VR asetti tieteeseen perustuvat tavoitteet päästöjen vähentämiselle: nettonollapäästöt vuoteen 2040 mennessä
11.11.2024 09:00:00 EET | VR-Yhtymä Oyj | Tiedote
Kansainvälinen Science Based Targets -aloite (SBTi) on hyväksynyt VR:n lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle. Tavoitteet ovat linjassa sen kanssa, että ilmaston lämpeneminen pysähtyisi 1,5 celsiusasteeseen. VR aikoo puolittaa päästönsä seuraavien seitsemän vuoden aikana ja tavoittelee nettonollapäästöjä vuoteen 2040 mennessä.

Päästövähennystavoitteiden asettaminen on osa VR:n vastuullisuusohjelman kehitystä. SBTi:n hyväksyntä tarkoittaa, että tavoitteet ovat viimeisimmän tutkimustiedon mukaisia.
”Junat ovat selvästi vähäpäästöisin liikennemuoto Suomessa: vain yksi prosentti kaikista liikenteen päästöistä syntyy raideliikenteessä. Haluamme nostaa rimaa entisestään ja tehdä oman osamme ilmaston lämpenemisen jarruttamiseksi. Uusissa tavoitteissa on huomioitu myös toimintamme epäsuorat päästöt”, toteaa VR:n yhteiskuntasuhde- ja vastuullisuusjohtaja Jonna Juslin.
VR jatkaa menestyksekästä työtään juna- ja bussiliikenteen sekä kiinteistöjensä energiatehokkuuden parantamiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää uusien energiamuotojen, kuten akkusähkön ja vedyn nykyistä parempaa saatavuutta. Bussiliikenteessä VR:n kaupunkiliikenteeseen kuuluva Pohjolan Liikenne on jo edelläkävijä, sillä 70 prosenttia sen ajamasta liikenteestä tapahtuu sähköbusseilla. VR tekee myös yhteistyötä kumppaneidensa kanssa vähentääkseen päästöjä koko arvoketjussaan.
Tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet ovat keskeisiä VR:n uudessa vastuullisuusohjelmassa, jonka kehitystyö on parhaillaan käynnissä.
VR:n tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet
- Lyhyen aikavälin tavoite: -50,4 % vuoteen 2032 mennessä
- VR Group vähentää suoria kasvihuonekaasupäästöjään (scope 1 ja 2) 50,4 prosentilla vuoteen 2032 mennessä vuoden 2022 tasoon verrattuna. Tavoiteraja sisältää bioenergian raaka-aineista aiheutuvat maaperään liittyvät päästöt ja poistumat.
- VR Group vähentää epäsuoria (scope 3), myymiensä fossiilisten polttoaineiden* käytöstä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä 50,4 prosentilla vuoteen 2032 mennessä vuoden 2022 tasoon verrattuna.
- VR Group vähentää kaikkia jäljellä olevia epäsuoria (scope 3) kasvihuonekaasupäästöjä 50,4 prosentilla samalla aikajaksolla.
- Pitkän aikavälin tavoite: VR Group saavuttaa nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä
- Tavoitteeseen sisältyy suorien (scope 1 ja 2) kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen 90 prosentilla vuoteen 2040 mennessä vuoden 2022 tasoon verrattuna. Tavoiteraja sisältää bioenergian raaka-aineista aiheutuvat maaperään liittyvät päästöt ja poistumat.
- VR Group vähentää epäsuoria (scope 3) kasvihuonekaasupäästöjä myymiensä fossiilisten polttoaineiden* käytöstä 90 % vuoteen 2040 mennessä vuoden 2022 tasoon verrattuna.
- VR Group vähentää kaikkia jäljellä olevia epäsuoria (scope 3) kasvihuonekaasupäästöjä 90 % saman aikataulun puitteissa.
- Jäljelle jäävät päästöt (alle 10 %) neutraloidaan hiilensidonnalla SBTi:n kriteerien mukaisesti.
*VR toimii lakiin perustuvan palveluvelvoitteen perusteella polttoaineen jakelijana Suomen raideliikenteessä.
Tietoa Science Based Targets -aloitteesta
Science Based Targets -aloite (SBTi) on kansainvälinen ilmasto-organisaatio, joka mahdollistaa yritysten osallistumisen ilmastokriisin torjuntaan.
SBTi kehittää standardeja, työkaluja ja ohjeita, joiden avulla yritykset voivat asettaa kasvihuonekaasupäästöjen vähennystavoitteita, jotka ovat linjassa ilmaston lämpenemisen pitämiseksi katastrofitasojen alapuolella ja nettonollapäästöjen saavuttamiseksi viimeistään vuoteen 2050 mennessä.
SBTi on rekisteröity hyväntekeväisyysjärjestöksi, ja sillä on tytäryhtiö, joka isännöi tavoitevalidointipalveluitamme. Kumppaneita ovat CDP, YK:n Global Compact, We Mean Business -koalitio, World Resources Institute (WRI) ja World Wide Fund for Nature (WWF). Lisätietoja: www.sciencebasedtargets.org
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2023 kyydissämme tehtiin 15,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa ja kuljetimme rautateitse 23,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 224,1 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 9 100 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
VR:n muutosneuvottelut logistiikkaliiketoiminnassa ja kunnossapitotoiminnoissa päättyneet19.5.2026 14:31:17 EEST | Tiedote
VR:n maaliskuussa käynnistämätmuutosneuvottelut koskien logistiikkaliiketoimintaa ja kunnossapitotoimintoja ovat päättyneet. Neuvotteluiden taustalla ovat erityisesti teollisuuden suhdannevaihtelut sekä asiakastarpeiden muutokset, jotka ovat vähentäneet kuljetusmääriä ja ratapihatyötä. Samalla VR:n kunnossapitotoimintaa on tarpeen uudistaa, jotta se tukee mahdollisimman tehokkaasti yhtiön liiketoimintoja ja kilpailukykyä. Muutosneuvottelut käynnistyivät tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä. Alustava arvio vähennystarpeesta oli enintään 110 henkilöä, ja neuvotteluiden lopputuloksena työsuhde päättyy enintään 88 henkilön osalta. Mahdolliset eläköitymiset ja henkilöstön siirtymiset muihin tehtäviin yhtiön sisällä voivat edelleen vähentää irtisanottavien määrää. Lisäksi yhtiö selvittää mahdollisuuksia tarjota muuta työtä irtisanottavien määrän vähentämiseksi. Veturinkuljettajien osalta toteutetaan tilapäisiä lomautuksia työn vähenemisen v
VR kutsuu vaihtamaan ruudut reissuihin – bingetä kesällä Suomea suoratoistopalvelun hinnalla19.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset viettävät vapaa-aikaansa yhä enemmän ruutujen äärellä. VR kannustaa nyt alkavassa Binge Finland -kesäkampanjassaan ahmimaan sarjojen sijaan Suomea.
VR investoi 10 miljoonaa euroa Pieksämäelle – uusi pyöräkertasorvi vahvistaa Suomen huoltovarmuutta13.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
VR on ottanut Pieksämäellä käyttöön uuden junakaluston pyöräkertojen kunnossapitokeskuksen ja modernin pyöräkertasorvin. Investointi vahvistaa merkittävästi Suomen huoltovarmuutta ja junaliikenteen toimintavarmuutta, sillä Suomessa on nyt kaksi rautatieliikenteen toiminnan kannalta kriittistä pyöräkertasorvia aiemman yhden sijaan.
Suositun Riihimäki–Hanko kesäjunan liput tulevat myyntiin12.5.2026 09:50:13 EEST | Tiedote
Suosittu kesäinen junayhteys kuljettaa matkustajia Riihimäen ja Hangon välillä tänäkin vuonna. Lipunmyynti Riihimäki–Hanko-lähijunaan alkaa tiistaina 12.5., ja junalla pääsee matkustamaan joka päivä 22.6.–26.7.2026 välisenä aikana. Kesäjunan matkan varrella on Hangon lisäksi myös muita mielenkiintoisia kohteita, joihin kannattaa tutustua. Muun muassa Tammisaaressa riittää mukavaa tekemistä koko perheelle.
VR on Vuoden brändi 2026 – Vahva brändi kasvattaa junamatkustamisen suosiota6.5.2026 16:56:45 EEST | Tiedote
VR on voittanut Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun. Kilpailuperusteissa kiitetään VR:n brändin aktiivista uudistumista, tunnettuutta ja ainutlaatuista tarinaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme