoavat kuitenkin lisätietoa pelkkiin kirjallisiin raportteihin verrattuna.
Jukka Sihvonen laskentatoimen professoriksi Vaasan yliopistoon: "Tekoäly muuttaa työtä, mutta osaaminen ratkaisee"3.9.2026 08:51:09 EEST | Tiedote
Kauppatieteiden tohtori Jukka Sihvonen on aloittanut Vaasan yliopiston laskentatoimen professorina syyskuussa. Professuurin erityisalana on data-analytiikka liiketoiminnassa. Sihvonen on erikoistunut laskentatoimen ja rahoituksen digitaaliseen muutokseen sekä erityisesti datan, analytiikan ja tekoälyn hyödyntämiseen liiketoiminnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme