Taapelitaivas voitti Botnia-palkinnon
9.11.2024 13:00:00 EET | Aviador Kustannus | Tiedote
Tänä syksynä kahdeksatta kertaa jaettavan Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittajaksi on valittu Anu Kolmosen romaani Taapelitaivas (Aviador 2024). Palkinnonjakotilaisuus pidetään lauantaina 9.11. klo 13 Oulun kaupungintalon juhlasalissa (Kirkkokatu 2, Oulu).

Botnia-palkinnon raati toteaa perusteluissaan voittajateoksesta näin:
”Vuoden 2024 Botnia-kirjallisuuspalkinnon voittaja on oululaisen Anu Kolmosen väkevän kaunis romaani Taapelitaivas (Aviador 2024). Kyseessä on hieno ja eheä kokonaisuus. Tarkasti kirjoitettu romaani on kieleltään häkellyttävän nautinnollinen; esimerkiksi tilat, paikat ja maisemat rakentuvat eläviksi juuri rikkaan ja murteisen kielen kautta.
Taapelitaivas laajenee yksinhuoltajaksi jääneen työläisnaisen kertomuksesta yhteiskunnan kuvaukseksi. Romaani lähtee liikkeelle 1930-luvulta keskittyen sodan jälkeiseen aikaan Kemissä, jossa poliittiset jännitteet, työläisten taistelut ja naisen aseman paraneminen näkyvät ihmisten arjessa.
Kolmosen romaani ravistelee ja palkitsee klassikon tapaan: lopussa lukijaa odottaa katharsiksen kaltainen elämys. Taapelitaivas on teos, joka jättää jäljen ja jonka painoarvo on todella suuri.”
15 000 euron arvoinen Botnia on palkintona poikkeuksellinen: ehdolle voidaan hyväksyä mitä tahansa kirjallisuudenlajia edustava kaupallisen kustantamon julkaisema teos. Lisäksi kielirajausta ei ole – riittää, että tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on kotoisin sieltä. Syksyisin jaettavan palkinnon ehdokaslistalle kelpaavat teokset, jotka on julkaistu saman vuoden keväällä tai edellisen vuoden syksyllä. Tällä Oulun kirjailijaseura haluaa kamppailla kirjallisuuden lyhenevää elinkaarta ja kvartaalikustantamista vastaan.
Botnia-raadin jäsenet ovat raadin puheenjohtaja, kirjallisuudentutkija, journalismin yliopettaja Satu Koho (Jyväskylän yliopisto / Oulun ammattikorkeakoulu), kriitikko, oppikirjailija Aleksis Salusjärvi, FM, toimittaja Pia Kaitasuo, kirjabloggaaja Simo Sahlman (Lukupino), kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä (Oulun yliopisto), kirjastonhoitaja Hanna Jarva (Oulun kaupunginkirjasto) ja kirjasomevaikuttaja Minna Kekkonen.
Botnia-kirjallisuuspalkinnon perustaja on Oulun kirjailijaseura ry.
Palkintosumman lahjoittavat tasaosuuksin Oulun kaupunki, Osuuskauppa Arina sekä vuosittain vaihtuva, oululaista liike-elämää edustava lahjoittaja, joka on tänä vuonna sanomalehti Kaleva. Palkinnon yhteistyökumppani on Booky.fi.
Lisätietoja palkinnosta antaa Oulun kirjailijaseura ry:n puheenjohtaja Antti Leikas, p. 040 5666 862 ja Botnia-raadin puheenjohtaja Satu Koho, p. 044 983 1522.
Oulun kirjailijaseura on Oulun alueen ammattikirjailijoiden
edunvalvonta- ja tukijärjestö. Sen tarkoituksena on edistää Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan ammattikirjailijoiden työskentelymahdollisuuksia, rakentaa seudulla toimivien kirjailijoiden yhteisöä sekä ajaa alueen kirjailijoiden etuja.
Lisätietoja Oulun kirjailijaseurasta löytyy osoitteesta http://www.oulunkirjailijaseura.fi/oulun-kirjailijaseura/seura/
Botnia-kilpailun säännöt löytyvät osoitteesta https://www.oulunkirjailijaseura.fi/botniapalkinto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesa TompuriKustantajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 591 6059vesa@aviador.fiJarkko MaliMyyntijohtajaAviador Kustannus
Puh:+358 50 368 8335jarkko@aviador.fiMiksu VäkipartaTiedottajaAviador Kustannus
Puh:+358 40 559 9575miksu@aviador.fiKuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI
http://www.aviador.fi
Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus
Maaria Kujalan esikoisteos on kantaaottava rakkausromaani, joka auttaa uskomaan rauhan, myötätunnon ja inhimillisyyden sanomaan21.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
"Kissa painoi nenänsä nenääni vasten, katsoi kirkkailla vihreillä silmillään suoraan sieluni puhtauteen. Ja katosi viimeisen kerran."
Elokuussa Kulttuurikulmassa Seitsemän päivää lammella -lastenkirjan kuvitusnäyttely20.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Seitsemän päivää lammella kertoo kosteikon eläinasukkaista, niiden viikosta, lyhyestä kesästä ja yhteiselosta rannan kaislikoissa. Kirja kutsuu nauttimaan luonnon tarkkailusta, ja sen lyyrinen kieli ravitsee kaikenikäisten lukijoiden mielikuvitusta. Tuula Sipilä on helsinkiläinen runoilija ja taiteilija, joka on julkaissut runokokoelmia ja lastenkirjoja. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja kirjoittaa asiatekstejä työssään viestinnän parissa. Anna Helminen (s. 1994) on tamperelainen kuvataiteilija, kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä. Hän on valmistunut ammattitaiteilijaksi vuonna 2018 ja opiskelee nykyisin sarjakuvataidetta Tanskassa. Anna on toiminut lastenkirjakuvittajana vuodesta 2019 ja pitänyt myös useita taidenäyttelyitä ympäri Suomea. Kirjan kuvittaja Anna Helminen kertoo kuvitusprosessista: "Seitsemän päivää lammella -kirjan kuvittaminen oli rauhallinen ja maalauksellisesti palkitseva prosessi. Tuulan sanat loivat selkeän maailman, johon sain myös itse työskennellessäni ra
Tomaatinpunaisesta paloautosta uusi painos17.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2025 ensi kerran ilmestynyt Henna Johanssonin esikoislastenkirja pienestä paloautosta saavutti suuren suosion ja on taas saatavilla uuden painoksen myötä.
Kuinka löytää tasapaino ja rauha kuoleman ja jatkuvien sotien keskellä?16.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Susanna Kaislan runoissa puhuu sodan käyneiden perillinen autioituneissa asuinsijoissa ja menneestä muistuttavassa maisemassa.
Ennakkotiedote: Hannu Ignatiuksen tietokirja kokoaa yhteen kansan muistot Topi Sorsakoskesta – julkistustilaisuus Ähtärissä la 15.8.15.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hannu Ignatiuksen tietokirja On muisto vain – kohtaamisia Topi Sorsakosken kanssa on julkaistu Aviadorin kustantamana. Ähtäriläissyntyisen Pekka Tammilehdon eli suomalaisten paremmin tunteman Topi Sorsakosken kuolemasta tulee elokuussa 2026 kuluneeksi 15 vuotta. Supersuositun Agents-yhtyeen solistina 80-luvun puolivälissä parhaiten tunnetuksi tullut Topi jatkoi uraansa 90-luvun alkupuolelta lähtien soolouralle esiintyen eri kokoonpanojen solistina ja nautti suurta suosiota tanssikansan keskuudessa. Uransa pari viimeistä vuosikymmentä, vuodesta 1993 vuoteen 2011 Kulkukoirat-yhtyeen kanssa keikkailleen ja levyttäneen artistin hieman resuinen kulkurityylinen olemus, olavivirtamainen ääni ja ystävällinen kansanmiehen luonne menivät suoraan suomalaisten sydämiin. Tamperelainen Hannu Ignatius (s. 1964) on koonnut suomalaisten muistot On muisto vain – kohtaamisia Topi Sorsakosken kanssa -kirjaksi. Aiemmin häneltä ovat ilmestyneet kohtaamisista Tapio Rautavaaran kanssa kertova Tapsa – koko kan
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

